— Sinun Varinkasi on kahtakymmentä prosenttia viisaampi sinua,
sillä hän esitti odottamaan vuoden.
— Voisinko minä viekotella jos osaisinkin? Siihen tarvitaan
rakkautta toisella tavalla kuin minä rakastan. Toiset teeskentelevät
tunnin verran kylmyyttä, eivät tule moneen päivään — se siis
vaikuttaa… Mutta voisinko minä teeskennellä, laskea leikkiä, kun
häntä nähdessäni hengitykseni lakkasi ja polvet letkuivat allani, kun
minä olin kaikkea valmis kärsimään, kun vaan sain häntä nähdä… Ei!
Puhukaa mitä tahansa, mutta minua hurmaa enemmän — rakastaa
kaikilla sielun voimilla, vaikkapa kärsiäkin, kuin olla rakastettu
rakastamatta, tahi rakastamalla jotenkin puolinaisesti, ajanvietoksi
vastenmielisen suunnitelman mukaan, leikitellä naisen kanssa, kuin
kamarikoiran, mutta sitten työntää pois luotaan…
Piotr Ivanitsh pudisti olkapäitään.
— No, kärsi sitten kun on makeata, sanoi hän. Oi pikkukaupunki!
Oi, Aasia! Idässä sinun pitäisi elää: siellä sanotaan naisille, ketä
heidän pitää rakastaa, ja jos eivät tottele, niin heidät upotetaan. Ei,
täällä, jatkoi hän melkein kuin itsekseen, jos tahtoo olla onnellinen
vaimon kanssa, se on, ei sinun tavallasi, niinkuin hullut, mutta
järkevästi, pitää olla paljon välipuheita… pitää ajatellun
suunnitelmaa, metodin mukaan muodostaa tytöstä nainen, jos
tahdot, että hän käsittäisi kutsumuksensa. Pitää vetää magillinen
viiva, ei kovin ahtaasti hänen ympärilleen, ettei hän huomaisi rajoja
eikä astuisi niiden ylitse, viekkaasti omistaa ei ainoastaan hänen
sydämmensä — mitä se on! — se on vaan liukas, epäkäytännöllinen
omaisuus, mutta myös hänen järkensä, tahtonsa; asettaa hänen
aistinsa, luontonsa oman mielenmukaiseksi.