kintereillään ja hän huutaa: "Herra Jumala, herra Jumala, enhän
minä vellijauhoja saanutkaan!" Eikä hän malta olla kirosanaa
sanomatta. Mutta kun hän vääntää kaulaansa katsoakseen
kirkontornin huippuun, niin ei siellä isä Jumalaa olekaan, vaan siellä
huipussa keikkuu musta mies, joka huitoo kämmentään ja neuvoo:
"Ota sinä Topi siitä isosta tuohisesta!" "Missä se on?" huutaa Topi
vastaan. "Tuolla puolenhan se on!" huutaa se musta mies ja viittoo
koivikkoon ja nauraa hohottaa. Ja Topi juoksee koivikkoon ja koko
perekunta hänen kintereillään ja lapsi-rukat apposen alastomina, ja
kaikki juoksevat, juoksevat samaa polkua, mutta yhtäkkiä isä Topi
pudota moksahtaa avonaiseen hautaan ja koko pere yhteen läjään
hänen päälleen, ja syntyy hirmuinen parku ja ähkintä ja kaikki ovat
tukehtumaisillaan, ja Topi huutaa: "Tuokaa tulen välkettä — tyhjähän
tämä on, ihan tyhjä!" mutta Riika ilkkuu korvan juuressa: "Enkö minä
sitä sinulle sanonut, jotta semmoinen se on se köyhän mylly?" Ja
koko pere huppuroi kuopassa, mutta rovasti Nuurperi marssii
ryhdikkäästi haudan ääreen, heittää someroa rautalapion kärjellä, ja
kaunis ääni kaikaa yli Riikankin toran, kun pappi kultaristisestä
kirjasta juhlallisesti lukee: "Nimeen isän ja pojan ja pyhän —
amen"…
— Topi hoi, Topi, mikä piessa sinua riivoaa? Elä karju siinä,
täytinenkö miehen kinttuja viskelee? Eläkä potki siinä, kuuletko sinä,
nukutko sinä vai…?
Mökin emäntä puistelee miestänsä käsivarresta, raapaisee tulenkin
tikkuun ja katsoo: Topi on suinpäin vasten lattiata, nyrkit
puristuksissa ja höyryää märkänä hiestä, havahtuu tulen
välkkeeseen, kepsahtaa istualleen, tuijottaa tukka torrollaan oveen