Genomic Data Sharing Jennifer B. Mccormick

Genomic Data Sharing Jennifer B. Mccormick
Genomic Data Sharing Jennifer B. Mccormick
Genomic Data Sharing Jennifer B. Mccormick

1. Genomic Data Sharing Jennifer B. Mccormick pdf
download
https://ebookmass.com/product/genomic-data-sharing-jennifer-b-
mccormick/
Explore and download more ebooks at ebookmass.com

2. We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebookmass.com
to discover even more!
Data Science Applied to Sustainability Analysis Jennifer
B. Dunn
https://ebookmass.com/product/data-science-applied-to-sustainability-
analysis-jennifer-b-dunn/
Genomic Politics: How the Revolution in Genomic Science Is
Shaping American Society Jennifer Hochschild
https://ebookmass.com/product/genomic-politics-how-the-revolution-in-
genomic-science-is-shaping-american-society-jennifer-hochschild/
Beyond Time (Beyond Book 1) Lee Mccormick
https://ebookmass.com/product/beyond-time-beyond-book-1-lee-mccormick/
Big Data Management and Analytics Brij B Gupta & Mamta
https://ebookmass.com/product/big-data-management-and-analytics-brij-
b-gupta-mamta/

3. Oedipus Rex in the Genomic Era Yulia Kovas
https://ebookmass.com/product/oedipus-rex-in-the-genomic-era-yulia-
kovas/
Applications of genetic and genomic research in cereals
Korzun
https://ebookmass.com/product/applications-of-genetic-and-genomic-
research-in-cereals-korzun/
Sharing Child Care in Early Parenthood Malcolm Hill
https://ebookmass.com/product/sharing-child-care-in-early-parenthood-
malcolm-hill/
Sharing Territories: Overlapping Self-Determination and
Resource Rights Cara Nine
https://ebookmass.com/product/sharing-territories-overlapping-self-
determination-and-resource-rights-cara-nine/
NATO’s Burden-Sharing Disputes: Past, Present and Future
Prospects Tommi Koivula
https://ebookmass.com/product/natos-burden-sharing-disputes-past-
present-and-future-prospects-tommi-koivula/

6. GenomicDataSharing

8. GenomicDataSharing
CaseStudies,Challenges,and
OpportunitiesforPrecisionMedicine
Edited by
Jennifer B. McCormick
Associate Professor, Department of Humanities,
College of Medicine, Pennsylvania State University,
Hershey PA, United States
Jyotishman Pathak
Professor of Medical Informatics, Professor of
Psychiatry, Chief of the Division of Health Informatics,
Vice Chair of the Department of Population Health
Sciences, Weill Cornell Medicine, New York-Presbyterian
Hospital, New York, United States

9. Academic Press is an imprint of Elsevier
125 London Wall, London EC2Y 5AS, United Kingdom
525 B Street, Suite 1650, San Diego, CA 92101, United States
50 Hampshire Street, 5th Floor, Cambridge, MA 02139, United States
The Boulevard, Langford Lane, Kidlington, Oxford OX5 1GB, United Kingdom
Copyright © 2023 Elsevier Inc. All rights reserved.
No part of this publication may be reproduced or transmitted in any form or by any means, electronic or
mechanical, including photocopying, recording, or any information storage and retrieval system, without
permission in writing from the publisher. Details on how to seek permission, further information about the
Publisher’s permissions policies and our arrangements with organizations such as the Copyright Clearance Center
and the Copyright Licensing Agency, can be found at our website:www.elsevier.com/permissions.
This book and the individual contributions contained in it are protected under copyright by the Publisher (other
than as may be noted herein).
Notices
Knowledge and best practice in this field are constantly changing. As new research and experience broaden our
understanding, changes in research methods, professional practices, or medical treatment may become necessary.
Practitioners and researchers must always rely on their own experience and knowledge in evaluating and using any
information, methods, compounds, or experiments described herein. In using such information or methods they
should be mindful of their own safety and the safety of others, including parties for whom they have a professional
responsibility.
To the fullest extent of the law, neither the Publisher nor the authors, contributors, or editors, assume any liability
for any injury and/or damage to persons or property as a matter of products liability, negligence or otherwise, or
from any use or operation of any methods, products, instructions, or ideas contained in the material herein.
ISBN: 978-0-12-819803-2
For Information on all Academic Press publications visit our
website athttps://www.elsevier.com/books-and-journals
Publisher:Stacy Masucci
Acquisitions Editor:Peter B. Linsley
Editorial Project Manager:Samantha Allard
Production Project Manager:Stalin Viswanathan
Cover Designer:Mark Rogers
Typeset by Aptara, New Delhi, India

10. Contents
Contributors xi
Chapter 1: Introduction to the volume 1
Jennifer B. McCormick and Jyotishman Pathak
Acknowledgments 6
References 6
Chapter 2: From public resources to improving health: How genomic data
sharing empowers science and medicine 9
Laura Lyman Rodriguez, Ph.D. and Elena Ghanaim, M.A.
2.1 Introduction 9
2.2 The Human Genome Project set the paradigm for genomic data sharing 10
2.3 Genomic data sharing enables multiple areas of research 13
2.3.1 Research using model organisms 14
2.3.2 Research using human data 14
2.3.3 Technical analysis development 15
2.4 Putting data sharing into practice 16
2.5 Data sharing will propel precision medicine 17
2.6 Learning healthcare systems and data sharing 20
2.7 Need for responsible data stewardship 21
2.8 Barriers to genomic data sharing 23
2.9 Conclusion 24
References 25
Chapter 3: Biobank case example: Marshfield clinic 31
Catherine A. McCarty and Deanna Cross
3.1 Stakeholder engagement 31
3.1.1 External stakeholders 31
3.1.2 Internal stakeholders 32
3.2 Technical procedures to facilitate genomic data sharing with collaborators 33
3.3 Phase 1—Sample identification, phenotyping, and quality controls 33
3.3.1 Phenotype data quality controls 33
3.3.2 Sample data quality controls 34
3.4 Phase 2—Data integration and sample return 34
3.5 Phase 3—Finalizing datasets 35
v

11. Contents
3.6 Phase 4—Data access 35
3.6.1 Pilot genomic data sharing projects with participants 35
3.7 Summary 36
References 37
Chapter 4: Multidirectional genetic and genomic data sharing in theAll of Us
research program 39
K.D. Blizinsky, S. Chandrasekharan, S. Jooma, J.A. Reusch and Kimberly A. Thomson
4.1 Introduction 39
4.2 Sharing data with researchers 41
4.2.1 Relevant considerations 42
4.2.2 Guiding concepts for sharing data with researchers 43
4.2.3 Implementation 44
4.2.4 Lessons learned and future directions 51
4.3 Returning genetic and genomic results to participants 54
4.3.1 Relevant considerations 54
4.3.2 Guiding concepts for the return of genetic and genomic results 56
4.3.3 Implementation 58
4.3.4 Lessons learned and future directions 63
4.4 Concluding remarks 64
References 65
Chapter 5: A community approach to standards development:
The Global Alliance for Genomics and Health (GA4GH) 71
Angela Page, Melissa Haendel and Robert R. Freimuth
5.1 Introduction 71
5.2 The rationale for and promise of an international alliance (2012–2014) 71
5.3 Convening the community (2014–2017) 74
5.4 GA4GH connect (2017–2019) 75
5.5 Gap analysis (2019–2021) 78
5.5.1 Technical alignment 82
5.5.2 Implementation support 82
5.5.3 Clinical engagement 82
5.6 Beyond GA4GH connect (2021 and beyond) 84
5.7 A novel approach to funding and support 85
5.8 Three recommendations 87
5.8.1 Community needs should drive development 87
5.8.2 Create global equity and opportunity to ensure fit-for-purpose
development 87
5.8.3 Strive for consensus and intentional decision-making 88
5.9 Conclusion 89
Acknowledgments 89
References 90
vi

12. Contents
Chapter 6: Clinical genomic data on FHIR®: Case studies in the development
and adoption of the Genomics Reporting Implementation Guide 91
Robert R. Freimuth, Robert P. Milius, Mullai Murugan and May Terry
6.1 Background 91
6.1.1 Health Level 7 (HL7) 91
6.1.2 HL7 Clinical Genomics 92
6.2 Case studies: implementation of HL7 FHIR 93
6.2.1 Exchanging HLA data for histocompatibility and immunogenetics 94
6.2.2 Electronic medical records and genomics (eMERGE) network 99
6.2.3 Minimum common oncology data elements (mCODE) 103
6.3 Conclusion 108
Acknowledgments 109
References 109
Chapter 7: Genomics data sharing 111
Judit Kumuthini, Lyndon Zass, Melek Chaouch, Faisal M. Fadlelmola, Nicola Mulder,
Fouzia Radouani, Verena Ras, Chaimae Samtal, Milaine S. S. Tchamga, Dassen Sathan, Anisah Ghoorah,
Raphael Z. Sangeda, Liberata A. Mwita, Upendo Masamu, Samar Kamal Kassim, Zoe Gill,
Zahra Mungloo-Dilmohamud and Gordon Wells
7.1 Introduction 111
7.2 Current practices 112
7.3 Case study: H3Africa model 114
7.3.1 Data archive 115
7.3.2 Data sharing, access and release policy 118
7.3.3 Data access committee 119
7.3.4 H3Africa catalog 120
7.4 Beacons 121
7.5 Data commons model 122
7.5.1 Data commons in Africa 123
7.6 Common challenges in genomic data sharing and managing risks 125
7.6.1 ELSI 126
7.6.2 Motivational challenges 127
7.6.3 Technical challenges 127
7.6.4 Infrastructure challenges 128
7.6.5 Economic and political challenges 129
7.6.6 Intellectual property rights 129
7.7 Executive summary 130
References 131
Chapter 8: Data standardization in the omics field 137
Judit Kumuthini, Lyndon Zass, Melek Chaouch, Zoe Gill, Verena Ras, Zahra Mungloo-Dilmohamud,
Dassen Sathan, Anisah Ghoorah, Faisal Fadlelmola, Christopher Fields, John Van Horn,
Fouzia Radouani, Melissa Konopko, Emile R. Chimusa and Shakuntala Baichoo
8.1 Introduction 137
vii

13. Contents
8.1.1 Defining standardization 137
8.2 Omics data standardization 139
8.2.1 Existing standards and resources 141
8.2.2 Data standardization and FAIR data 148
8.3 Challenges to data standardization 150
8.3.1 Adoption challenges 150
8.3.2 Policy challenges 153
8.4 Executive summary 153
Acknowledgments 154
Conflict of Interest 154
References 154
Chapter 9: Data sharing: The public’s perspective 157
James C. O’Leary
9.1 Public willing to participate? 158
9.2 Concerns unique to genomic data? 159
9.2.1 Data concerns 159
9.2.2 Matters of trust 160
9.3 Support for broad data sharing 162
9.4 A question of context 163
9.5 Policy for the people 166
9.6 Further research 166
References 167
Chapter 10: Genetic data sharing in the view of the EU general data protection
regulation (GDPR) 171
Pieter De Smet and Mahsa Shabani
10.1 Introduction 171
10.2 The special status of genetic/genomic data 172
10.3 The GDPR framework for scientific research 173
10.4 Consent for genetic data sharing under EU law 175
10.4.1 (Informed) consent for genetic data sharing: two distinct
requirements arising from regulatory and ethics frameworks 175
10.4.2 What type of consent is considered valid under the GDPR? 176
10.5 Alternative legal bases for genetic data sharing: shifting attention
away from consent 180
10.6 Concluding remarks 182
References 182
Chapter 11: Genomic data sharing and intellectual property 189
Jorge L. Contreras
11.1 Forms of intellectual property protection for genomic data 189
11.1.1 Copyright 189
11.2 Databases, data protection, and terms of use 190
11.3 Patents 191
viii

14. Contents
11.3.1 Early biotech patents 191
11.3.2 Genetic patents and utility 191
11.3.3 Bermuda and official patent deterrence 192
11.3.4 The Ft. Lauderdale principles 193
11.3.5 NIH’s evolving policy toward patenting 194
11.3.6 Patent deterrence outside the United States 194
11.3.7 Nongovernmental limitations on patenting genomic data 195
11.3.8 The SNP consortium and defensive patenting 195
11.3.9 Genetic sequence patents under Myriad 196
11.3.10 Diagnostic patents under Mayo 198
11.3.11 Licensing of genomic inventions 198
11.4 Conclusion 199
References 200
Chapter 12: Data governance 203
Dimitri Patrinos, Michael Lang and Ma’n H. Zawati
12.1 Background: precision medicine genomics and governance 203
12.2 How data governance shapes precision medicine 204
12.2.1 Retrospective data integration 205
12.2.2 Prospective data collection 206
12.2.3 Data access 208
12.3 The road ahead: how data governance should shape the future of
precision medicine 211
References 213
Index 215
ix

15. Visit https://ebookmass.com today to explore
a vast collection of ebooks across various
genres, available in popular formats like
PDF, EPUB, and MOBI, fully compatible with
all devices. Enjoy a seamless reading
experience and effortlessly download high-
quality materials in just a few simple steps.
Plus, don’t miss out on exciting offers that
let you access a wealth of knowledge at the
best prices!

17. Contributors
Shakuntala Baichoo, Faculty of Information, Communication and Digital Technologies, University of
Mauritius, Réduit, Mauritius
K.D. Blizinsky, Research Program, National Institutes of Health, Bethesda, MD, USA; Rush
Alzheimer’s Disease Center, Rush University, Chicago, IL, USA
S. Chandrasekharan, Research Program, National Institutes of Health, Bethesda, MD, USA
Melek Chaouch, Laboratory of Bioinformatics, Biomathematics and Biostatistics LR16IPT09, Institut
Pasteur de Tunis, Tunis, Tunisia
Emile R. Chimusa, Department of Applied Sciences, Faculty of Health and Life Sciences, Northum-
bria University, Newcastle, Tyne and Wear, NE1 8ST, UK
Jorge L. Contreras, Department of Human Genetics, S.J. Quinney College of Law, University of Utah
Deanna Cross, Marshfield Clinic Research Foundation, Marshfield, WI, United States
Pieter De Smet, Metamedica, Faculty of Law and Criminology, Ghent University, Ghent, Belgium
Faisal M. Fadlelmola, Centre for Bioinformatics and Systems Biology, Faculty of Science, University
of Khartoum, Al Khartoum, Al Sudan
Christopher Fields, High-Performance Computing in Biology (HPCBio), University of Illinois, Cham-
paign, IL, United States
Robert R. Freimuth, Department of Artificial Intelligence and Informatics, Center for Individualized
Medicine, Mayo Clinic, Rochester, MN, United States
Elena Ghanaim, M.A., National Human Genome Research Institute, National Institutes of Health,
Bethesda, MD, USA
Anisah Ghoorah, Faculty of Information, Communication and Digital Technologies, University of
Mauritius, Reduit, Mauritius
Zoe Gill, Computational Biology Division, Department of Integrative Biomedical Sciences, IDM,
CIDRI Africa Wellcome Trust Centre, University of Cape Town, Cape Town, South Africa;
H3ABioNet, UCT Computational Biology Division, Institute of Infectious Disease and Molecular
Medicine, University of Cape Town Health Sciences Campus, Cape Town, South Africa
Melissa Haendel, Center for Health AI, University of Colorado Anschutz Medical Campus
S. Jooma, Research Program, National Institutes of Health, Bethesda, MD, USA
Samar Kamal Kassim, Faculty of Medicine, Ain Shams University, Abbaseya, Cairo, Egypt
Melissa Konopko, GA4GH, Sanger Institute, Hinxton, CB10 1SD, United Kingdom
xi

18. Contributors
Judit Kumuthini, South African National Bioinformatics Institute, University of Western Cape.
Belville, Cape Town, Republic of South Africa
Michael Lang, Centre of Genomics and Policy, Department of Human Genetics, Faculty of Medicine
and Health Sciences, McGill University, Montreal, QC, Canada
Upendo Masamu, Sickle Cell Program, Muhimbili University of Health and Allied Sciences, Dar-es-
salaam, Tanzania
Catherine A. McCarty, Marshfield Clinic Research Foundation, Marshfield, WI, United States
Jennifer B. McCormick, Associate Professor, Department of Humanities, College of Medicine, Penn-
sylvania State University, Hershey PA, United States
Robert P. Milius, National Marrow Donor Program/Be The Match, IT, Minneapolis, MN, United
States
Nicola Mulder, Computational Biology Division, Department of Integrative Biomedical Sciences,
IDM, CIDRI Africa Wellcome Trust Centre, University of Cape Town, Cape Town, South Africa
Zahra Mungloo-Dilmohamud, Faculty of Information, Communication and Digital Technologies,
University of Mauritius, Reduit, Mauritius
Mullai Murugan, Human Genome Sequencing Center, Baylor College of Medicine, Houston, TX,
United States
Liberata A. Mwita, Sickle Cell Program, Muhimbili University of Health and Allied Sciences, Dar-es-
salaam, Tanzania
James C. O’Leary, Independent Scholar
Angela Page, Global Alliance for Genomics and Health Secretariat, Broad Institute of MIT and Har-
vard
Jyotishman Pathak, Professor of Medical Informatics, Professor of Psychiatry, Chief of the Division
of Health Informatics, Vice Chair of the Department of Population Health Sciences, Weill Cornell
Medicine, New York-Presbyterian Hospital, New York, United States
Dimitri Patrinos, Centre of Genomics and Policy, Department of Human Genetics, Faculty of
Medicine and Health Sciences, McGill University, Montreal, QC, Canada
Fouzia Radouani, Chlamydiae and Mycoplasma Laboratory, Research Department, Institut Pasteur du
Maroc, Casablanca, Morocco
Verena Ras, Computational Biology Division, Department of Integrative Biomedical Sciences, IDM,
CIDRI Africa Wellcome Trust Centre, University of Cape Town, South Africa; Department of Bio-
diversity and Conservation Biology, University of the Western Cape, Private Bag X17, Bellville,
South Africa
J.A. Reusch, Research Program, National Institutes of Health, Bethesda, MD, USA
Laura Lyman Rodriguez, Ph.D., National Human Genome Research Institute, National Institutes
of Health, Bethesda, MD, USA; The Patient-Centered Outcomes Research Institute (PCORI),
Washington, DC, USA
Chaimae Samtal, Laboratory of Biotechnology, Environment, Agri-food and Health, Faculty of Sci-
ences, Dhar El Mahraz–Sidi Mohammed Ben Abdellah University, Fez, Morocco
xii

19. Contributors
Raphael Z. Sangeda, Sickle Cell Program, Muhimbili University of Health and Allied Sciences,
Dar-es-salaam, Tanzania
Dassen Sathan, Faculty of Information, Communication and Digital Technologies, University of
Mauritius, Reduit, Mauritius
Milaine S.S. Tchamga, African Institute for Mathematical Sciences, Cape Town, South Africa
Mahsa Shabani, Metamedica, Faculty of Law and Criminology, Ghent University, Ghent, Belgium
May Terry, MITRE Corporation, Bedford, MA, United States
Kimberly A. Thomson, Research Program, National Institutes of Health, Bethesda, MD, USA; New
Jersey State Department of Health, Division of HIV, STD, and TB Services, Newark, NJ, USA
John Van Horn, Department of Psychology and School of Data Science, University of Virginia, Char-
lottesville, VA, United States
Gordon Wells, South African National Bioinformatics Institute, University of Western Cape. Belville,
Cape Town, South Africa
Lyndon Zass, Computational Biology Division, Department of Integrative Biomedical Sciences, IDM,
CIDRI Africa Wellcome Trust Centre, University of Cape Town, South Africa
Ma’n H. Zawati, Centre of Genomics and Policy, Department of Human Genetics, Faculty of
Medicine and Health Sciences, McGill University, Montreal, QC, Canada
xiii

21. CHAPTER 1
Introductiontothevolume
Jennifer B. McCormick
a
and Jyotishman Pathak
b
a
Associate Professor, Department of Humanities, College of Medicine, Pennsylvania State University,
Hershey PA, United States
b
Professor of Medical Informatics, Professor of Psychiatry, Chief of the
Division of Health Informatics, Vice Chair of the Department of Population Health Sciences, Weill
Cornell Medicine, New York-Presbyterian Hospital, New York, United States
Advances in digital technologies have enabled the collection, aggregation, use, and sharing
of unprecedented amounts of data about humans and human activities. This vast and rapidly
growing volume of data, often referred to as “big data” can be linked across and integrated
into large, centralized databases to investigate the question in both basic and applied science
as well as population science.
1
Definitions of “big data” vary with some scholars defining it as
“a process of sifting and assimilating disparate data to obtain meaning”
2
while others define
it by the three V’s, that is, “volume, velocity, and variety”
3,4
or variability of data. Some
of these data are from health-related sources such as electronic health records, clinical trial
records, biorepositories, and genomic databases. In addition, publicly available data (e.g., na-
tional surveys) and commercial datasets (e.g., health insurance claims) also are being mined.
5
Data sources not typically considered health-related can similarly be used.
6
These include
environmental data such as climate records and socioeconomic data such as consumers’ use of
loyalty cards. Social media, wearable fitness devices, and smartphone apps track individuals’
daily activities and as such can provide insight into individuals’ health.
For researchers, pooled datasets have multiple benefits. First and foremost, they permit in-
vestigators to access large sample sizes much larger than what they likely could ever create
on their own, given time and resource limitations. Pooled datasets also facilitate linking data
across sectors such as genomic data with environmental data.
7
Similarly, by accessing net-
worked data repositories, researchers can repurpose others’ data to develop new avenues of
investigations perhaps overlooked in the initial study. For those researchers with limited fund-
ing, data sharing through pooled datasets provides a valuable resource otherwise inaccessible
and unobtainable. Finally, studies have demonstrated the high impact of studies using shared
datasets.
8
The collection, aggregation, and analysis of genetic and genomic data are advancing a deeper
understanding of disease etiology, health versus diseased state, disease progression, and
1
Genomic Data Sharing: Case Studies, Challenges, and Opportunities
for Precision Medicine.
DOI:https://doi.org/10.1016/B978- 0- 12- 819803- 2.00007- 9
Copyright © 2023 Elsevier Inc. All rights reserved.

22. 2 Chapter 1
disease management. Large-scale, genomic, and genetic data sharing also holds significant
promise for patients and research participants. Pooled genetic and genomic data from patients
with complex conditions, for instance, can be analyzed to investigate disease causes and
progression. The greater the amount of information, the greater the likelihood of advancing
understanding. For individuals with rare diseases, combining or pooling datasets collected
globally may be their best hope for understanding, diagnosing, and treating their conditions.
Until the advent of big data, members of the rare disease community and the clinicians treat-
ing them were hamstrung in understanding their conditions because of sparse data and low
prevalence.
9,10
Big data has not only advanced the understanding of rare diseases but also
helped with the identification of treatment options. Genomic data sharing also can permit
the tailoring of diagnostic and treatment decisions for individual patients.
11
Public databases
such as The Cancer Genome Atlas allows for sequencing of cancer tumors that can result in
identifying mutations. With that knowledge, clinicians can prescribe specific drug treatments
to fight tumors.
12
Large datasets, for instance, promote independent verification of published research findings
by researchers not involved in the original investigation, thereby encouraging collaboration
and reducing duplicative studies. Pooled datasets also hold the promise of accelerating re-
search results into both new avenues of research. Furthermore, data sharing is key to respect-
ing participants and patients who provide genomic data and who expect their contributions to
be used to maximize knowledge and health benefits.
13
It has been argued that, notwithstanding the benefits for researchers, the scientific community
has a social responsibility—indeed, an “ethical imperative”—to share data.
14
Much of the
research enterprise today is funded by the government and nonprofit foundations. Data shared,
rather than data isolated, helps to ensure the best use of available—and limited—resources
whether by expanding the impact of findings, increasing accountability of researchers, or
identifying gaps in research. Genomic data also hold promise for advancing understanding of
the health needs and inequities of underserved populations, who frequently have been over-
looked in clinical trials. With data repositories, researchers can identify statistically significant
results which can be particularly important for genomic changes in any given phenotype that
might have relatively small effects. In short, data sharing assumes research findings are public
goods.
To encourage the broad sharing of genomic data, many governments and funders have policies
that foster sharing and provide repositories for storing the data. These policies largely evolved
from the 1996 First International Strategy Meeting on Human Genome Sequencing that
issued the “Bermuda Principles” with the aim of advancing the public benefits and scientific
advancements of the Human Genome Project (https://www.genome.gov/human-genome-
project/Timeline-of-Events). The following year (1997), the National Human Genome Re-
search Institute (NHGRI) of the National Institutes of Health (NIH) required investigators
of large-scale projects to allow for sharing and access of data. NIH issued similar policies

23. Introduction to the volume 3
beginning in 1999 and culminating in Data Sharing Policy (GWAS) in 2007 that applied to
all NIH-funded projects. This policy has been revised twice (in 2008 and 2014) and applies
to both human and non-human genomic data. Providers of human genomic data (e.g., publicly
or privately funded repositories and data archives) fulfill their social contract with data donors
when their shareable data conforms to FAIR (findable, accessible, interoperable, reusable)
principles.
Despite the many advantages of genomic research and support from governmental entities
for broad sharing of data; however, concerns exist about the volume of data being collected,
used, and shared about us and our activities. Those concerns speak to fundamental differences
between how big data research is conducted and overseen and how traditional research has
historically been conducted and overseen. As mentioned previously, big data research draws
upon publicly available information such as social media, wearable fitness devices, and ge-
olocation data in addition to the more typical health-related data, such as genomic sequencing
and medical records.
While this use of unconventional data sources enables innovative research, it also has upended
the traditional model of oversight of health-related research. Institutional Review Boards,
for instance, are ill-suited to review big data projects using publicly available information
or projects that involve collaborations between public and private entities, and reuse of data
for new and evolving purposes because they tend to lack the expertise.
15,16
Moreover, the
traditional model of informed consent also has been upended. Unlike traditional consent
documents developed for use with a specific research project or clinical trial, broad consent
documents cover both immediate and unspecified future research. Broad consent, thus, maxi-
mizes the “future utility” of collected data.
17–19
However, by definition, donors of data are left
in the dark about the nature of that future research. While numerous empirical studies have
demonstrated public support for providing biological samples through broad consent,
20–25
studies have also shown that some participants want some control over how their data are
used.
6,26–28
The proliferation of unconventional sources of health data from web search engines to social
media platforms also raises questions about the protection of individual privacy, considered
a fundamental right. The Health Insurance Portability and Accountability Act (HIPAA) Pri-
vacy Rule, which protects health data, was passed in a world without smartphones, mobile
health apps, and wearable fitness and monitoring devices, and no changes have been made
to the rule to account for these data sources Data generated by those devices as well as data
tracking web searches and consumer purchases are not covered by HIPAA—although those
data can reveal personal, private health information.
3,4,29,30
This includes genomic data from
direct-to-consumer testing companies like 23andMe. Additionally, HIPAA’s solution to pro-
tecting individuals through deidentification by removing some identifiers has been proven
inadequate. Technological advances and multiple datasets can enable triangulation of data
sources and re-identification of participants previously de-identified.
3,18,20
Furthermore, social

24. 4 Chapter 1
media platforms’ Terms & Conditions do not clearly indicate that individuals’ postings can
yield private health data. Such privacy violations can have serious consequences. Individ-
uals can face identity theft, employment discrimination, insurance denial as well as social
stigmatization.
These last two issues suggest the need for better governance structures. While the era of
genomic data sharing is evolving, the related governance practices and policies have not.
Current practices rely heavily on individual consent, which as noted has limitations. Robust
governance, on the other hand, includes various stakeholders in decisions about the use and
access of collected information. Such inclusion is critical to maintaining the trust of the pub-
lic. As a concept and a practice, governance is said to provide a way of addressing the ethical,
regulatory, and policy challenges of research with personal information. More specifically,
governance addresses how and why deidentified data are accessed and used by researchers,
who makes those decisions, and how are these decisions made—all of which may not be
known by patients who are providing the data. Thus, transparency is also critical to good
governance.
This volume will tackle the issue of governance as well as a number of other issues. It also in-
cludes several case examples in genomic data sharing. In Chapter 2, Rodriguez and Ghanaim
discuss the importance of sharing genomic data and provide examples of how sharing ge-
nomic data have enabled different areas of research. They close with a brief discussion of
the need for responsible stewardship and the different challenges encountered. In Chapter 3,
McCarty and Cross provide an overview of the Marshfield Clinical Personalized Medicine
Research Project, a population-based biobank, discussing stakeholder engagement, technical
procedures that facilitate genomic data sharing, and two pilot projects. This chapter provides a
nice example of a local biobank, while Blizinsky et al. in Chapter 4 give us a broad overview
of a national cohort study, the All of Us Research Project. In their chapter, they discuss the
ethical, legal, regulatory, policy, and social considerations around genomic data sharing, and
illustrate how those considerations have shaped the implementation of the data sharing and
return of results for the program as well as explore future directions.
Page et al. discuss the impetus behind the creation of GA4GH and share the history of the
organization through to the present day. In their chapter, they describe the GA4GH organi-
zational and operational structures including challenges encountered. They conclude with
recommendations that include three core principles they believe to have been of particular
value to the success of GA4GH, and which other organizations may find useful as they seek to
enable interoperability and sharing across an international community. In Chapter 6, Freimuth
et al. provide the reader with case studies that show three examples of how early adoption and
testing helped to advance the development of the Genomics Reporting FHIR Implementation
Guide. Each case study highlights different types of stakeholders that had unique use cases,
requirements, and outcomes. The authors describe how the Health Level 7 International (HL7)

25. Introduction to the volume 5
standards organization, Electronic Medical Records and Genomics (eMERGE) Network, the
Minimum Common Oncology Data Elements (mCODE) initiative engaged in the standards
development process demonstrating how becoming an early adopter can yield significant
benefits to both the standards developer and early adopter.
Another case study is shared by Kumuthini et al. in Chapter 7 where the authors discuss how
the H3Africa consortium has achieved large-scale genomic data sharing based on the FAIR
principles. In this chapter, the authors also discuss two widely adopted genomic data sharing
practices: (1) data sharing via a public data repository, and (2) data sharing via a project-
specific data commons. Each approach requires the development of robust data management
plans that outline the data security and privacy policies, and adherence to standardized com-
mon data models, terminologies, and data access protocols. In Chapter 8, Kumuthini et al.
discuss the state-of-the-art in standardization of “-omics” data including the development,
dissemination, and adoption of data standards. Data standardization is critical to enable wide-
scale reuse of data, yet despite the availability of data standards, their adoption is frequently a
barrier. This chapter highlights some of the key barriers, and outlines strategies for increased
adoption of -omics data standards in the community.
The final four chapters (Chapters 9–12) delve more deeply into the ethical, legal, policy, and
social issues surrounding genetic and genomic data sharing. O’Leary provides an overview
of public attitudes toward genomic data sharing, giving context to relevant case studies. The
chapter also provides a framework for how to approach the issue of genomic data sharing in
the age of precision medicine. This chapter is followed by a discussion of the European Union
General Data Protection Regulation, or the GDPR. Smet and Shabani describe the possible
legal grounds for genetic and genomic data sharing under the GDPR, discussing consent and
the public interest. They also shed light on the challenges and uncertainties regarding the use
of broad consent in the context data sharing under the GDPR. In the next chapter, Contreras
describes copyright and patent law relevant to genetic and genomic data sharing as well as
the Bermuda and Fort Lauderdale principles. He also discusses two case examples:Assn. For
Molecular Pathology v. Myriad GeneticsandMayo Collaborative Services v. Prometheus
Laboratories, Inc.Patrinos et al. round out the volume with a chapter on data governance.
They use genomics as a case study for illustrating how data governance plays an essential
role in precision medicine, describing three areas in which data governance is especially
important: retrospective data integration, prospective data collection, and data access. They
close with the argument that precision medicine scholars need to attend to and appreciate the
role that data governance has in ensuring the benefits of precision medicine are realized.
Our goal with this volume is to provide the academic researcher and research administra-
tor a succinct current overview accomplishments and challenges in data sharing from an
interdisciplinary perspective, including IT, ELSI, and the researcher participating in large
data sharing consortia. Clinician investigators, clinicians affiliated with academic medical

26. Visit https://ebookmass.com today to explore
a vast collection of ebooks across various
genres, available in popular formats like
PDF, EPUB, and MOBI, fully compatible with
all devices. Enjoy a seamless reading
experience and effortlessly download high-
quality materials in just a few simple steps.
Plus, don’t miss out on exciting offers that
let you access a wealth of knowledge at the
best prices!

27. Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content

28. varmasti aviovaimot tulevat Teihin rakastumaan. Teidän tulee olla
varuillanne."
"Räätälini on sen jo minulle sanonut", sanoi Montague naurahtaen.
"Se olisi vieläkin nopeampi tie onnenne päähän", sanoi tyttö.
"Mutta luullakseni Te ette sovi näyttelemään kesyn kissan osaa."
"Minkä?" huudahti hän; ja Miss Betty nauroi.
"Ettekö tiedä, mikä se on? Oh, rakas Mr Montague — kuinka
hurmaavan yksinkertainen! Mutta ehkä Teidän olisi parempi saada
Ollie selittämään sitä Teille."
Se johti heidän keskustelunsa murrepuhetapaan; ja Montague
äkkinäisessä luottamuksen puuskassa kysyi selitystä Miss Pricen
sanoihin. "Hän sanoi" — toisti hän hitaasti — "että kun minä alan
näyttää happamelta hänen seurassaan, tulisin minä tekemään
sellaisen päätelmän, että hän ei tee varustuksia."
"Oh, minä sanon", sanoi Miss Wyman. "Hän tarkotti sillä
ainoastaan sitä, että jos Te tuntisitte hänet, olisitte Te varmasti
tyytymätön. Hän, näettekö, kerää kaikki sananparret kilpa-ajoradalta
— eikä sille voi mitään, ymmärrättehän. Ja viime vuotena matkusti
hän vaunuinensa Englantiin, ja niin hän on saanut kaikki
englantilaiset sananparret. Se tuottaa meillekin vaikeuksia."
Ja sitten Betty purjehti sisälle saadakseen itselleen pieniä
luonnoksia seurueen toisistakin jäsenistä. Yksi ilmiö, mikä heti oli
ihmetyttänyt Montaguea, oli se ennenkuulumaton vapaus, millä ken
hyvänsä New-Yorkissa jutteli toisesta henkilöstä. Tosiasiassa he
harvoin muusta puhuivatkaan; eikä sillä ollut pienintäkään eroa, oliko

29. se henkilö teidän omaa säätyänne — söikö se teidän leipäänne ja
suolaanne, tai te hänen — se oli aivan yhdentekevää, te huvititte
itseänne tuomalla esille mitä kiusallisimpia, nöyryyttävimpiä ja
kauhistuttavimpia asioita hänestä.
Siellä oli myöskin Clarrie Mason-parka: hän istui korttipöydän
ääressä, kalpeilla kasvoillaan kuumeentapaisen kiihkon ilme. Clarrie
hävisi aina, ja se suorastaan mursi hänen sydämensä, vaikka hänellä
olikin kymmenen miljoonaa sijotettuna sokerivarastoihin. Clarrie
vaelsi ympäri päivät päästään, surkutellen veljeään, joka oli joutunut
ryöstön uhriksi. Eikö Montague ollut siitä kuullut? Sanomalehdet
olivat kutsuneet sitä naimiskaupaksi, mutta itse asiassa se olikin
ryöstö. Larry Mason-parka oli hyväluontoinen, ja polvista sairas, ja
hänet oli vienyt hirvittävä olento, kolme kertaa niin suuri kuin hän
itse, ja luonne niinkuin — oh, ei löytynyt sanoja sitä kuvaamaan!
Tyttö oli ollut näyttelijätär; ja nyt hän oli kantanut Larryn kynsissään,
ja rakensi suurta linnaa pitääkseen hänet siellä — sillä hänellä oli
kymmenen miljoonaa myöskin, nähkääs!
Ja sitten siellä oli Bertie Stuyvesant, kaunis ja puoleensa vetävä —
sama poika, joka istui Montaguea vastapäätä aterioidessa. Bertien
isä oli ollut kivihiilikauppias, eikä kukaan tietänyt, kuinka monta
miljoonaa hän oli jättänyt jälkeensä. Bertie oli iloinen veitikka; viime
viikolla oli hän kutsunut heidät aamiaiselle, jossa hän tarjosi heille
jokirauskuja — marraskuussa — se oli ollut suuremmoinen kuje!
Kuka lienee hänelle sanonut, että rauskut eivät milloinkaan oikein
maistuneet, jollei niitä ole itse pyydystänyt, ja Bertie oli äkkiä
päättänyt pyydystää ne itse sitä aamiaista varten. "Adirondackissa
on niitä suunnattomat määrät", sanoi Betty; "ja Bertie tilasi
yksityisen junan, hän, Chappie de Peyster ja eräät toiset läksivät
matkalle sinä iltana; seuraavana päivänä ajoivat he, taivas tietää,

30. kuinka monta peninkulmaa, ja pyydystivät suuren kasan rauskuja —
ja me söimme niitä aamiaiseksemme seuraavana päivänä!
Naurettavinta kaikesta oli se, kun Chappie vannoi niitä olleen niin
paljon, että heidän oli mahdoton onkia, vaan rauskut täytyi
pyydystää verkoilla! Bertie-parka — joku varmaankin tahtoo hänet
erottaa nyt viinikannustaan!"
Salista kuului äänekästä naurua, meteliä ja huutoja, "Antakaa se
minulle"! — "Se on Baby de Mille", sanoi Miss Wyman. "Hän haluaa
aina metelöidä. Robbie oli aivan suunniltaan, kun hän viime kerran
oli täällä; hän rupesi heittelemään sohvatyynyjä ja kaatoi kumoon
kukkamaljakon."
"Eikö sitä pidetä täällä sopivana"? kysyi Montague.
"Ei Robbien läheisyydessä", sanoi hän. "Onko Teillä vielä ollut
tilaisuutta puhella Robbien kanssa? Te tulette pitämään hänestä —
hän on niin vakava, aivankuin Te."
"Mikä tuottaa hänelle huolia"?
"Rahojensa säästäminen", sanoi Betty. "Se on ainoa asia, mikä
hänelle tuottaa päänvaivaa."
"Onko hän perinyt niin suunnattoman paljon"?
"Kolme- tai neljäkymmentä miljoonaa", vastasi hän; "mutta sitten,
nähkääs, osa siitä on sijotettuna rautatieverkkonsa johtajain käsiin ja
he maksavat hänelle satumaisesti. Ja hänen vaimollaan on rahaa,
myöskin — hän oli Miss Mason, tiedättehän, hän, jonka isä on yksi
teräsruhtinaista. Meillä on tapana sanoa, että on olemassa
miljonäärejä, ja sitten miljonäärejä, ja sitten pittsburgilaisia

31. miljonäärejä. Kuinka tahansa, kaksi heistä kuluttavat kaikki tulonsa
kestitsemisessä. Robbien erikoisena kiihkona on näytellä täydellisen
isännän osaa — hän näkee mielellään suuret ihmisjoukot
ympärillään. Hän todellakin panee toimeen hyviä kekkereitä — mutta
hän on niin ylenmäärin mahtava siitä ja hänellä on lukemattomia
päähänpistoja sopivaisen ja sopimattoman suhteen! Minä uskon, että
suurin osa hänen seurapiiristään menisi koska tahansa mieluummin
Mrs Jack Warden'ille; tänä iltanakin olisin minä siellä, jollen olisi
tullut tänne Ollien takia."
"Kuka hän on, Mrs Jack Warden"? kysyi Montague.
"Ettekö ole milloinkaan hänestä kuullut"? kysyi Betty. "Hän oli
ennen Mrs van Ambridge, mutta sitten hän sai eron ja nai Wardenin,
suuren puutavararuhtinaan. Hänellä oli tapana järjestää 'poika- ja
tyttöjoukkueita' englantilaiseen malliin; ja sitten kun me menimme
sinne, saimme me tehdä, mitä tahdoimme — juosta hippasilla yli
koko talon, leikkiä tyynysotaa, ja tutkia vaatekomeroita, ja panna
toimeen naamiaisia! Mrs Warden on hyväntahtoinen niinkuin vanha
lehmä. Te tulette vielä hänet tapaamaan — älkää vain antako noiden
hänen lempeiden silmiensä panna päätänne pyörälle. Olette kyllä
huomaava, että hän ei sitä tarkoita; hän vain haluaa nähdä kauniita
miehiä riippumassa ympärillään."
Yhden aikaan muutamat Robbien vieraista menivät nukkumaan,
Montague niiden joukossa. Heidän jälkeensä jäi kaksi pöytää
korttipelureita, naiset hehkuvin kasvoin ja kädet kuumeisina, ja
miehet paperossit riippuen huulilla. Jokaisen korttipöydän vierellä oli
tarjottimet ja viinikannut; salissa kulki hän kolmen nuoren miehen
ohi, jotka toinen toisensa käsivarsiin nojaten kulkivat horjuen ja

32. lauloivat heikolla äänellä pätkiä "reisusällien lauluista." Ollie ja Betty
olivat siirtyneet yhdessä tuntemattomiin paikkoihin.
Montague oli merkinnyt nimensä tilauskirjaan ja merkinnyt
herätysajakseen kello yhdeksän. Mies, joka herätti hänet ylös, toi
hänelle teetä ja kermaa hopeaisella tarjottimella ja kysyi häneltä,
tahtoiko hän mitään voimakkaampaa. Hänellä oli oikeus syödä
aamiaista omassa huoneessaan, jos häntä halutti; mutta hän meni
alikertaan, koettaen parhaansa mukaan olla luonnollinen loistavassa
metsästyspuvussaan. Ei ketään muuta vielä näkynyt, mutta hän
huomasi eilisen illan jäljet siivotuiksi ja aamiaisen odottavan —
tarjoiltuna englantilaiseen malliin, tee- ja kahvikeittiöt tarjottimella.
Ankarapiirteinen ylitarjoilija ja hänen orjamaiset apulaisensa olivat
saapuvilla, valmiina vastaanottamaan hänen tilauksensa, mitä
hyvänsä auringon alla hänen päähänsä olisi pälkähtänyt haluta.
Montague meni mieluummin lyhyelle kävelylle verannalla,
katsellakseen auringonsäteitä, jotka kimmelsivät merenpinnalla.
Aamu oli ihana — kaikki tämän paikan ympärillä oli niin ihanaa, että
häntä ihmetytti, kuinka ihmiset saattoivat elää täällä tuntematta sen
lumousta.
Billy Price tuli myöskin kohta sen jälkeen alas, puettuna
tuhkanharmaaseen metsästyspukuun, jossa oli polvihameet ja
metallinappiset taskut, kiväärityynyt ja kasakkamalliset kuulakotelot.
Hän yhtyi Montagueen, kävellen hänen kanssaan alas mäentöyrästä,
ja jutellen hänelle tulevasta talvikaudesta, ja sen huomattavimmista
johtohenkilöistä ja tapahtumista — hevosnäyttelystä, joka avattiin
ensi viikolla, ja oopperamahdollisuuksista ja Mrs de Graffebriedin
avajaiskesteistä. Kun he palasivat takaisin, oli kello jo yksitoista, ja
he huomasivat useimpain vieraiden olevan jo koolla, melkein kaikki:

33. näyttäen hiukan kalpeilta ja kiusaantuneilta armottomassa
aamuauringon valossa. Kun he molemmat saapuivat, näkivät he
Bertie Stuyvesantin seisomassa ravintolahuoneen edessä,
parhaallaan nieleksimässä alas kulhollista paloviinaa. "Bertie on
alkanut käytännössä toteuttaa ohjetta, 'aamiaisella ei mitään
keppihevosia'", sanoi Billy pilkallinen hymy huulillaan.
Sitten alkoi metsästys. "Mustan metsän" varustuksiin kuului
höyrylämmityksellä ja suuremmoisilla mukavuuksilla varustettu
graniittinen rakennus, jossa englantilainen asiantuntija apulaisineen
kasvatti ulkomaisia fasaaneja — komeita, pronssinvärisiä lintuja,
joilla oli pitkät, liehuvat pyrstöt. Vähää ennen metsästyskauden
alkamista ajettiin niitä tuhansittain katettujen aitauksien sisään —
noita lihavia lintuja jotka olivat niin kesyjä, että niitä saattoi miltei
kädestä syöttää; ja nyt tulivat sinne "metsästäjät."
Aluksi vetivät he arpaa, sillä heidän tuli metsästää parittain, mies
ja nainen yhdessä. Montague veti Miss Vincentin — "Pienen
Sadepisaran mutahaudassa." Senjälkeen Ollie, joka oli
seremoniiamestari, asetti heidät pitkään riviin, ja antoi heille
määräykset; ja yhdestä merkistä alkoivat he vaelluksen metsän läpi.
Jokaista henkilöä seurasi jäljessä kaksi palvelijaa, jotka kantoivat
varakiväärejä ja latasivat ne uudelleen; ja edessä oli miehiä, jotka
raivasivat tieltä pensaat ja pelästyttivät linnut lentoon.
Montaguen oli ollut tapana metsästäessään hiipiä salaa
kuivuneiden virtojen ja vesien pohjalla kasvavien metsien läpi, ja
kohdata silmästä silmään villiä kalkkunaa, ja ampua siltä pää pois
yhdellä haulikon luodilla. Kun siis nyt yksi näistä linnuista kohosi
ilmaan hänen edessään, laukaisi hän ja lintu tipahti maahan; ja hän
olisi mielestään saattanut tehdä sitä kuinka kauan tahansa — mutta

34. se oli hänestä mieletöntä lahtausta, ja se iljetti häntä. Kuitenkaan,
jolleivät ne tulisi ammutuiksi, ei niitä mikään pelastaisi häviämästä
talven lumiin; ja hän oli kuullut, että Robbie lähetti metsästyksen
saaliin sairashuoneille. Sen lisäksi pidettiin ampumaluetteloa, ja Miss
Vincent, joka miltei oli ampua itsensä, seurasi häntä kiihkeällä
innostuksella, palaten mielettömänä halusta lyödä syrjään Billy Price
ja Chappie de Peyster, jotka olivat seurueen mestariampujat. Baby
de Mille, joka oli Montaguen vasemmalla puolella, ja joka ei osannut
ollenkaan ampua, kompasteli eteenpäin, puhkuttaen hengästyneenä
ja silmäillen häntä kateellisesti; ja palvelijat, jotka seurasivat hänen
takanaan, vapisivat ihastuksesta ja osottivat äänekkäällä nurinalla
suosiota. Hän jatkoi ampumista niinkauan kuin ajoa kesti, ja vielä
paluumatkalla, joka tapahtui toista tietä. Joskus linnut saattoivat
nousta parittain ilmaan, ja hän saattoi tipauttaa ne molemmat
maahan; ja pari kertaa, kun eksynyt parvi lensi suoraan häntä kohti,
tempasi hän toisen kiväärin ja pudotti alas vielä toisenkin parin. Kun
päivän urheilu oli loppunut, oli hänen luettelonsa viisitoista suurempi
kuin hänen lähimmän kilpailijansa, ja hän ja hänen parinsa olivat
voittaneet päivän.
He parveilivat hänen ympärillään, onnitellen häntä; ensin hänen
parinsa, ja sitten hänen kilpailijansa, ja hänen isäntänsä ja
emäntänsä Montague huomasi, että hän äkkiä oli tullut henkilöksi,
jolla oli merkitystä. Muutamat, jotka eivät olleet ennen olleet
ollenkaan huomanneet häntä, alkoivat huomata hänen
olemassaoloaan; ylpeät, ylhäiset kaunottaret alentuivat
keskustelemaan hänen kanssaan, ja Clarrie Mason, joka vihasi de
Peysteriä, löysi keinon, jolla kiusottaa häntä. Oliverin edessä hän
säteili riemusta. "Kohta kun Te tulisitte hevosien ja kiväärien luo,
tiesin minä, että Te tulisitte olemaan erinomainen."

35. Jättäen leikin, sijottuivat he vaunuihinsa, ja kääntyivät ajamaan
kotia, ja siellä molemmat voittajat saivat palkintonsa. Miehen
palkinnon muodosti täydellinen parranajolaite, lujassa, kultaisessa
kotelossa, joka oli koristeltu timanteilla. Montague oli suorastaan
huumautunut, sillä laitos oli maksanut vähintäinkin tuhat tai
parituhatta dollaria. Hän ei mitenkään voinut vakuuttaa itselleen,
että hänellä oli oikeutta ottaa vastaan sellaista vieraanvaraisuutta,
jota hän ei koskaan saattanut toivoa voivansa korvata. Hän oli aikaa
myöten tuleva ymmärtämään, että Robbien elämännautintona oli
saada sillä tavalla nöyryyttää toverejaan.
Aamiaisen jälkeen seurue hajautui. Muutamat lähtivät
paluumatkalle niinkuin olivat tulleetkin; ja toiset, joilla oli
päivällistilaukset, palasivat isäntänsä kanssa hänen yksityisessä
vaunussaan, jättäen omansa ajajiensa palautettaviksi. Montague ja
hänen veljensä olivat näiden joukossa; ja pimeässä, työläisjoukkojen
virtaillessa ulos kaupungista, ajoivat he lautan yli ja ottivat ajurin
hotelliin saakka.
Viides luku.
He tapasivat asuntonsa sellaisessa kunnossa, että näytti aivankuin
sitä olisi kohdannut lumimyrsky — punanen, vihreä ja keltanen
lumisade, ja kaikki muut värit mitä löytyi niiden välillä. Kaiken päivää
oli uudenaikaisten muotiompelijattarien ja räätälien vaunuja
pysähtynyt oven eteen, ja niiden sisältö oli aina löytänyt tiensä
Alicen huoneeseen. Lattialla oli nilkkaan asti silkkipapereita ja
sidenauhoja, sängyt, leposohvat ja tuolit olivat kaikki katetut

36. laatikoilla, joista näkyi ihmeellisiä värisinfoniioja, puoleksi peitettyinä
harsomaisilla kääreillään. Kaiken sen keskellä seisoi tyttö, silmät
ihastuksesta loistavina.
"Oi, Allan!" huusi hän, heidän astuessaan sisään. "Miten
maailmassa voin minä kiittää sinua?"
"Sinun ei tule kiittää minua", vastasi Montague. "Nämä ovat kaikki
Oliverin töitä."
"Oliver"! huudahti tyttö, kääntyen häneen "Kuinka saatoitkaan sinä
näin tehdä"? huusi hän, "Miten aiot saada rahaa maksaaksesi sen
kaiken"?
"Se on minun asiani ratkaista", sanoi mies nauraen. "Ainoa mitä
sinun tarvitsee ajatella, on, että näytät kauniilta."
"Jollen", vastasi hän, "niin ei se ole vaatteiden puutteen tähden.
En koskaan elämässäni ole nähnyt niin paljon ihmeellisiä asioita kuin
olen nähnyt tänä päivänä."
"Siinähän on koko näyttely niitä", lisäsi Oliver.
"Ja Reggie Mann! Se oli niin outoa, Allan! En ole koskaan ennen
mennyt ostoksille miehen kanssa Ja hän on niin — niin asiallinen.
Tiedätkö, että hän osti minulle — kaikki!"
"Niin oli määrätty hänen tehdä", sanoi Oliver. "Piditkö hänestä"?
"En tiedä", sanoi tyttö. "Hän on omituinen — en koskaan ennen
ole tavannut sellaista miestä. Mutta hän oli hirvittävän ystävällinen;
ja ihmiset heti hakivat sisällä olevat varastonsa meidän eteemme —

37. puoli tusinaa ihmisiä hääräili ympärillä valmiina silmänräpäyksessä
palvelemaan!"
"Sinä olet vähitellen tottuva sellaisiin asioihin", sanoi Oliver; ja
sitten, astuen sänkyä kohti, sanoi hän, "Katsokaamme, mitä olet
saanut."
"Enin osa esineistä ei ole saapunut", sanoi Alice. "Puvut kaikki ovat
saatava sopiviksi. — Tuo yksi on tätä iltaa varten", lisäsi hän, kun
Oliver nosti ylös ihanan näköisen esineen, joka oli tehty
ruusunvärisestä chiffon-kankaasta. Oliver tarkasti sitä ja katsahti pari
kertaa, tyttöön. "Luulempa että voit sitä kantaa", sanoi hän; "Mutta
minkälainen vaippa tulee sinulla olemaan?"
"Ah, vaippa"! huusi Alice. "Oliver, minä en saata uskoa, että se
todella kuuluu minulle. En tietänyt, kantavatko muut kuin prinsessat
sellaisia esineitä."
Viitta oli Mrs Montaguen huoneessa, ja yksi tytöistä toi sen sisälle.
Se oli harmaa, kullalla kirjailtu oopperavaippa, reunustettu
syntymättömän lampaan villoilla — sen loistava upeus sai Montaguen
hengityksen pysähtymään ja hän haukkoloi ilmaa.
"Oletko koskaan elämässäsi nähnyt mitään sellaista"? huusi Alice,
"Ja Oliver, onko totta, että minä saan käsineet, kengät ja sukat — ja
hatun — jokaista pukua varten?"
"Tietysti", sanoi Oliver. "Jos tahtoisit kaiken kunnolliseksi, pitäisi
sinulla olla vielä eri vaippa joka iltapukua varten."
"Se näyttää uskomattomalta", sanoi tyttö. "Onkohan oikein tuhlata
niin paljon rahaa esineisiin, joita kannetaan päällä"?

38. Mutta Oliver ei ryhtynyt keskusteluun siveydellis-filosofisista
kysymyksistä; hän tutkisteli parhaallaan värillisen crêpe de chine
lingerien kokoonpanoa, ja silkkilangoista käsinkudottua sukkaa.
Monet laatikkokerrokset, ja vaatekaappien kotelot ja hyllyt olivat jo
täynnä käsinkoristeltuja ja pitsillisiä laitteita — liinakankaita ja
korsettisuojustimia, yövaippoja "nenäliinakankaisesta liinabatistista",
pitsinenäliinoja ja -huntuja, ranskalaisia coutill-korsetteja,
päällyssaketteja vaalean värisestä silkistä, ja keveitä aamunuttuja
pehmeästä batistista, koristeltuja valencelaisilla pitseillä tai oikeilla
turkiksilla.
"Se on varmaankin vienyt teiltä koko päivän", sanoi Oliver.
"En ollut koskaan elämässäni nähnyt niin paljoa esineitä", sanoi
Alice. "Ja Mr Mann ei koskaan kysynyt ainoankaan kappaleen
hintaa."
"En tullut ajatelleeksi kehottaa häntä", sanoi Oliver nauraen.
Sitten läksi tyttö pukeutumaan — ja Oliver katseli ympärilleen ja
näki veljensä istuvan ja tuijottavan ankarana häneen.
"Sano minulle"! huudahti Montague. "Jumalan nimessä, mitä tämä
kaikki tulee maksamaan"?
"En tiedä", sanoi Oliver kylmästi. "En ole nähnyt laskuja.
Arvatenkin seitsemänkymmentäviisi tai sata tuhatta."
Montaguen kädet pusertuivat nyrkkiin vasten tahtoaan, ja hän istui
jäykkänä. "Kuinka kauan se riittää hänelle"? kysyi hän.
"No jaa", sanoi toinen, "kun hän saa kylliksi, niin riittää se tietysti
kevääseen asti — jollei hän matkusta etelään talven aikana."

39. "Kuinka paljon tulee maksamaan hänen vaatetuksensa koko
vuodeksi?"
"Otaksuakseni sataviisikymmentä tai kaksisataa tuhatta", oli
vastaus.
"En aio pitää niistä laskua."
Montague istui vaiti. "Et suinkaan tahdo sulkea häntä, ja pitää
häntä kotona, ethän?" kysyi hänen veljensä lopuksi.
"Tarkoitatko, että toisetkin naiset tuhlaavat sellaisen summan
vaatteisiin"? tiedusteli hän.
"Tietysti", sanoi Oliver, "sadat tekevät niin. Muutamat kuluttavat
kaksisataa viisikymmentä tuhatta — tunnen useita, jotka kohoavat yli
viiden sadan."
"Se on luonnotonta"! huudahti Montague.
"Loruja"! vastasi hänelle toinen. "Kas näetkös, tuhannet ihmiset
elävät sillä — eivätkä tietäisi, mitä muuta he tekisivät."
Montague ei sanonut mitään siihen. "Onko sinulla varaa kustantaa
Alicen kilpailua sellaisten naisten kanssa määräämättömän kauan"?
kysyi hän viimein.
"En ollenkaan kuvittele hänen tekevän sitä määräämättömän
kauan", oli Oliverin vastaus. "Minun tarkoituksenani on
yksinkertaisesti antaa hänelle tilaisuuksia. Kun hän on mennyt
naimisiin, on hänen miehensä maksava hänen laskunsa."
"Aha", sanoi toinen, "sitten tämä prameus onkin tarkoitettu juuri
hänen näyttelemisekseen."

40. "Miksi et voi niin sanoa", vastasi Oliver, — "jos tahdot olla tyhmä
Sinä tiedät vallan hyvin, että vanhemmat, jotka lähettävät tyttärensä
seuramaailmaan, eivät ajattelekaan pitää yllä heidän elämäänsä
koko heidän elinikäänsä."
"Me emme olleet ajatelleet naittaa Alicea", sanoi Montague.
Ja hänen veljensä vastasi, että parhaat lääkärit jättivät kaiken,
minkä voivat, luonnon käsiin. "Otaksuppas", sanoi hän, "että me
juuri olemme saattaneet hänet oikeaan säätyluokkaan ja jättäneet
hänet omiin hoiviinsa ja antaneet hänen nauttia itse — ja sitten
vedämme sulun ensimäisen sillan eteen, jonka luo tulemme."
Montague istui kulmakarvat rypistettyinä, pohtien itsekseen. Hän
alkoi nyt nähdä vähän päivän valoa. "Oliver", kysyi hän äkkiä, "oletko
varma, että panokset pelissä eivät ole liian suuret?"
"Mitä sinä tarkotat"? kysyi toinen.
"Jaksatko sinä pysyä pystyssä, kunnes näyttely on lopussa?
Kunnes joko Alice taikka minä alamme tuoda jotakin takaisin?"
"Älä siitä huolehdi", sanoi toinen naurahtaen.
"Mutta eikö sinun olisi parempi ottaa minua uskotuksesi?" intti
Montague itsepintaisesti. "Montako viikkoa jaksat maksaa
vuokriamme tässä paikassa? Oletko saanut rahat maksaaksesi kaikki
nämä vaatteet?"
"Olen", nauroi toinen — "mutta se ei merkitse, että minä aion
maksaa niitä."

41. "Eikö sinun tarvitse maksaa laskujasi? Voimmeko tehdä kaiken
tämän luotolla?"
Oliver nauroi uudelleen. "Sinä hyökkäät kimppuuni niinkuin
oikeutta hakeva asianajaja", sanoi hän. "Pelkään, että saat
kysymyksinesi kääntyä ympärillämme elävien ihmisten puoleen ja
oppia heiltä vähän kunnioitusta veljeäsi kohtaan." Sitten lisäsi hän
vakavana, "Näetkös, Allan, Reggien ja minun kaltaiseni ihmiset ovat
sellaisessa asemassa, jossa he ovat tilaisuudessa tuomaan paljon
uusia liiketuttavia liikemiehille ja siksi he mielellään poikkeavat
tavoistaan palvellakseen meitä. Ja meillä on kaikellaisia välitystoimia,
joihin olemme kietoutuneet, joten siinä ei koskaan tule kysymystä
puhtaasta rahasta."
"Hoo"! huudahti toinen avaten silmiään, "minä ymmärrän! Silläkö
tavalla te hankitte rahaa?"
"Se on yksi niistä tavoista, joilla me sitä säästämme", sanoi Oliver.
"Sehän on sama asia."
"Tietävätkö ihmiset sen?"
"Oh, tietysti. Miksi eivät tietäisi?"
"En tiedä", sanoi Montague. "Se kuulostaa hieman kummalliselta."
"Ei ollenkaan", sanoi Oliver. "Muutamat New-Yorkin parhaimmista
ihmisistä tekevät sitä. Muukalaisia tulee kaupunkiin, ja he haluaisivat
mennä oikeihin paikkoihin, ja he kysyvät minulta ja minä lähetän
heidät. Taikka ottakaamme Robbie Walling, joka ylläpitää viittä tai
kuutta täydellistä taloutta, ja kuluttaa useita miljoonia vuodessa. Hän
ei voi valvoa kaikkea sitä itse — jos hän tekisi sen, ei hän saisi

42. koskaan tehdä mitään muuta. Miksi ei hän pyytäisi jotakuta ystävää
hoitamaan asioita puolestaan? Taikka sitten, uusi liike avautuu, ja he
tarvitsevat Mrs Wallingin liikkeen apua ilmottamista varten, ja he
tarjoavat hänelle alennusta, ja minulle välityspalkkiota. Minkätähden
en minä saisi antaa hänen koetella heitä?"
"Se on hyvin mutkallista", huomautti toinen. "Varastoilla on siis
useampi kuin yksi hinta?"
"Niillä on niin monta hintaa, kuin heillä on ostajia", oli vastaus.
"Miksi ei saisi niin olla? New-York on täynnä arvostelematonta rikasta
ylhäisöä, joka arvioi asioita sen mukaan, mitä se niistä maksaa. Ja
miksi eivät he saisi maksaa kalliisti ja olla onnellisia? Tuon
oopperavaipan, jonka Alice sai — Réval lupasi sen minulle
kymmenellä tuhannella, mutta minä löisin vetoa kanssasi, että hän
kiskoisi joltakin hienottarelta Buttessa, Montanassa, kaksikymmentä
tuhatta aivan samallaisesta kappaleesta."
Montague kohosi äkkiä ylös. "Pysähdy", sanoi hän, heiluttaen
käsiään.
"Sinä otat kaiken pölyn pois mehiläisen siiviltä!"
Hän kysyi, minne he aikoisivat sinä iltana mennä, ja Oliver sanoi,
että he olivat kutsutut yksinkertaiseen päivällisseuraan Mrs Winnie
Duvalin luona. Mrs Winnie oli se nuori leski, joka äskettäin oli
mennyt naimisiin suuren pankkihuoneen Duval & C:o perustajan
kanssa — selitteli hänelle Oliver; Mrs Winnie oli hänen
huonetoverinsa, ja he tulisivat kohtaamaan siellä mieltäkiinnittävän
seurueen. Mrs Duval aikoi kutsua sinne serkkunsa, Charlie Carterin
— hän toivoi Charlien tapaavan Alicen. "Mrs Winnie suunnittelee
aina, mitenkä hän saisi Charlien vakiintumaan", sanoi Oliver iloisesti
nauraen.

43. Hän pyysi telefoonissa miehen tuomaan hänelle vaatteensa, ja hän
ja hänen veljensä pukivat päälleen. Sitten tuli Alice sisälle, kauniina
kuin aamunkoiton jumalatar loistavassa, ruusunvärisessä puvussaan.
Väri hänen poskillaan oli tavallistakin kirkkaampi, sillä häntä arvelutti
nähdä, kuinka alas hänen pukunsa oli avonainen, ja hän pelkäsi
tekevänsä _faux pas'_in. "Sanokaa, miltä se näyttää", sammalsi hän.
"Lucy-täti sanoo, että minun varmasti saattaisi luulla kantavan
jotakin pitsiröykkiötä tai kukkaislaitetta".
"Täti-Lucy ei ole mikään pariisilainen muotiräätäli", sanoi Oliver
suuresti huvitettuna. "Rakkaani — odota kunnes olet nähnyt Mrs
Winnien!"
Mrs Winnie oli ystävällisesti lähettänyt emaljisen vaununsa heitä
hakemaan, ja se seisoi hotellin sisäänkäytävän edessä, puhkuttaen
ja vuodattaen asetyliiniä kauas kadulle. Mrs Winnien koti oli
Viidennen Avenuen varrella, vastapäätä puistoa. Se käsitti puoli
korttelia, ja oli sen rakentaminen ja kalustaminen maksanut
kymmenen miljoonaa. Sitä kutsuttiin "Lumipalatsiksi", sillä se oli
kokonaan valkosesta marmorista.
Kun he olivat saapuneet talon eteen, avasi livreijapukuinen mies
vaunun oven ja pylväskäytävässä näytti toinen livreijapukuinen mies
heille kumarrellen tietä. Juuri oven sisäpuolelle oli järjestynyt riviin
joukko juhlallisilta näyttäviä henkilöitä, puettuina tulipunaisiin
liiveihin ja samettisiin polvihousuihin; heillä oli puuteroidut tekotukat
ja kultaiset, napit, ja kultaiset soljet patenttinahkaisissa
tanssikengissään. Nämä loistavan näköiset olennot ottivat heidän
päällystamineensa, ja sitten tarjosivat Montaguelle ja Oliverille
kukkaiskimpun hopeaisella lautasella, ja ohuen, pienen kirjekuoren
toisella lautasella, jolla oli heidän seuratoverinsa nimet tässä

44. todenperään "vaatimattomassa" päivällisseurueessa. Sitten palvelijat
väistyivät tieltä, ja antoivat heidän nähdä Lumipalatsin
sisäänkäyntisalin silmiä häikäisevän loiston. Siellä oli leveä
marmorinen rappukäytävä, joka salin keskeltä kiersi ylös, ja ylhäällä
oli kaiverruksilla koristeltu marmorinen lehteri, ja alhaalla marmorista
tehty takka. Tämän rakennuksen koristamista varten oli ostettu
oikea, kokonainen palatsi Punjabissa ja ryöstetty puti puhtaaksi;
siellä oli tyttöjä mosaiikkiveistoksissa, ja ihmeellistä, mustaa
marmoria, ja harvinaisia puulajeja, ja oudonnäköisiä,
hämäräpiirteisiä kaiverruksia.
Ylitarjoilija seisoi salin sisäänkäytävällä, lausuen heidän nimensä;
ja kohta sen sisäpuolella seisoi Mrs Winnie.
Montague ei koskaan unohtanut sitä hetkeä, jolloin hän ensi
kerran näki Mrs Winnien; hän olisi saattanut olla oikea prinsessa
Punjabilaisesta palatsista. Hänellä oli tumma, kirkasvärinen iho,
täyteläinen kaula ja uhkea povi, punaiset huulet ja mustat silmät ja
musta tukka. Hänellä oli yllään hopeakankaasta tehty hovipuku, ja
valkoiset kiiltonahkakengät, koristellut jalokivillä sirotetuilla
kukkasilla. Koko elämänsä oli hän koonnut suuria turkooseja, ja
nämä hän oli muodostanut pääkruunuksi, rinta- ja kaulakoristeeksi,
joka riippui alas rinnalle. Jokainen näistä kivistä oli ympäröity
timanteilla, ja asetettu hennolle metallilangalle. Sentähden kun hän
liikkui, vapisivat ne ja säihkyivät, ja vaikutus oli häikäisevä,
barbaarimainen.
Hän oli varmaankin nähnyt, että Montague oli joutunut hämilleen,
sillä hän soi hänelle hienon, ylimääräisen kädenpuristuksen, ja sanoi,
"Olen niin iloinen, että tulitte. Ollie on kertonut minulle Teistä kaikki."

45. Hänen äänensä oli pehmeä ja sointuva, ei niin luotansa sysäävä kuin
hänen ulkoasunsa.
Montague läpi kävi yleisen esittelyn: Charlie Carter, kaunis,
mustatukkainen poika, jolla oli kreikkalaisen jumalan piirteet, mutta
harmaankeltainen ja epämiellyttävä ihonväri; majuri "Bob" Venable,
paksu, pieni herrasmies, jolla oli punaset kasvot ja voimakas leuka;
Mrs Frank Landis, nuori leski, jolla oli veitikkamaisen iloiset silmät,
vaaleanpunaiset posket ja kastanjanruskea tukka; Willie Davis, joka
oli ollut kuuluisa varaosakas, ja oli nyt nuorempana osakkaana
eräässä pankkihuoneessa; ja kaksi nuorta avioparia, joiden nimiä
Montague ei kuullut.
Hänen kortilleen kirjotettu nimi oli Mrs Alden. Hän astui sisälle
juuri hänen jälessään — se oli noin viisikymmenvuotias
rouvasihminen, jolla oli voimakas ulkoasu — ja uhkea vartalo,
lähestyen täyteläisyyttä, jota hän melkein saattoi kutsua
_embonpoint'_iksi. Hänellä oli yllään kirjailtu vaate, niinkuin tuli
ollakin vakavalla leskirouvalla, ja hänen lavealla rinnallaan lepäsi
miehenkäden muotoinen koriste, joka oli tehty kokonaan säihkyvistä
timanteista — arvokkain esine, mitä Montaguen silmä oli koskaan
nähnyt. Mrs Alden ojensi hänelle kätensä pudistettavaksi, eikä
ollenkaan koettanut salata sitä tosiasiaa, että hänen silmänsä
seurasivat Montaguea väliaikoina.
"Rouvani, päivällistä tarjoillaan", sanoi komea ylitarjoilija; ja tuo
välkkyvä joukkue siirtyi ruokailuhuoneeseen — suunnattoman
laajaan juhlasaliin, joka oli vuorattu jollakin kiiltävällä, sysimustalla
puulla, ja seinillä oli suuret maalaukset, jotka kuvasivat Romaunt de
la Rosea. Pöytä oli katettu kankaalla, joka oli ranskalaista
koruompelutyötä, ja se säteili kristalli- ja kultalevyjen

46. yltäkylläisyydessä. Kummassakin päässä seisoivat jättiläismäiset
kynttiläjalat, jotka olivat puhtaasta kullasta, ja keskellä oli orkkis- ja
kielovuori, joka värien loistavaisuudessa kykeni kilpailemaan
monihaaraisten kynttiläjalkojen ja hienosti maalattujen
päivällislistojen lukemattomien vivahdusten kanssa.
"Te olette onnellinen, kun tulette myöhään elämässänne New-
Yorkiin", puhui Mrs Alden hänelle. "Useimmat meidän nuorista
miehistämme ovat perin väsyneet, ennenkuin heillä vielä on edes
ymmärrystä nauttia mistään. Ottakaa varteen minun neuvoni ja
katselkaa ympärillenne — älkää salliko tuon elämänhaluisen veljenne
määrätä omia askeleitanne."
Mrs Aldenin edessä oli skotlantilainen whisky-kannu. "Ettekö tahdo
hiukkasen whiskyä?" kysyi hän kohottaen sen ylös.
"En, kiitos", sanoi Montague, ja tuumaili sitten, olisiko hänen ehkä
pitänyt sanoa kyllä, nähdessään toisen valitsevan suurimman
puolesta tusinasta viinilaseja, jotka oli ladottu hänen eteensä, ja
kaatavan siitä runsaan annoksen maistajaisiksi.
"Oletteko nähnyt paljon kaupunkia"? kysyi hän kulautettuaan alas
viinin — silmäluomenkaan edes vavahtamatta.
"En", sanoi hän. "He eivät ole antaneet minulle paljoa aikaa. He
veivät minut ulos maalle — Robbie Wallingin metsästysretkelle."
"Ah niin", sanoi Mrs Alden; ja Montague, koettaen saada
keskustelua aikaan, kysyi, "Tunnetteko Mr Clarrie Masonin?"
"Aivan hyvin", sanoi toinen, kainosti. "Minäkin olin ennen Mason,
tiedättehän."

47. "Oo", sanoi Montague hämmästyneenä; ja lisäsi sitten, "Ennenkuin
menitte naimisiin"?
"Ei", sanoi Mrs Alden entistäänkin kainompana, "ennenkuin minä
erosin."
Kuoleman hiljaisuus vallitsi heidän välillään, ja Montague istui
hengitystään tapaillen. Silloin yht'äkkiä kuuli hän heikon, pidätetyn
naurunkikatuksen, joka kasvamistaan kasvoi, kunnes se puhkesi
täyteen, hillittömään nauruun; ja hän heitti salaa silmäyksen Mrs
Aldeniin, ja näki hänen silmiensä vilkuttavan; ja sitten alkoi hän
itsekin nauraa. He nauroivat yhdessä, niin iloisesti, että toiset
pöydässä alkoivat katsella heitä kummastuksissaan.
Niin oli jää murrettu heidän välillään; ja se täytti Montaguen
sydämen suurella luottamuksella. Mutta hänessä oli vielä hiukkasen
hämärää, pelonsekaista kunnioitusta — sillä hän tajusi, että tämän
täytyi olla tuon suuren Mrs Billy Aldenin, jonka kihlaus Lontoon
herttuan kanssa oli sillä hetkellä koko maan puheenaiheena. Ja tuo
suunnaton timanttikoriste oli varmaan osa Mrs Aldenin miljoonien
markkojen arvoisesta jalokivivarastosta!
Ylhäinen nainen ei tahtonut mielellään kertoa hänelle; sitten lisäsi
hän avomielisesti, että kun Montague oli joutunut hänen
päivällistoverikseen, olisi hänen pitänyt ilmoittaa hänelle, kuka oli
oleva hänen kumppaninsa. "Se on epämieluista vieraalle, saatan sen
ymmärtää", sanoi hän; ja jatkoi, katkerana: "Kun ihmiset eroavat,
merkitsee se joskus että he ovat riidelleet — eivätkä he aina lakkaa
siitä jälestäpäinkään, ei kumpainenkaan. Ja joskus toiset ihmiset
riitelevät melkein yhtä katkerasti kuin olisivat olleet naimisissa.
Monen emännän maine on mennyt sirpaleiksi, kun ei ole ottanut
vaarin tällaisia asioita."

48. Montague teki sen havainnon, että suuri Mrs Billy, huolimatta
luotansa työntävästä ulkomuodosta, saattoi olla hyväluontoinen, kun
hän tahtoi, ja erinomaisen älykäs. Hän oli nainen, jolla oli oma pää
— voimakkaasti kamppaileva luonne, joka oli näyttänyt tietä niille,
jotka olivat olleet hänen ympärillään, ja valinnut itselleen paikan
joukon etunenässä. Hän oli aina pitänyt itseään henkilönä, joka
mielinmäärin saattoi tehdä aivan sitä, mikä häntä huvitti; päivällisen
kestäessä saattoi hän ottaa skotlantilaisen whisky-kannun ja ojentaa
sen Montaguelle, auttaakseen häntä — ja sitten, kun Montague
kielsi, kaataa vähääkään hämmentymättä omaan lasiinsa mitä vaan
itse halusi. "Minä en pidä Teidän veljestänne", sanoi hän vähän
myöhemmin. "Häntä en sietäisi kauan; mutta hän kertoi minulle, että
Te olette erilainen, joten saattaa olla, että minä tulen pitämään
Teistä. Tulkaa joskus käymään minun luonani ja antakaa minun
kertoa. Teille, mitä New-Yorkissa ei pidä tehdä."
Sitten kääntyi Montague puhelemaan emäntänsä kanssa, joka istui
hänen oikealla puolellaan.
"Pelaatteko bridgeä", kysyi Mrs Winnie, suloisimmalla ja
lempeimmällä äänellään.
"Veljeni on antanut minulle kirjan, josta minun tulisi opetella",
vastasi hän. "Mutta jos hän ei anna minulle aikaa yöllä eikä päivällä,
niin en todellakaan tiedä, kuinka siitä selviydyn."
"Tulkaa ja antakaa minä opetan Teitä", sanoi. Mrs Winnie. "Minä
todellakin pyydän", lisäsi hän. "Minulla ei ole mitään tekemistä —
ainakaan sellaista, johon en ole väsynyt. Mutta luulenpa ettette
viipyisi kauan oppiessanne kaiken sen mitä minä osaan."
"Onko Teillä onni pelatessanne?" kysyi hän myötätunnolla.

49. "Luulen, ettei kukaan tahdo minua opettaa", sanoi Mrs Winnie. —
"He tulevat paljon mieluummin vain saadakseen rahani. Eikö totta,
majuri?"
Majuri Venable istui hänen oikealla puolellaan, ja oli parhaallaan
viemässä lusikallista soppaa huulilleen; hän pysähtyi ja nauroi
omituisesti hihittämällä, joka kuului syvältä kurkusta, ja värisytti
hänen lihavia poskiaan ja pulleaa niskaansa. "Minä voin sanoa",
sanoi hän, "tuntevani useita ihmisiä, joille status quo on aivan
kylliksi."
"Te itse niiden joukossa", sanoi nainen, äänessään hieno moue.
"Tuo säälittävän näköinen mies voitti minulta
kahdeksankymmentätuhatta markkaa viime yönä; ja hän istui
klubinsa akkunassa koko iltapäivän saadakseen vain nautinnon
nauraa minulle kulkiessani ohi. Luulen, etten pelaa ollenkaan tänä
iltana — tahdon miellyttää Mr Montaguea, ja annan vaihteen vuoksi
Teidän voittaa Virginia Landisilta."
Ja sitten majuri keskeytti uudelleen hyökkäyksensä soppa-
annoksensa kimppuun. "Rakas Mrs Winnie", sanoi hän, "Minä voin
elää paljon kauemmin kuin yhden päivän
kahdeksallakymmenellätuhannella markalla."
Majuri oli kuuluisa klubihenkilö ja bon vivant, niinkuin Montague
tuli myöhemmin huomaamaan. "Hän on Mrs Robbie Wallingin eno",
kuiskasi Mrs Alden hänen korvaansa. "Ja sivumennen sanoen he
vihaavat toinen toistansa niinkuin myrkkyä."
"Siksikö minun ei tulisi uudistaa tuota onnetonta kysymystäni
hänelle?" kysyi Montague hymyillen.

50. "Oh, he kyllä tapaavat toisiaan", sanoi toinen. "Teidän ei tulisi olla
tietävinänne mitään siitä. Haluatteko hieman skotlantilaista?"
Montaguen ajatuksille antoivat ihmiset tällä päivällisaterialla niin
paljon askartelemista, että hän tuskin ollenkaan ehti ajatella ruokaa.
Hän huomasi hämmästyksekseen, että heillä oli oikeata nuorta
lammasta — ja nyt oli marraskuun puoliväli. Mutta hän ei tietänyt,
että nuo kuuden viikon vanhat elukat, joiden lihaa se oli, olivat
kasvaneet pumpulisissa tamineissa ja syöneet maitoa lusikalla, ja
olivat maksaneet puolitoista dollaria naula. Mutta vähän myöhemmin
kannettiin hänen eteensä tuoksuvaa, ruskeaksi paistettua
leipävanukasta, kultaisella lautasella; samalla alkoi jokin kiinnittää
hänen huomiotansa. Mrs Winniellä oli vaakunakilpi; hän oli
huomannut sen jo automobiilissa ja sitten siinä pronssisessa
portissa, joka vei Lumipalatsiin, ja sitten lakeijojen livreijapuvuissa,
ja taas skotlantilaisessa viinikannussa. Ja nyt — uskomatonta ja
kauheaa — huomasi hän sen poltetuksi ruskeaksi paahdettuun,
tuoksuvaan leipävanukkaaseen!
Mitä saattoikaan kaiken tämän jälkeen odottaa? Pöydällä oli suuria
kulhoja, täynnä harvinaisia hedelmiä, jotka olivat olleet pakattuina
pumpulien sisään, ja kuljetetut laivoilla kylmissä säiliöissä maailman
kaikilta kulmilta. Siellä oli persikoita, jotka olivat tulleet etelä-
Afrikasta (ne olivat maksaneet viisikymmentä markkaa kappale).
Siellä oli houkuttelevia terttuja hampurilaisia viinirypäleitä, tumman
purppuran värisiä ja täyteläisen pyöreitä, jotka olivat kasvaneet
kuumissa huoneissa, ympäröityinä paperikääreillä. Siellä oli
nektariineja ja luumuja, ja granaattiomenia ja jaappanilaisia
lootuspuun hedelmiä, ja myöhemmin ilmestyi pieniä maljakoita,
täynnä herttaisen lihavia mansikoita — jotka olivat kasvaneet
pienissä kipposissa. Siellä oli peltopyytä, Egyptistä tuotua, ja

51. ihmeellinen laite, jota he kutsuivat omenamehukkeeksi à la Dewey,
keitettynä hehkuvissa kulhoissa ja tarjoiltuna herkkusienien kanssa,
jotka olivat kasvaneet hylättyjen kaivosten tunneleissa Michiganissa.
Siellä oli salaattia, joka oli kasvatettu sähkövalolla, ja lima-herneitä,
jotka olivat tulleet Puerto Ricolta, ja ranskalaisia latvusartisikkeja,
jotka olivat maksaneet viisi markkaa kappale. — Ja kaikki nämä
tavattomat ruokalajit huuhdeltiin alas kahdeksan tai yhdeksän eri
viinilajin kanssa, jotka olivat tuodut miehen kellarista, miehen, jonka
mielityönä viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana oli ollut niiden
kokoaminen; jolla oli viinitarha Ranskassa, mistä hän sai omaa
shampanjaa, ja joka piti aina varastossa kaksikymmentä tuhatta
tuoppia punaviiniä — ja toi Reinin viininsä Saksan keisarin kellarista,
ja maksoi sata kaksikymmentä viisi markkaa tuopilta!
Päivällisillä oli kaksitoista henkeä, ja myöhemmin hajaantuivat he
kahteen pöytään pelatakseen korttia, jättäen Charlie Carterin
juttelemaan Alicen kanssa, ja Mrs Winnien omistamaan huomionsa
Montaguelle, niinkuin hän oli luvannut. "Kaikki haluavat nähdä minun
taloni", sanoi hän. "Ettekö tekin?" Ja hän kuljetti hänet
ruokailuhuoneesta suureen kasvihuoneeseen, joka muodosti
keskussalin, ulottuen rakennuksen kattoon saakka. Hän painoi pientä
nappulaa, ja pehmeä valovirta virtaili alas ylhäältä; Mrs Winnie seisoi
sen keskellä säihkyvine jalokivineen niinkuin itse tulen jumalatar.
Kasvihuoneessa saattoi hän viettää illat; se oli täynnä mitä
harvinaisimpia kasvilajeja. "Ne ovat kootut kaikilta maailman
kulmilta", sanoi Mrs Winnie nähdessään Montaguen tuijottavan
niihin. "Miehelläni oli asiantuntija, joka etsi niitä hänen puolestaan.
Hän teki sen ennenkuin olimme naimisissa — hän ajatteli niiden
tekevän minut onnelliseksi."

52. Salin keskellä oli suihkulähde, kaksitoista tai neljätoista jalkaa
korkea ja asetettu jalustalle, joka oli puhdasta carrara-marmoria.
Koskettaessa erästä nappulaa valaisi lammikon veden pinnan alle
pistetyistä sähkölampuista virtaileva valo, ja siinä saattoi nähdä
joukottain uiskentelevan harvinaisia ja kauniita kaloja.
"Eikö ole siroa?" sanoi Mrs Winnie ja lisäsi kiihkeästi, "tiedättekö,
joskus illalla kun minä en voi nukkua tulen minä tänne ja istun
tuntikausia ja katsoa tuijotan siihen. Kaikki nuo elävät olennot,
ihmeellisen sirotekoisine muotoineen — muutamilla niistä on kasvot
ja näyttävät aivan inhimillisiltä olennoilta! Ja minä ihmettelen ja
mietin, mitä he mahtavat ajatella, ja näyttäneeköhän elämä heistä
yhtä ihmeelliseltä kuin se minusta näyttää".
Hän laskeutui istumaan lammikon reunalle, ja tuijotti siihen.
"Nämä kalat antoi minulle serkkuni, Ned Carter. He kutsuvat häntä
Buzzieksi. Oletteko häntä vielä tavannut? — Ei, ette tietysti. Hän on
Charlien veli, ja hän kokoilee taide-esineitä — noita mitä
epäluotettavimpia kappaleita. Kerran, kauan sitten, kohdistui hänen
kiihkonsa kultakaloihin — muutamat kultakalat ovat hyvin harvinaisia
ja kauniita, tiedättehän — ne saattavat maksaa pari sataa markkaa
kappale. Hän sai kaikki, mitä myyjillä oli saatavana, ja saatuaan
tietää, että vielä oli olemassa muutamia, joita he eivät mitenkään
saaneet, teki hän vartavasten pienen huvimatkan Jaappaniin ja
Kiinaan saadakseen ne. Te tiedätte, että niitä kasvatetaan siellä, ja
muutamat niistä ovat pyhiä, eikä niitä myydä eikä sallita viedä pois
maasta. Ja hänellä oli kaikellaisilla kaiverruksilla varustettuja
elehvantinluisia säiliöitä niitä varten, joita hän toi mukanaan kotia —
ja hänellä oli kaunis, noin kymmenen jalkaa pitkä marmorinen
maljakko, joka oli varastettu Keisarilta."

53. Yli Montaguen olkapäiden, sillä paikalla, missä hän istui, riippui
suuri orchis; mitä omituisimman muotoinen, aivankuin auennut,
tulipunainen liekki. "Se on dontoglossum", sanoi Mrs Winnie.
"Oletteko kuullut siitä?"
"En. en koskaan", sanoi mies.
"Oh, rakas Mr Montague", sanoi toinen.
"Pidetäänkö sitä kuuluisana?" kysyi hän.
"Hyvin kuuluisana", vastasi hän. "Siitä oli paljon puhetta
sanomalehdissä. Näettekös, Winton — se on minun mieheni,
tiedättehän — maksoi satakaksikymmentäviisi tuhatta markkaa
miehelle, joka laittoi sen; ja se sai aikaan paljon turhanpäiväistä
puhetta — ihmisiä tuli kaikkialta sitä katsomaan. Tahdoin saada sen,
sillä sen ulkomuoto oli aivan samallainen kuin kruunun minun
pääkoristeessani. Huomaatteko sen."
"Kyllä", sanoi Montague. "Se on hyvin omituinen."
"Olen hyvin ylpeä pääkoristeestani", jatkoi Mrs Winnie. "Tietysti on
alhaistuntoisia rikkaita ihmisiä, joilla se on jäljennettynä, ja jotka
tekevät sen naurettavaksi; mutta meidän on todellinen Se on minun
omani — ei mieheni; Duvalit ovat vanhaa ranskalaista perhettä,
mutta he eivät ole ylhäisiä. Minä olin Morris, tiedättehän, ja meidän
sukumme juuret ulottuvat takaisin vanhaan Montmorencin
herttualliseen huoneeseen Ranskassa. Ja viime kesänä ollessamme
ajelemassa jouduin minä yhteen heidän linnoistaan ja katsokaa!
minä toin saaliinani tämän."

54. Mrs viittasi täydelliseen sotilasvarustukseen, joka oli asetettu
biljaardihuoneeseen johtavaan käytävään. "Olen antanut liittää
lamput toisiinsa", lisäsi hän. Ja hän painoi nappulaa, ja koko
valaistus hävisi, paitsi himmeää, punertavaa hehkua, joka virtasi
varustuksissa seisovan miehen yläpuolelta.
"Eikö hän näytä luonnolliselta", sanoi hän. (Hänellä oli
kypärisilmikko alhaalla, ja taistelukirves panssaroiduissa käsissään.)
"Kuvittelen mielelläni, että hän on ollut minun kahdeskymmenes iso-
isäni. Istun täällä, ja tuijotan häneen. Ajatelkaa, missä hirmuisessa
ajassa silloin on täytynyt elää — kun miehet kantoivat sellaisia
esineitä kuin nuo! Krapuna oleminenkaan ei voisi olla pahempaa."
"Te näytte rakastavan eriskummaisia tunteita", sanoi Montague
nauraen.
"Kenties rakastan", sanoi toinen. "Minä pidän kaikesta, mikä on
vanhaa ja romanttista, ja saa ihmisen unohtamaan tämän
mielettömän seuraelämä-maailman."
Hän seisoi hetken surullisiin mietteisiin vaipuneena ja katseli
muistomerkkiä. Sitten kysyi hän äkkiä, "mistä pidätte enemmän,
maalauksista vaiko uimisesta?"
"Oh!" vastasi mies nauraen ja hämmästyneenä, "pidän niistä
molemmista — aika ajoin."
"En tietänyt, kummanko Teille ensin näyttäisin", selitti hänen
vartijattarensa; "taidegallerianko vai uimahuoneen. Pelkään, että
väsytte, ennenkuin ehditte kaikki nähdä."

55. "Ajattelen, että alkaisimme taidegalleriasta", sanoi hän.
"Uima-altaassa ei ole paljon katsomista."
"Ah, mutta meidän on aivan erikoinen", sanoi nainen. — "Ja
jonakin päivänä, jos tahdotte olla oikein hyvä, ja lupaatte olla
sanomatta kellekään, päästän minä Teidät näkemään oman
kylpyhuoneeni. Ehkä ovat he kertoneet Teille, minulla on erityinen
kylpyhuone omassa osastossani, veistettynä mitä ihmeellisimpään
viheriään marmoriin."
Montague osotti odotetun määrän hämmästystä.
"Tietystikin antoi se noille hirvittäville sanomalehdille uuden
tilaisuuden juoruihin", sanoi Mrs Winnie valittaen. "Ihmiset saivat
tietää, mitä minä olin maksanut siitä. On mahdotonta omistaa
mitään kaunista, ilman ettei siitä kysymystä tehtäisi."
Ja sitten seurasi hiljaisuus, jolla aikaa Mrs Winnie odotteli hänen
sitä kysyvän. Kun hän ei tehnytkään kysymystä, lisäsi hän, "Se
maksoi kaksisataaviisikymmentä tuhatta markkaa."
He kulkivat hissiä kohti, missä pieni poikanen ihmeellisessä,
tulipunaisessa samettilivreijassa seisoi tehtäväänsä valmiina
paikallaan. "Joskus", jatkoi hän, "näyttää minusta mielettömältä
maksaa sellaisia hintoja kaikista esineistä. Oletteko koskaan tullut
sitä ajatelleeksi?"
"Joskus", vastasi Montague.
"Niin, tietysti", sanoi hän, "se antaa työtä ihmisille; ja mielestäni
he eivät voi tehdä mitään parempaa, kuin valmistaa kauniita
esineitä. Mutta joskus, ajatellessani kaikkea sitä köyhyyttä, mitä on

56. olemassa, tulen minä onnettomaksi. Meillä on etelässä paikka
talvioleskeluamme varten — yksi noita suunnattomia maalaistaloja,
jotka näyttävät suurilta näyttelyrakennuksilta, ja joissa on huoneita
sadoille vieraille; ja joskus ajan yksin tehdaskaupunkeihin, ja kuljen
niiden läpi ja juttelen pienille lapsille. Opin tuntemaan muutamia
niistä oikein hyvin — pienet lapsiraukat."
He astuivat pois hissistä, ja kulkivat hitaasti taidegalleriaa kohti.
"Se teki minut aina niin onnettomaksi", jatkoi hän. "Koetin puhua
siitä miehelleni, mutta hän ei tahtonut kuulla. 'En saata ymmärtää,
minkätähden sinä et voi olla niinkuin muut ihmiset ovat', sanoi hän
— ja hän toistaa minulle sitä aina. Ja mitä osaisin minä sanoa?"
"Miksi ette ehdottanut, että muut ihmiset olisivat sellaisia kuin
Te?" sanoi mies nauraen.
"En ollut kyllin viisas", sanoi hän pahoitellen. — "Naisen on hyvin
vaikea olla, tiedättehän — kun ei ole ketään, joka ymmärtäisi. Kerran
menin minä köyhäinlaitokselle katsomaan, minkä näköistä siellä oli.
Tiedättekö mitään köyhäinlaitoksista?"
"En mitään", sanoi Montague.
"Kas siellä on ihmisiä, jotka menevät elämään köyhien joukkoon,
ja koettavat heitä nostaa. Se vaatii kauheasti rohkeutta, luullakseni.
Minä annan heille silloin tällöin rahaa, mutta en ole koskaan varma,
saako se aikaan mitään hyvää. Vaikeus köyhäin suhteen näyttää
minusta olevan siinä, että heitä on niin paljon."
"Todella niitä on paljon", sanoi Montague ajatellen näkyä, minkä
hän oli nähnyt Oliverin Kilpa-ajovaunusta.

57. Mrs Winnie oli istuutunut tyynyjen peittämälle sohvalle, lähelle
hämärtyvään galleriaan johtavaa sisäänkäytävää. "En ole ollut siellä
vähään aikaan", jatkoi hän. "Olen löytänyt jotakin, joka mielestäni
enemmän soveltuu luonteelleni. Minulla on melkein taipumusta
kaikkea okkultista ja mystillistä kohtaan, pelkään. Oletteko koskaan
kuullut babisteista?"
"En", sanoi Montague.
"He ovat eräs uskonnollinen lahko — Persiasta luullakseni — ja he
saavat ihmiset ihastuksesta aivan suunniltaan. He ovat pappeja,
ymmärrättehän, ja he pitävät luentoja ja opettavat kaikellaista
sisäisestä jumaluudesta, jälleensyntymisestä, Karmasta ja kaikesta
sellaisesta. Uskotteko mitään noista asioista?"
"Enpä saata sanoa niitä tuntevani", sanoi hän.
"Se on hyvin kaunista ja ihmeellistä", lisäsi toinen.
"Se saa ihmisen käsittämään, kuinka hämmästyttävän
salaperäinen on elämä. He opettavat, kuinka koko Kaikkeus on yhtä,
ja sielu on ainoa todellisuus, ja siis ruumiilliset asiat eivät mitään
merkitse. Jos olisin babisti, niin luulisin voivani olla onnellinen, vaikka
minun olisi tehtävä työtä puuvillakutomossa."
Silloin nousi Mrs Winnie äkkiä ylös. "Te varmaankin mieluummin
katselisitte maalauksia", sanoi hän, ja painoi nappulaa, ja pehmeä
valovirta hyväili suuren kuvagallerian kaareutuvia holveja.
"Tämä on meidän suurin ylpeytemme elämässä" sanoi hän.
"Mieheni tarkotus on ollut saada yksi teos edustamaan kutakin
maailman suurimmista maalareista. Me hankimme heidän

58. mestariteoksiaan, milloin ikinä saimme. Tuolla nurkassa ylhäällä ovat
vanhat mestarit — oletteko ihastunut heitä katselemaan?"
Montague olisi mielellään katsellut niitä tarkoin, mutta hänestä
tuntui, että hän tekisi sen mieluummin joskus silloin, kun Mrs Winnie
ei ollut hänen sivullaan. Mrs Winnien oli varmaankin täytynyt näyttää
galleriaa tuon tuostakin; ja nyt hänen mielensä oli yhä
askartelemassa persialaisten yliaistillispappien parissa.
"Tuo pyhimyksen kuva on Botticellin", sanoi hän. "Ja tiedättekö,
tuo oranssin värinen viitta saa minut aina ajattelemaan Swamia. Se
on minun opettajani, nähkääs, Swami Babubanana. Ja hänellä on
mitä ihanimmat, sirot kädet, ja suuret, ruskeat silmät, niin lempeät
ja hyväntahtoiset — totta tosiaan niinkuin gasellien silmät
maatilallamme etelässä!"
Näin tarinoi Mrs Winnie ja vaelsi kuvalta toiselle; mutta vanhojen,
vakavien mestarien sielut katsoivat äänettöminä alas häneen.
Kuudes luku.
Montaguen oli hänen räätälinsä nyt julistanut virallisesti
täydelliseksi; ja Réval lähetti kotia Alicen ensimäisen kävelypuvun,
huolellisen yksinkertaiseksi laitetun; mutta se sopi hänelle aivan
silmiinpistävän hyvin, ja maksoi senmukaisesti. Niin olivat he jo
seuraavana aamuna valmiit lähtemään Mrs Devonin kutsuihin.
Tietysti Montague oli kuullut Devonista, mutta häntä ei oltu vielä
vihitty kyllin syvälle salaisuuksiin, ymmärtääkseen, mitä merkitsi tulla

59. pyydetyksi heidän kutsuillansa. Mutta kun Oliver astui sisään, vähän
ennen puolta päivää, ja ryhtyi tutkimaan hänen pukuaan ja
laittamaan häntä kuntoon, ja vaati, että Alicen oli järjestettävä
uudelleen tukkansa, alkoi hän ymmärtää, että tämä oli erikoinen
tilaisuus. Oliver oli aivan kiihtynyt; ja kun he olivat jättäneet hotellin,
ja ajoivat pitkin katua, selitti hän heille, että heidän tulevaisuutensa
seuraelämässä riippuisi tämän vierailun tuloksista. Tulla kutsutuksi
Mrs Devonille, vastasi Amerikassa nähtävästi eurooppalaista hovi-
esittelyä. Kahdenkymmenenviiden vuoden aikana oli tämä ylhäinen
nainen ollut metropoliksen seuraelämän eittämätön valtijatar; ja jos
hän ketä suosi, kutsuttiin hänet niihin joka vuosi pidettäviin
tanssiaisiin, jotka Mrs Devon pani toimeen tammikuussa, ja sen
jälkeen oli hänen asemansa ainaiseksi turvattu. Mrs Devonin
tanssijaiset muodostivat joka vuosi yhden seuraelämän suurista
tapahtumista; noin tuhatkunta kutsuttiin, kun taas kymmenentuhatta
tyytymätöntä kiristeli hampaitaan ulkonaisessa pimeydessä.
Kaikki tuo pani Alicen jännityksestä vapisemaan.
"Ajattele, jos emme miellytä häntä", sanoi hän.
Oliver vastasi hänelle, että heidän tiensä oli tehnyt sileäksi Reggie
Mann, joka oli yksi Mrs Devonin suosikeista.
Yli sata vuotta sitten oli Devonin suvun perustaja tullut
Ameriikkaan, ja sijoittanut säästönsä maatiluksiin Manhattan
saarella. Muut ihmiset olivat raataneet ja rakentaneet sinne
kaupungin, ja sukupolvi sukupolven jälkeen olivat Devonit pitäneet
yllä valtaansa ja koonneet korkoja, kunnes nyt heidän omaisuutensa
kohosi kahteen tai kolmeen miljaardiin markkaan. He olivat
Ameriikan vanhoista perheistä rikkaimpia ja kaikista kuuluimpia; ja
Mrs Devonissa, suvun vanhimmassa jäsenessä oli keskittyneenä koko

60. suvun mahtavuus ja valta. Hän vietti ylhäistä ja tarkoin muodollista
elämää, aivan kuin kuningatar; ei kukaan nähnyt häntä koskaan
muualla kuin korotetulla valtaistuimellaan, ja hän kantoi jalokiviään
aamiaisateriallaankin. Hän oli ihmisten kohtalon tuomari
seuraelämässä, ja aallonmurtaja, jota vastaan uusien rikkauksien
laineet löivät turhaan. Reggie Mann kertoi ihmeellisiä juttuja hänen
suunnattoman postinsa sisällystä — mahtavien, rikkaiden miesten
leskistä ja tyttäristä, jotka juoksivat hänen jalkoihinsa ja kerjäsivät
ilettävästi hänen suosiotaan — jotka asettuivat kuukausimääriksi
hänen taloonsa, juonittelivat ja vehkeilivät, pysyäkseen hänen
läheisyydessään ja vieläpä ostivat hänen palvelijainsa suosion! Jos
Reggietä saattoi uskoa, oli käyty suuria rahallisia taisteluita, ja
maailman puutavaramarkkinat olivat useamman kuin kerran
joutuneet näiden seuraelämätaistelujen kautta järkkymään; ja
varakkaat ja kauniit naiset olivat tarjonneet itseään myytäviksi tuosta
etuoikeudesta, joka heille niin mielellään sallittiin.
He saapuivat vanhan, arvokkaan yksityisrakennuksen luo ja
soittivat kelloa; juhlallinen hovimestari johti heidät komeata
rappukäytävää myöten ensimäiseen vastaanottohuoneeseen ja he
jäivät sinne odottamaan. Noin viiden minuutin kuluttua astui hän
sisälle, työnsi ovet auki, ja he nousivat seisomaan ja näkivät vanhan,
ryppyisen naisen, joka näytti melkein kahdeksankymmenen
vuotiaalta, istuessaan timanttien peittämänä jonkinlaisella
valtaistuimella. He lähestyivät ja Oliver esitteli heidät. Vanha nainen
ojensi heille elottoman kätensä; sitten istuivat he.
Mrs Devon teki heille muutamia kysymyksiä, kuinka paljon he
olivat nähneet New-Yorkia, ja mitä he siitä pitivät ja ketä he olivat
tavanneet; mutta melkein koko aikana hän tuskin kiinnitti heihin
huomiotaan, ja jätti Oliverin asiaksi hoitaa keskustelua. Montague

61. istui, tuntien itsensä hämmentyneeksi ja noloksi, ja hän ihmetteli
syvällä itsessään, oliko se todella Ameriikka, missä tämä kaikki
tapahtui.
"Katsokaas", selitti Oliver heille, kun he istuivat uudelleen
vaunussaan, "hänen terveytensä horjuu, ja hänelle on todella
suorastaan vaikeata ottaa vastaan."
"Olen iloinen, ettei minun tarvitse käydä siellä useammin kuin
kerran", lisäsi Alice. "Milloin saamme tietää tuomion?"
"Kun saat kortin, johon on merkitty, 'Mrs Devon kotona'", sanoi
Oliver. Ja hän rupesi heille kertomaan sodasta, joka kauan sitten oli
järisyttänyt seuraelämää, kun tuo mahtava nainen oli vaatinut
itselleen oikeutta olla "Mrs. Devon", ja ainoa "Mrs Devon." Hän kertoi
myöskin heille ihmeellisestä posliinisesta päivälliskalustosta, joka oli
maksanut sataviisikymmentä tuhatta markkaa, ja oli yhtä hauras
kuin kolibrin siipi. Jokaisessa kappaleessa oli hänen
vaakunakoristeensa, ja hänellä oli erikoinen asiantuntija, joka valvoi
pesemistä ja niiden järjestämistä — ei koskaan sallittu minkään
jokapäiväisen käden niitä koskettaa. Vielä kertoi hän heille, kuinka
Mrs Devonin taloudenhoitaja oli saanut kauan aikaa tapella,
koettaessaan opettaa tyttöjä järjestämään suurten
vastaanottohuoneiden sisustuksen aivan sillä tavalla kuin rouva oli
määrännyt; viimein oli otettu täydellinen valokuvasarja, joten tytöt
saattoivat tehdä työnsä kuvien jälkeen.
Alice meni takaisin hotelliin, sillä Mrs Robbie Walling aikoi kutsua
ja viedä hänet kotiaan aamiaiselle; Montague ja hänen veljensä
ajoivat läpi katujen Reggie Mannin asuntoon, kertoakseen hänelle
käynnistään.

62. Reggie otti heidät vastaan silkkisissä, mustissa alushousuissaan,
jotka olivat koristellut rimpsuilla ja kaariompeleilla, ja silkillä
koristelluissa tohveleissa, joihin oli kiinnitetty helmiä — ne oli hänelle
lahjottanut eräs naisihailijatar. Montague huomasi kauhukseen, että
pienellä miehellä oli kultainen rannerengas käsivarressaan! Hän
selitti olleensa edellisenä iltana johtamassa katrillia — taikka
paremmin, tänä aamuna; hän oli tullut kotiin kello viiden aikaan. Hän
näytti aivan valkoiselta ja väsyneeltä, ja pöydällä oli hänen
aamiaisensa jätteet, suudaa ja paloviinaa.
"Näittekö vanhan tytön?" kysyi hän. "Ja kuinka hän jaksaa?"
"Hän on reipas", sanoi Oliver.
"Minulla oli vietävänmoinen työ saada teitä pääsemään", sanoi
toinen.
"Se tulee päivä päivältä yhä vaikeammaksi."
"Teidän tulee suoda anteeksi", lisäsi Reggie, "jos minä laitan itseni
kuntoon. Minulla on kohtaus." Ja hän kääntyi toalettipöytäänsä päin,
jonka peitti täydellinen rintama hajuvesipulloja ja koristelutarpeita, ja
alkoi aivan kylmäverisesti maalata kasvojaan. Sillä aikaa hänen
kamaripalvelijansa liukui äänettömänä, edestakaisin, laittaen
kuntoon hänen iltapukuaan; ja Montague, istuen
välinpitämättömänä, seurasi silmillään pikkumiehen liikkeitä. Joku
korutavarakauppias olisi saattanut hyvän aikaa pitää puotiaan auki
Reggien varastojen sisällöllä. Hänen vaatteensa säilytettiin
huoneessa, joka oli toalettihuoneen yhteydessä; Montague, joka istui
lähellä ovea, saattoi nähdä ruusupuiset kammiot, joista kukin oli
omistettu eri vaatekappaleille — siellä oli kaiken värisiä paitoja, jotka
oli tehty mitä erilaisimmista kankaista, ja ripustettu sileille
puutelineille. Siellä oli kaappi, joka oli täynnä hyllyjä ja laitettu

63. Welcome to our website – the perfect destination for book lovers and
knowledge seekers. We believe that every book holds a new world,
offering opportunities for learning, discovery, and personal growth.
That’s why we are dedicated to bringing you a diverse collection of
books, ranging from classic literature and specialized publications to
self-development guides and children's books.
More than just a book-buying platform, we strive to be a bridge
connecting you with timeless cultural and intellectual values. With an
elegant, user-friendly interface and a smart search system, you can
quickly find the books that best suit your interests. Additionally,
our special promotions and home delivery services help you save time
and fully enjoy the joy of reading.
Join us on a journey of knowledge exploration, passion nurturing, and
personal growth every day!
ebookmasss.com