ympärilleen, tunsi merkkiä puissa ja antoi hevosensa nelistää. Kohta
kuului pyörän kohina. Ajaen myllyn luo, voi ruhtinas pyörän kohinan
ohessa myös eroittaa ihmispuhetta. Hän seisahtui, hyppäsi satulasta
ja, sidottuaan hevosen pähkinäpuuhun, lähestyi hän myllyä jalkasin.
Aivan rakennuksen edessä seisoi hevonen, komeasti satuloittuna.
Mylläri puhui solakkavartaloisen miehen kanssa. Mutta Vjasemski ei
voinut nähdä hänen kasvojaan, sillä tuntematon oli selin häneen ja
juuri istumaisillaan satulaan.
— Ole tyytyväinen, bojari, — mylläri puhui hänelle, päätään
vakuuttavasti nyökäyttäen, — ole tyytyväinen, isäseni! Pääset jälleen
tsaarin suosioon, ja iskeköön minut heti ukkosen nuoli, jos ei myös
tuo Vjasemski huku sekä kaikki sinun vihollisesi! Ole levollinen,
tirlitsh-ruohoa vastaan ei kukaan voi kestää!
— Hyvä! — vieras vastasi, nousten hevosen selkään. — Mutta
sinä, vanha peikko, muista välipuheemme: jos ei minulla ole
menestystä, niin hirtän sinut kuin koiran.
Ääni oli Vjasemskille tuttu, mutta pyörä kohisi niin kovin, ett'ei hän
saanut selvää siitä, ken puhuja oli.
— Kuinka ei sinulla olisi menestystä, kuinka ei, isäseni, — mylläri
jatkoi, syvään kumarrellen: — älä vaan heitä pois tirlitsh-ruohoa
luotasi; mutta kun puhut tsaarin kanssa, niin katso häntä suoraan ja
iloisesti silmiin, katso häneen rohkeasti, isäseni, älä osoita pelkoa,
puhu hänelle leikki- ja kokkapuheita, kuten ennenkin, niin olen minä
kirottu, ell'et pääse kunniaan.
Ratsastaja käänsi hevosensa ja, huomaamatta Vjasemskia, ajoi
hänen ohitsensa.