oikeastaan saamme aikaan, jos näin valitellen elämme päivästä
toiseen? Rukoilen sinua kuitenkin, älä enää puhu minulle tästä
asiasta. Vai tahdotko sinä luettelemalla meidän kärsimyksiämme
moittia minua siitä, että olen täällä toimettomana? Etkö huomaa,
että sillä vain enennät muutenkin hirmuista tuskaani? Oi, jos meitä
sortaisi vain yksi tyranni ja jos hänen orjansa olisivat vähemmän
tympeitä, silloin minun käsivarteni riittäisi. Mutta näin ollen myös se,
joka nyt moittii minua arkuudesta, syyttäisi minua rikoksesta, ja
viisaat ihmiset valittaisivat pikemmin tekoni mielettömyyttä kuin
ylistäisivät sen uljuutta. Mitä luulet voivasi tehdä kahdelle mahtavalle
kansakunnalle [ranskalaiset ja itävaltalaiset. Suom.], jotka, vaikka
ovatkin toistensa vannottuja, ikuisia, katkeroita vihollisia, ovat
yhtyneet kuristaakseen meidät? Elleivät heidän voimansa riitä,
pettävät he meitä, toinen lietsomalla muka vapauden innostusta,
toinen ylläpitämällä uskonnollisia intohimoja, ja me itse, joita sekä
entinen orjuus että nykyinen vallattomuus on turmellut,
huokailemme kuin halvat, petetyt ja nälkiintyneet orjat. Ei petos eikä
nälkä enää saa meitä nousemaan. Oi, jos voisin, hautaisin taloni,
rakkaimpani ja itseni enkä jättäisi jälelle mitään, en mitään, jotteivät
sortajat saisi riemuita omasta kaikkivallastaan ja minun orjuudestani!
Olihan olemassa kansoja, jotka välttääkseen maailmaa rosvoilevien
roomalaisten herruutta polttivat kotinsa, vaimonsa, lapsensa ja
itsensä haudaten kunniakkaitten raunioiden ja isänmaansa tuhan alle
pyhän riippumattomuutensa.
1. XI.
Minä voin nyt hyvin, hyvin niinkuin sairas, joka nukkuessaan ei tunne
tuskia. Vietän kokonaisia päiviä herra T:n kodissa, joka rakastaa
minua kuin omaa poikaansa, ja kuvittelen tuon perheen ulkonaista