kuolinpäivästään ja lisäksi alituisena muistona siitä surusta, jonka
valmistin hänelle viimeisenä päivänä, jona näimme toisemme elävin
silmin… Ah, jospa vain silloin olisin voinut hillitä hullua ylpeyttäni ja
sanonut hänelle mitä oli sydämelläni, hän olisi silloin ainakin lähtenyt
pois syyttämättä minua sydämessään… Kuitenkin, siellä missä hän
nyt on, näkee hän ja tietää, että häntä enkä ketään muuta olen aina
rakastanut enkä koskaan tule ketään muuta rakastamaan… Ja
sentähden, Katri muori, kun niin on, kuinka voitte epäröidä
muuttaessanne minun luokseni… Ettekö sitte ole huomannut näiden
monien vuosien kuluessa, kuinka sydämestäni pidän teistä, aivan
kuin olisin teidän tyttärenne… Sanokaa siis, että suostutte, Katri
muori, sanokaa ja tulkaa mukanani kotiin…"
"Jumala siunatkoon teitä, jalo neiti, kaikesta hyvyydestänne ja
siitä, että pidätte poikani muistoa rakkaana… Mutta kuinka voitte
luulla, että hän koskaan olisi voinut kiinnittää katsettaan teihin tai
sydämessään ajatella, että voisitte tulla hänen…?"
"Sitä olette nyt kysynyt minulta joka kerta, kun olemme puhuneet
tästä asiasta", sanoi Susanna, "ja yhtä usein olen sanonut teille, että
poikanne ajatteli minua sydämessään ja minä kehotin häntä siihen…
Ja se on minua surettava kaiket elinpäiväni, että erosimme niin
kuten erosimme, sillä se oli minun vikani, enkä voi konsaan käsittää,
mikä kumman henki minut oli sinä päivänä saanut valtaansa… Mutta
pari isäni ystävää oli sinä päivänä luonamme ja he tahtoivat viedä
minut ja ystäväni Annan erään vanhan linnan raunioille… näin, että
se kiusasi Pekkaa, ja olin kyllin ilkeä siitä iloitakseni, mutta minusta
tuntui, etten koskaan ollut selvemmin nähnyt, että hän todellakin
minua rakasti… ei, älkää keskeyttäkö minua, tahdon muistella sitä,
sillä se tekee hyvää sydämelleni;… ja kun hän sitte selvin sanoin
varotti meitä seuraamasta nuoria upseereja… ette voi uskoa, kuinka