Marine Nutraceuticals Prospects And Perspectives Sekwon Kim

Marine Nutraceuticals Prospects And Perspectives Sekwon Kim
Marine Nutraceuticals Prospects And Perspectives Sekwon Kim
Marine Nutraceuticals Prospects And Perspectives Sekwon Kim

1. Marine Nutraceuticals Prospects And Perspectives
Sekwon Kim download
https://ebookbell.com/product/marine-nutraceuticals-prospects-
and-perspectives-sekwon-kim-4182300
Explore and download more ebooks at ebookbell.com

2. Here are some recommended products that we believe you will be
interested in. You can click the link to download.
Marinebased Bioactive Compounds Applications In Nutraceuticals Stephen
T Grabacki
https://ebookbell.com/product/marinebased-bioactive-compounds-
applications-in-nutraceuticals-stephen-t-grabacki-46787084
Bioactive Compounds And Nutraceuticals From Dairy Marine And
Nonconventional Sources 1st Edition Charanjit Singh Riar
https://ebookbell.com/product/bioactive-compounds-and-nutraceuticals-
from-dairy-marine-and-nonconventional-sources-1st-edition-charanjit-
singh-riar-58436664
Marine Products For Healthcare Functional And Bioactive Nutraceutical
Compounds From The Ocean 1st Edition Vazhiyil Venugopal
https://ebookbell.com/product/marine-products-for-healthcare-
functional-and-bioactive-nutraceutical-compounds-from-the-ocean-1st-
edition-vazhiyil-venugopal-1391330
Marine Mammal Biology An Evolutionary Approach A Rus Hoelzel
https://ebookbell.com/product/marine-mammal-biology-an-evolutionary-
approach-a-rus-hoelzel-46093028

3. Marine Protector Julie Anne Lindsey
https://ebookbell.com/product/marine-protector-julie-anne-
lindsey-46238850
Marine Mammals The Evolving Human Factor Ethology And Behavioral
Ecology Of Marine Mammals 7 1st Edition Giuseppe Notarbartolo Di
Sciara
https://ebookbell.com/product/marine-mammals-the-evolving-human-
factor-ethology-and-behavioral-ecology-of-marine-mammals-7-1st-
edition-giuseppe-notarbartolo-di-sciara-46251650
Marine Scientific Research New Marine Technologies And The Law Of The
Sea Keyuan Zou
https://ebookbell.com/product/marine-scientific-research-new-marine-
technologies-and-the-law-of-the-sea-keyuan-zou-46486800
Marine Analytical Chemistry Julin Blasco Antonio Tovarsnchez
https://ebookbell.com/product/marine-analytical-chemistry-julin-
blasco-antonio-tovarsnchez-47136218
Marine Biology 6th Edition James Willard Nybakken Mark D Bertness
https://ebookbell.com/product/marine-biology-6th-edition-james-
willard-nybakken-mark-d-bertness-47236352

5. Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:

6. noin puoli sataa suomalaisuuden ystävää ja oli sen sanamuoto
seuraava:
"Kiitollisessa muistossa säilyttäen tätä Suomalaiselle teatterille
tärkeää vuosipäivää sekä Teidän unhottumatonta vaikutustointanne
tässä teatterissa, lähetämme Teille sydämellisimmät
tervehdyksemme, hartaimmat onnentoivotuksemme. Eläköön!"
Toukokuun loppupuolelta on vielä merkittävä kaksi ohjelmistolle
uutta kappaletta: K. Raudan (Järnefelt) suomentama V. Sardoun 3-
näytöksinen huvinäytelmä Kirjeen kujeet (Les pattes de mouche) ja
R. Kiljanderin 1-näytöksinen komedia Amalia ystävämme.
Ranskalainen näytelmä, erittäin iloinen ja naurattava, meni ensi
kerran 17/5 ja olivat siinä toisia oivallisemmat nti Avellan ja Böök;
suomalainen taas 20/5, alkukappaleena yhdessä edellisen kanssa, ja
havaittiin sen olevan "onnellisesti keksityn perhekohtauksen, joka
herättää varsin hyviä toiveita tekijästä". Päähenkilöt tässä
kappaleessa olivat rva Aspegrenin, nti Avellanin ja Böökin hyvissä
käsissä. Romeo ja Julia meni neljännen ja viidennen kerran 24/5 ja
29/5, ja siihen näytännöt päättyivät. Viime iltana oli Ida Aalberg
lämpimän suosion esineenä ja huudettiin monet kerrat esiin niinkuin
Bergbomkin.
Juuri näytäntökauden lopussa saapui tieto, että Bruno Holm,
sairastettuaan kuusi kuukautta, oli kuollut Göteborgissa 31 p.
toukok. Samoin kuin Duncker oli Holm tuskin muualla kuin
Suomalaisessa oopperassa saanut näyttää, mikä lahjakas ja hieno
taiteilija hän oli. Göteborgissa Hillbergin seurueen jäsenenä hän oli
ennättänyt esiintyä ainoastaan Rigoletton osassa, mutta jo silläkin
saavuttanut myötätuntoa ja vilpitöntä tunnustusta. Talvikaudella
1879-80 Holm oli Tukholmassa laulanut Arlbergin johdolla, jota hän

7. ei pitänyt ensi luokan taiteilijana, mutta joka "oivallisesti osasi
järjestää" mitä hän (Holm) ennen oli oppinut. Seuraavat rivit eräästä
kirjeestä (Bergbomille) sallivat luoda katseen laulajan
taiteenkäsitykseen ja harrastuksiin:
— — "Mitä enemmän näen ja harkitsen, sitä varmemmaksi käy
minulle, että meillä suomalaisilla on syvempi taipumus
näyttämötaiteeseen kuin aavistammekaan — ja ehdottomasti
suurempi kuin ruotsalaisilla. Olkoon heillä mitä suuruuksia tahansa,
niin on läpikäyvä henki kaukana yksinkertaisuudesta ja totuudesta.
Jumala suokoon, ettei tämä naurettava, tyhjä ihannoiminen, joka
täällä on vallalla, saisi jalansijaa näyttämöllämme. Mikä nautinto
onkaan tässä ilmanalassa nähdä Ristoria!! Hän on epäjumalani, hän
on unohtumaton."
"Täällä Ruotsissa tulee paremmin fennomaaniksi kuin Helsingissä.
Silmäni ovat monessa suhteessa auenneet. — — En päätä mitään
ennen kun saan tietoja Suomalaisen oopperan tulevaisuudesta. Jos
työlläni voin palvella sitä ja kotimaata, niin teen sen mieluimmin —
sen sanon suoraan. — Minun täytyy tunnustaa sinulle, että joka
kerta kun käyn jossakin kansallisteatterissa, valtaa minut ajatus,
kunnianhimoinen unelma — — älä naura, kun julkilausun sen:
tahtoisin olla Suomelle mitä se tai se on maallensa. Eiköhän sitä
voisi? Jos teatteri-sanan eteen panisi maailman- kansallis- sanan
asemesta —, niin olisi moni 'suuruus' samalla hävinnyt. Mutta kuka
tahtoo hävitä! En minä ainakaan! Voimieni mukaan olen ponnistava
ettei niin käy." — —
Niin Bruno Holm uneksi voivansa käyttää taidettaan Suomen iloksi
ja kunniaksi, kun Tuoni katkaisi hänen elämänlankansa ennen kun
hän oli täyttänyt 28 vuotta.

8. Holmin arvostelu ruotsalaisten taiteesta antaa aihetta ottaa
huomioon mitä samaan aikaan vastaperustetussa Valvojassa
sanotaan Suomalaisesta teatterista. Finsk Tidskriftissä oli
ylenkatseellisesti puhuttu tästä taidelaitoksesta. Arvostelijan mielestä
se oikeastaan ei ollut mitään toimeensaanut, ja naurettavaa oli muka
väittää että rva Winterhjelmillä oli pysyvä sija Suomen historiassa.
Siihen vastaa V. Vasenius:
"Että siinä tyhjästä on luotu näyttelijöitä sekä hankittu
näytelmistö, sen jokainen näkee. Vaan mikä ei ole yhtä
silmäänpistävää, on että tyhjästä on luotu oma näyttelemistapakin
erittäin mitä lausuntaan tulee."
"Tämän havaitsemme kuitenkin helposti, jos tarkastamme
muutamien näyttelijäin lausumistapaa eri aikoina. Saksasta ensi
kerran tultuaan nti Aalberg puhui aivan toisin kuin nyt; ja samoin
kuului ennen nti Avellanin puheessa ruotsalainen 'vingutus' paljon
selvemmin kuin viime aikoina. Aivan luonnollista, sillä he olivat
oppineet taidettansa vieraalla kielellä, mutta jokaisella kielellä on
omat lausumislakinsa eikä suinkaan ole helppo sovittaa toisen lakeja
toiseen. Ja vielä vaikeampi on edelläkävijöittä löytää semmoisen
kielen lausumislakeja, jota tuskin koskaan on näyttämöllä käytetty."
"Tässä kohden rva Winterhjelm on epäilemättä ollut nuorille
näyttelijöillemme tienosottajana, ja sanokoot ruotsikiihkoisemme
mitä tahansa, hänen ansiotansa ei unhoteta. Vaikka hän
muukalaisena tietysti ei voinutkaan täydellisesti taivuttaa ääntänsä
meidän kieleemme, niin hänen etevä näyttelemiskykynsä kuitenkin
osotti hänelle, ja hänen kauttansa muille, sen tien, jolla ennen
käyttämättömän kielen vastukset ovat voitettavat."

9. "Rva Winterhjelmiä seuraten näyttelijämme ovat ahkerasti
koettaneet suomenkieleen sovittaa sitä opetusta, jonka he, mikä
mistäkin, ovat itselleen hankkineet. Ja ihmeteltävää tosiaan on, että
tämä eri haaroilta koottu opetus on saatu yhteensulamaan niin että
jo saattaa sanoa teatterilla olevan yhteisen lausumis- ja
näyttelemistavan eli tyylin. Tämä seikka on sitä ihmeteltävämpi kuin
muistamme, että teatteri niin kauan on näytellyt maaseuduilla, jossa
johto ja yleisön kritiikki ei kuitenkaan voinut olla niin tarkka kuin
pääkaupungissa."
"Tätä omituista näyttelemistapaa saattaa ylimalkaan sanoa
realistiseksi. Selvästi näkyy, että näyttelijät ainakin koettavat puhua
niin luonnollisesti kuin mahdollista. Puhuminen käy jokseenkin
nopeasti; 'taidepausseja' ei paljo käytetä eikä juuri äänen
korottamista. Sitä vastoin viljelevät erittäinkin naiset, saadaksensa
lausumistaan enemmän vaihtelevaksi, puheen niin sanoaksemme
soitannollista puolta; se on: koetetaan eri säveltä käyttämällä, milloin
heleämmin, milloin korkeammin puhumalla osottaa erilaisia
mielenliikutuksia."
"Tätä keinoa esim. nti Aalberg 'Noorassa' hyvin rohkeasti, mutta
myöskin erinomaisella menestyksellä käyttää: välistä hän puhuu niin
nopeasti, että kuulija tuskin voi erottaa kaikkia hänen sanojaan;
mutta sitten kuitenkin yksi ainoa sana, lausuttu oikealla säveleellä,
valaisee koko lauseen."
"Meidän mielestämme on tämä suunta, ellei sitä liiotella, oikea;
sillä tällaista lausumistapaa käyttämällä tullaan siihen että teatterissa
puhutaan eikä pidetä puhetta. Tällä emme väitä, että teatterimme jo
olisi perille päässyt. — — Vaan selvästi näkyy kuitenkin, että tässä
kohden jo on vakava perustus, johon se eteenpäin pyrkiessään voi

10. nojata." — Kun tämän jälkeen on puhuttu Ruotsalaisessa teatterissa
vallitsevasta juhlallisemmasta lausumistavasta, tukholmalaisesta
tyylistä, ja huomautettu että ruotsalaisten näyttelemistapa (syystä
kun heillä ei ole kotimaista draamakirjallisuutta, vaan enimmäkseen
näyttelevät ulkomaisia kappaleita) vieraantuu pohjoismaiden ja
meidän maan näytelmien vahingoksi, mainitaan että Noora
Suomalaisessa teatterissa esiteltiin paremmin kuin Leonarda
Ruotsalaisessa ja että niinikään kotimainen kappale "Den nya
adjunkten" menestyi siellä huonosti samalla aikaa kuin ranskalaisia
komedioja näyteltiin yleisön suureksi tyydytykseksi.
Luonnollista on, että näytäntökausi ei voinut olla taloudellisesti
loistava, kun keisarisuru sattui parhaimpaan aikaan, ja sentähden
ohjelmiston päävaltti, Romeo ja Julia, esiintyi liian myöhään. Vajaus
pysyi miltei muuttumattomana, tehden 19,002:52 mk. Ettei se
noussut korkeammaksi, siitä on kiittäminen arpajaisia, joiden
tuottamista varoista 12,000 mk käytettiin vuoden menoihin. Jäännös
32,350:94 mk säilytettiin vararahastona lähinnä seuraavia vuosia
varten. Miten suurenmoinen kansalaisten avustus olikaan, ei se
riittänyt tekemään teatterin elämää huolettomaksi, mutta todistihan
se kuitenkin rohkaisevalla tavalla että ystäväpiiri oli laaja.
Näytäntöjä oli annettu 97 ja niissä: 9 kertaa Saimaan rannalla; 8
Kihlaus, Noora; 7 Sota rauhan aikana, Sirkka; 5 Mestarin
nuuskarasia, Maria Stuart, Mustalaiset, Parisin veitikka, Romeo ja
Julia; 4 Nummisuutarit, Laululintunen, Porvari aatelismiehenä,
Valapatto, Neiti Elisabeth; 3 Lea, Sotavanhuksen joulu, Amalia
ystävämme, Don Cesar de Bazan, Sevillan parturi, Nyrnbergin nukki.
Nuoren aatelismiehen vaiheet, Taistelujen välillä, Ravennan
miekkailija, Isännätön talo, Kirjeen kujeet, Vastanaineet; 2
Saaristossa, Yö ja päivä, Margareta, Hardangerin harjulla, Vaimojen

11. kyyneleet, Sumua silmiin, Ei ollenkaan mustasukkainen, Jeannetten
häät, Ensi lempi; 1 Kosijat, Kavaluus ja rakkaus, Jane Eyre, Maantien
varrella, Taiteen harrastuksesta, Marin rukkaset, Hää-ilta.
Näistä 42 kappaleesta oli 11 kotimaisia ja 12 ohjelmistolle uusia.

12. X.
Kymmenes näytäntökausi, 1881-82.
Bergbom-sisarukset olivat päättäneet viettää kesänsä Norjassa.
Toivoen saavansa nähdä jotakin uutta teatterissa Kaarlo lähti jo
kesäkuun ensi päivinä Tukholmaan, mutta teatterit olivat suljetut ja
henkilöt, joita hän olisi tahtonut tavata, matkoilla. Sentähden Emilie
viikko myöhemmin saapuessaan sinne kohtasi veljensä sangen
tyytymättömänä oloonsa. Tämän ohella vaivasi molempia yhtäkkiä
ilmestynyt jäätävä takatalvi. Kumminkin he viipyivät Tukholmassa,
levottomasti odottaen tietoja eräästä läheisestä sukulaisesta, joka oli
vaarallisesti sairastunut ja jonka kuolema, jos se olisi tapahtunut,
olisi pakottanut heidät palaamaan kotimaahan. Tästä ja muusta
kertoo Emilie nti Elfvingille kirjeessä (13/6), josta otamme
seuraavan:
"Eilinen ilta oli kuitenkin hupainen, kävimme näet katsomassa
[kiertomatkalla olevia] ranskalaisia näyttelijöitä. Coquelin ja Pasca
ovat erinomaisia taiteilijoita, Berton on hyvä, toiset heikonpuoleisia
paitse erästä pientä daamia, joka on niin kuulumattoman kehno, että
oli melkein häpeä. Semmoista pikku hanhea ei ole päästetty

13. näyttämölle edes meillä [teatterimme] lapsuudessa. Coquelin on
elävä todistus siitä mitä äly ja lahjakkaisuus aikaansaavat. Hänen
vartalonsa on mitätön, kasvojenpiirteet rumat eivätkä ollenkaan
hienostuneet — paremmin oikein jokapäiväiset, nenä niin muodoton
kuin mahdollista, ääni itsessään vähäpätöinen, ja sittenkin joka
sanansa, joka liikuntonsa, joka kasvojeneleensä vaikuttaa valtavasti
yleisöön — juuri semmoisen tulee taiteilijan olla — sielun on kaikki
tehtävä eikä ulkonaisten, aistillisten ansiopuolten; jos niitä sen ohella
on olemassa, niin se on varsin hyvä, mutta jollei niitä ole, niin tulee
ilmankin toimeen, niinkuin Coquelin. En voi sanoin lausua, kuinka
hänestä pidin." —
Kun sähkösanoma tuli että sairas oli parempi, sisarukset
matkustivat Kristianiaan, jossa viipyivät neljä päivää. "Winterhjelmit
ja Magelsenit tekivät kaikkensa", Emilie kirjoittaa, "saadakseen
Kristianiassaolomme hupaiseksi, ja siinä he täydellisesti onnistuivat
— ilmakin oli ihanan kesäistä, niin että voimme vapaasti olla liikkeellä
maalla ja merellä." Erittäin mieluista oli sisarusten olla kahdessa
kodissa, joiden emännät olivat heidän uskollisimpia ystäviään.
Pyhänä 19/6 Ida Aalberg ja Lydia Lagus tulivat Kristianiaan, ja
seuraavana päivänä Emilie lähti näiden seurassa Modumin ja Kaarlo
yksin Sandefjordin kylpylaitokseen. Viime mainittu erosi seurasta
arvattavasti sentähden, että Emilie samoin kuin molemmat
taiteilijattaret sairasti kurkkutautia, jonka parantumisen tärkeimpiä
ehtoja oli vaitiolo ja helpointa oli kai olla puhumatta kun asui yksin.
Myöhemmin Emilie kirjoittaakin, että hän, Ida Aalberg ja Lydia
Lagus, jotka "molemmat esiintyvät hyvin yksinkertaisesti ja
vaatimattomasti", enimmäkseen olivat kukin erikseen, puhuen niin
vähän kuin mahdollista. Muutoin he keskenään käyttivät ainoastaan
suomenkieltä, karttaen maanmiestensä seuraa ja uusia tuttavuuksia.
Kun tunnetuksi tuli että neidit Aalberg ja Lagus olivat näyttelijättäriä,

14. pyydettiin heitä avustamaan iltamissa, mutta turhaan. Ettei
tämänlainen erakkoelämä kylpylaitoksessa, jossa oli neljättä sataa
vierasta, ollut erittäin hupaista on itsestään selvää, mutta
valitettavasti se oli välttämätöntä niinkuin aikaa voittaen hyvin
nähtiin.
Kesä- ja heinäkuun vaihteella sattui Suomessa kaksi tapahtumaa,
johon
ystävämme Norjassa ottivat sydämestään osaa: Suomalaisen
Kirjallisuuden
Seuran 50-vuotisjuhla 30/6-2/7 ja J. V. Snellmanin kuolema 4/7
Jälkimäisestä Emilie kirjoittaa nti Elfvingille (9/7):
"Olemme jo saaneet tiedon suuresta surusta, joka on kohdannut
koko maatamme. Rva Winterhjelm sai sähkösanoman ja ilmotti
kohta asian meille. Suruuni sekaantuu kuitenkin jonkunlainen
kiitollisuuden tunto siitä että hänen ei tarvinnut elää yli aikansa: hän
pelkäsi sitä kauheasti ja valitti, että Runebergin ja Cygnaeuksen
täytyi kuolla, niinkuin tapahtui, saamatta mennä kuolemaan katse
kirkkaana miehekkään rohkeasti. Yksityistietoja Snellmanin
kuolemasta meillä ei ole; kaksi kertaa viikossa tulee minulle Uusi
Suometar ja Morgonbladet ja ensi postissa saamme kai lukea siitä.
Jumala antakoon hänelle autuutensa ja rauhansa. Rehellisesti ja
miehekkäästi hän on taistellut isänmaansa ja kansansa edestä."
Hautajaisissa, jotka tapahtuivat 7/7, Almberg Suomalaisen
teatterin puolesta laski seppeleen Snellmanin arkulle. — Kun posti toi
suomalaisia lehtiä Modumiin, saatiin siellä lukea H. D:nkin nekroloogi
suuresta vainajasta. Ida Aalberg kirjoittaa siitä Bergbomille ja sanoo
sitä surkeaksi ja hävyttömäksi:

15. "Koko se äänivarasto, jota näinä kahtena viikkona olen koettanut
tarkoin säästää ja kartuttaa, on tänään tulvannut virtana esiin — en
ole voinut sitä estää, vaikka se kyllä on ollut väärin ja hyödytöntä,
sillä Modumissa oleskelevat 'liberaalit' eivät suinkaan siitä parane."
Kaarlosta tiedämme vähemmän — oikeastaan vain sen, että hän
Sandefjordissa, jossa hänellä oli "hirmuisen ikävä", muun muassa
seurusteli erään tanskalaisen kirjailijan kanssa, jolla oli tuttavia
Kööpenhaminan teatterimaailmassa ja jonka kautta hän toivoi
saavansa toteutetuksi "vanhan tuumansa" hankkia sieltä vanhoja
painamattomia uudenvuodenkappaleita, joita voitaisiin mukailla ja
sovittaa suomalaisiin oloihin. Nähtävästi ei asiasta tullut sen
enempää.
Elokuulla sisarukset palasivat kotia, niinkuin näkyy Emilien
kirjeestä nti Elfvingille 14/8:
"Torstaina tulimme kotia, Kaarlo ja minä, jotenkin reippaina. Matka
meni nopeasti, kun emme pysähtyneet Kristianiaan eikä
Tukholmaan. — Kaarlo matkusti eilen Viipuriin nähdäkseen, kuinka
teatterirakennus on edistynyt. Jollemme saa siellä alottaa ennen 1 p.
lokak., alamme ehkä Tampereella. Aikomuksemme oli alottaa täällä,
mutta syyskuun ohjelmistoon oli ajateltu 'Murtovarkaus' y.m., jossa
Aalbergilla on pääosa, ja hänen täytyi jäädä ulkomaille. Hänen
kurkkunsa ei vieläkään ole terve, ja hän tahtoi Kristianiassa puhutella
etevää spesialistia tri Edv. Bullia, joka palaa ulkomaanmatkalta 20 p.
Laguksen laita on samallainen. Hän jäi Modumiin ja halusi
suorastaan kysyä Bullilta, luuliko tämä hänellä olevan tulevaisuutta
laulajattarena. — — Voi, rakas Betty, minkaltainen vuosi on tulossa!
Jos tämä kolea ja sateinen ilma jatkuu, niin emmehän voi muuta
odottaa kuin puutetta ja hätää armaalle maa raukallemme. Kyllä on

16. kovaa, että Suomen kansan taistelun täytyy olla niin raskas yhtä
hyvin henkisessä kuin aineellisessa suhteessa. Jumala auttakoon ja
varjelkoon meitä!" —
Tositeossa kävi niin, että Ida Aalbergin täytyi yhä edelleen jäädä
lääkärin hoidon alaiseksi — hän asui Winterhjelmillä Kristianiassa ja
palasi vasta helmikuulla monenkuukautisen vaitiolon jälkeen
saatuansa äänensä takaisin. Sitä kovempi oli Lydia Laguksen
kohtalo: hänen täytyi kokonaan luopua taiteilijaurastaan. "Surullista
oli nähdä Lydia Lagusta", kirjoittaa Emilie hänestä, "vaikken koskaan
ole niin paljon pitänyt hänestä kuin nyt: hän kantaa niin kauniisti
onnettomuuttansa, Jumala auttakoon häntä!" —
* * * * *
Näytännöt alettiin sittenkin Helsingissä 4/9 antamalla
Nummisuutarit. Huone oli melkein täysi, ja uusi kenraalikuvernööri
Heidenkin oli teatterissa. "Hän ei siis aio kohdella meitä niin 'en
canaille' kuin Adlerberg", Emilie huomauttaa. Ensimäinen pikku
uutuus tuli 15/9, H. Müllerin laulunsekainen, 1-näytöksinen näytelmä
Adelaida. Kappale, johon suuren säveltäjän Beethovenin elämä
iloineen suruineen on kokoonpuristettu, herätti melkoista
mielenkiintoa. Leinon sanotaan mahdikkaasti näytelleen pääosaa,
joskaan hän ei saanut luonteeseen sitä "pyhimyksen kirkkautta", jota
tekijä näyttää tarkottaneen, ja nti Avellan oli Adelaidana miellyttävä
samoin kuin nti Hacklin pienemmässä sivuosassa. Kuukauden
merkkitapaus oli kuitenkin Daniel Hjortin sekä harjotukseen että
näyttämöllepanoon huolella toimitettu uudistus. Se meni kolme
kertaa perätysten (21/9-25/9).
Suurin tunnustus tuli nytkin rva Aspegrenin osaksi. Hänen
Katrissaan havaittiin "voimallisesti mukaansa tempaava, kansallinen

17. piirre, joka ei mitenkään ollut vieraan näyttelijättären
saavutettavissa, mutta suomalaiseen yleisöön teki omituisen,
sydäntä kouristavan vaikutuksen". Nimiroolissa esiintyi nyt Axel
Ahlberg. Hän oli "kunnioitettavalla kyvyllä tutkinut Daniel Hjortia ja
loi siitä itsenäisen kuvan, kenties ei vielä täysin selvän ja riittävän
syvän, mutta kaikissa tapauksissa reippaalla ja leveällä siveltimellä
alustellun. Useissa kohtauksissa hän jo nosti näyttelemisensä ja
käsityksensä tositaiteelliselle kannalle, niin etenkin 3:n näytöksen
ensi kuvaelmassa (linnanpihalla)". Kuitenkin oli hänen
esiintymisessään, kävelemisessään j.n.e. vielä paljo häiritsevää. Nti
Avellan oli suuresti edistynyt Sigridinä, siinä oli totuutta,
yksinkertaisuutta ja kirkkautta. Kokonaisuuden vaikutus oli hyvä ja
yleisö tyytyväinen. —
Ohjelmistolle uusi kappale ilmestyi jälleen 27/9, nimittäin Wäinön
(K. Krohn) suomentama, A. Kiellandin 1-näytöksinen näytelmä
Kotimatkalla (Paa Hjemvejen),[34] joka annettiin yhdessä Kirjeen
kujeiden kanssa. Norjalaisessa kappaleessa suoritti rva Aspegren
kiitettävästi pääroolin. — Tämä näytäntö oli viimeinen Helsingissä, ja
seurue lähti sen jälkeen Viipuriin.
Lähempiä tietoja syyskuulta saamme Emilien kirjeestä nti
Elfvingille 2/10:
"Nyt on teatteri Viipurissa, mutta kohtasi ensi hetkessä pahan
vastoinkäymisen: tarkotus oli alottaa tänään, mutta viipurilaisten
vihkimisjuhla on pitämättä ja meidän täytyy odottaa. Me
menetämme siten 2 näytäntöä. — Syyskuu on ollut varsin hyvä:
väkeä on ollut paljo, jopa oikein paljo, kun ajattelee vuodenaikaa.
Daniel Hjortin näyttämöllepano maksoi kuulumattoman paljon
vaivaa, ponnistuksia ja rahaa! Axel Ahlbergille on rooli kyllä liian

18. suuri, jota paitse Raan muisto painaa häntä. Leinoa kohtaan on
kritiikki ollut hyvin kohtuuton. Ei ainoastaan Kaarlon ja minun, vaan
monen muunkin mielestä hän oli aivan oivallinen herttua. Oletko
nähnyt taikka oikeammin lukenut pientä Kiellandin kappaletta 'Paa
Hjemvejen'? Se on varsin mieltäkiinnittävä ja meni hyvin.
Ruotsalaiset ovat nyt päättäneet kerrassaan masentaa meidät: he
harjottavat tätä kappaletta, ovat antaneet 'En papperslapp' (Kirjeen
kujeet), jonka me näyttelimme jo keväällä ja nyt viime näytännössä,
ja aikovat ottaa esiteltäväksi Romeon ja Julian. Ajattelemattomasti
kyllä he ovat aivan avonaisesti sanoneet, että nyt ovat suomalaiset
('finnarne') masennettavat, ja kuitenkin meni heidän paperilippunsa
perjantaina 'aivan penkin alle', jota vastoin Kirjeen kujeet meillä on
onnistunut varsin hyvin ja suuresti huvittanut yleisöä. Kaarola, jolla
on suurin rooli [Suzanne], on aivan erinomaisen hyvä, jota vastoin
rva Skotte kuuluu olleen hyvin jäykkä ja vähäpätöinen. En tiedä mitä
H. D. sanoo, mutta Hufvudstadsbladet arvostelee armottomasti
kappaletta ruotsalaisella näyttämöllä; käyköön Romeon ja Julian ja
Paa Hjemvejen samoin. Se on hurskas toivoni — onhan draamallinen
kirjallisuus äärettömän suuri ja rikas, miksi siis heittäytyä tähän
onnettomaan kilpailuun ja toisten ohjelmiston hävittämiseen. En voi
sanoa kuinka se harmittaa minua." —
"Ida Aalbergilta minulla ei ole suoranaisia tietoja, mutta Toni
Sahlberg on saanut häneltä kirjeen. Tyttö paralla on ikävä, mikä on
hyvin luonnollista. Tietysti kaipaamme häntä paljon. Viipuria varten
meillä kyllä on ohjelmisto, mutta välttämätön työ saadaksemme
uutta ohjelmistoa tänne talveksi ei voi käydä täyttä vauhtia ilman
häntä. Kyseessä olevat suuret uudet kappaleet ovat Murtovarkaus
(2/3:ksi jo valmis keväällä), espanjalainen draama Kastilian Juanna,
jossa on loistorooli Ida Aalbergille sekä hyviä tehtäviä Kaarolalle ja
Böökille, Regina von Emmeritz, Ibsenin Kuninkaanalut, ja Venetian

19. kauppias, jos Cajanderin suomennos valmistuu hyvissä ajoin.
Kastilian Juanna harjotetaan ja näytellään ensin Viipurissa rva
Aspegrenin kanssa; täällä Aalberg astuu hänen sijaansa. Älä
kumminkaan puhu kellekään ohjelmistostamme, sillä silloin kai
ruotsalaiset taas tekisivät meille kiusaa ja ottaisivat nämä
kappaleet." —
Jo 29/9 Bergbom seurueineen lähti Viipuriin, mutta Emilien
mainitsemasta syystä ei päästykään kohta alkamaan. Vasta kun perin
pohjin korjattu teatteri 7/10 on uudestaan vihitty (ruotsalaisin!)
puhein (Gabr. Lagus),[35] soitoin ja tanssein, annettiin 8/10
ensimäinen näytäntö: Lea, Sotavanhuksen joulu ja Amalia
ystävämme. Huone oli hyvä ja suosiollinen eikä jatko pettänyt
lupaavaa alkua. Lokakuulla esitettiin Kirjeen kujeet, Daniel Hjort (3
kertaa), Parisin veitikka ja Björnsonin Konkurssi, uudistettuna
(kumpikin 2 k.), Taistelujen välillä sekä Mestarin nuuskarasia, Kihlaus
ja joku muu pikku kappale — kaikki menestyksellisesti.
"Konkurssi vastaanotettiin", Bergbom kirjoittaa, "suurella suosiolla.
Muita etevämpi oli Vilho, todella oivallinen Berent. Leinolla (Tjelde)
oli hyviä yksityiskohtia, mutta ei tarpeeksi hillitsemiskykyä; kun rooli
kypsyy, hän on oleva kerrassaan hyvä. Muutkin olivat tyydyttäviä.
[Nti] Aaltola suoriutui niin hyvin, että hän kyllä voi näytellä Signeä
Helsingissä. Päivälliskohtaus sai kättentaputuksia, mutta oli mennyt
paremmin harjotuksissa." — "Sain kirjeen Viipurista", Emilie taasen
kirjoittaa nti Elfvingille tarkottaen jotakin toista Kaarlon kirjettä,
"siellä käy kaikki edelleen erittäin hyvin. On erinomaisen hupaista
voida joskus sanoa, että asiat ovat hyvällä kannalla, ja olla
voivottamatta ja valittamatta. Kelpo piletinmyyjättäremme, nti [E.V.]
Hellsten, on mukana Viipurissa ja hoitaa rahastoa. Joka toisen

20. näytännön jälkeen hän muutamalla rivillä antaa minulle tietoja
tuloista." —
Mutta vaikka näytännöt menestyivätkin, ei huolia puuttunut. Niin
tapahtui että Ossian-veljen nuori rouva Therese (o.s. Rotkirch) kauan
sairastettuaan kuoli 19/10. Emilie matkusti hautajaisiin Turkuun, asui
siellä ollessaan Elfvingillä ja palasi onnellisesti; mutta tästä kaikesta
Kaarlo oli ylen levoton. "Et voi käsittää iloani, kun sain kirjeesi ja
näin että olet terveenä palannut", hän huudahtaa. Arvattavasti
pimeä, kolkko vuodenaika sai hänet kuvittelemaan onnettomia
sattumia. Sitä paitse Vilho ja rva Aspegren olivat sairaita. Edellisen
ääni oli kovin sortunut ja jälkimäinen makasi koko päivän, siksi kun
nousi pukeutuakseen näyttämöä varten. Kaarlo itsekin oli
pahoinvoipa tavalla, joka sai Emilien arvelemaan, oliko hän ehkä
joutunut asuntoon, jossa seinäpaperit olivat myrkyllisiä. Ida Aalberg
oli ilmottanut olevansa parempi, mutta ei niin että olisi voinut palata
työhön. Hän oli Kristianiassa nähnyt näyteltävän Meilhac ja Halévyn
näytelmän "Froufrou" ja uneksi saada esiintyä siinä, luullen siitä
tulevan toisen Nooran. Bergbom oli kuitenkin toista mieltä.
"Froufrouta en ota", hän kirjoittaa sisarelleen, "vaikka Aalberg olisi
kuinka ihastunut siihen — mieluummin Ihanan Helenan (!). Sitä
paitse hän mielestäni ei sovi rooliin — hän on niin vähän parisilainen
kuin mahdollista." Tämä todistaa kuinka tarkoin Bergbom vältti
kaikkea siveelliseltä kannalta epäiltävää.
Marraskuun alussa Bergbom kävi Pietarissa nähdäkseen Moserin ja
Schönthanin uuden huvinäytelmän Unsere Frauen, joka siellä
esitettiin 2/11.
"Huomasin kappaleen olevan", hän kirjoittaa, "yhtä tyhjän, typerän
ja hutiloidun kuin useimmat Moserin tehtaan tuotteet ja oletan siis,

21. että sillä on oleva suuri menestys (!). Ole hyvä ja tilaa se Blochilta.
Se sopii voimillemme. Kaikilla naisilla on enemmän tai vähemmän
kiitollisia tehtäviä." — Vakavien näytelmien rinnalla oli uusi
huvinäytelmä tarpeen, mutta Pietarissa nähtyä ei sittenkään otettu.
Johtajan poissaollessa oli Viipurissa annettu Sota rauhan aikana,
joka samoin kuin Saimaan rannalla (5 kertaa) saavutti mitä suurinta
suosiota. Muutoin mainittakoon marraskuulta: Ravennan miekkailija,
Nummisuutarit, Porvari aatelismiehenä, Neiti Elisabeth ja Tyko
Hagmanin ranskalaisen aiheen mukaan sepittämä 1-näytöksinen
huvinäytelmä Pormestarin vaali (20/11) — Sodassa rauhan aikana nti
Hacklin — Ilka, täydellinen Ida Aalbergin jäljennös, miellytti hyvin
yleisöä, ja Tervo täytti sangen tyydyttävästi Vilhon sijan.
Nummisuutarit (18/11) meni oivallisesti ja varsinkin Leino oli
tavallista virkeämpi, mutta vaikutus katsojiin oli sekava: suuri yleisö
oli ihastunut, hienosto epäilevä. Komedia esitettiin kaikkiaan kolme
kertaa, mutta harveneville huoneille; hienoston käsitys pääsi siis
voitolle. Kuinka vähän verratonta kappaletta ymmärrettiin, osottaa
se, että Bergbomin havainnon mukaan katsojia enimmin huvitti
Teemun isä, hevonen y.m.s. (!).
Kuukauden keskivaiheilla Emilie kävi Viipurissa, oltuaan sitä ennen
Tampereella Ossian-veljen luona. Kuinka tervetullut hän oli, huomaa
sanoista, millä Kaarlo jälestäpäin kiittää sisartaan: "Sydämellinen
kiitos käynnistäsi, joka virkistytti sieluani. Sain joitakuita hetkiä
jälleen olla ihminen, joka ei suinkaan liian usein tapahdu."
Matkastaan Emilie kirjoitti nti Elfvingille (28/11):
— "Olimme toivoneet Ida Aalbergin tulevan joulukuun alussa — —
mutta sitte hän ilmotti palaavansa vasta tammikuun keskivaiheilla!
Se aiheutti suuria ohjelmistohuolia. — Menestys Viipurissa on

22. taukoamatta ollut erittäin hyvä. Näyttelemme enimmäkseen täysille
taikka 3/4 huoneille; ainoastaan kerran on ollut puoli huonetta (kun
Daniel Hjort meni 3:nen kerran), ei kertaakaan vähemmän. Totta on
että joka viikko on tarjottu kaksi ohjelmaa. Vilhon voimat menevät
yhä alaspäin, hänen äänensä on tuskallisen sortunut ja heikko. Kun
hän harvoin jaksaa näytellä, täytyy hänen suuren ohjelmistonsa
levätä. Rva Aspegrenkin kykenee harvoin harjotuksiin. Kun sen
ohella milloin toinen milloin toinen on pahoinvoipa, ei ole voitu
harjotella uutta, joka on kovin ikävää tännetuloomme katsoen. —
Kaarlo osti Pietarissa oikein kauniita tekokasvia, 6 ruukkua 7
ruplasta, m.m. suuren palmun." — Vähän myöhemmin Kaarlo kertoo
"valitettavan uutisen", että nti Anni Hacklin oli mennyt kihloihin.
Sulhanen ajatteli häitä kesäksi, mutta neiti jäisi mielellään vuodeksi,
"jos häntä tarvitaan". "Valitettavasti", Kaarlo lisää, "tarvitaan häntä
nyt enemmän kuin koskaan, kun Aalberg ei ole terve", kun j.n.e. —
monesta syystä. Emilie on samaa mieltä: "Hän on kiltti, kelpo tyttö,
minä tulen kovasti kaipaamaan häntä. Suokoon Jumala hänelle
onnea! Jos hän tahtoo, pidämme hänet mielellämme." Uusi huoli:
mistä saada nuori tyttö seurueeseen eroavan sijalle?
Joulukuu alotettiin Björnsonin näytelmällä Maria Stuart
Skotlannissa, jonka valmistus oli tuottanut paljo puuhaa Emilielle
Helsingissä (josta kaikki mitä tarvittiin oli lähetettävä) ja samoin
Kaarlolle Viipurissa. Se meni "loistokkaasti", ja nti Avellan sai
vilpitöntä tunnustusta nimiroolin esittämisestä. Myöhemmistä
mainitsemme Kosijat, Mustalaiset, Hellät sukulaiset (Böök oiva
Schumrich) ja (16/12) ohjelmistolle uusi, A. Jalavan suomentama
Tóthin 3-näytöksinen huvinäytelmä Naiset valtioelämässä, joka,
Ilmarinen sanoo, vilkkaasti esitettynä kyllä huvitti yleisöä, vaikka
siinä oli paljo "meidän oloillemme ihan outoa".

23. Tarkotus oli ollut jouluksi matkustaa Helsinkiin ja sen mukaan oli
toimittu: viipurilaiset pitivät 17/12 seurueelle jäähyväiskemut, joissa
Gabr. Lagus ehdotti teatterin ja J. H. Erkko [Pietariin matkustaneen]
Bergbomin maljan; 19/12 annettiin kaupunkilaisten pyynnöstä
Kirjeen kujeet Viipurin linnan korjaamisrahaston hyväksi ja 20/12
esitettiin Maria Stuart Skotlannissa (kolmannen kerran)
läksiäisnäytäntönä. Mutta edellisenä päivänä oli Helsingissä annettu
virallinen kielto näytellä Arkadiateatterissa, ja sentähden johtokunta
sähkötti seurueelle käskyn jäädä Viipuriin kuukauden loppuun —
pitemmästä ajasta ei voinut olla puhetta, syystä kun teatteri uudesta
vuodesta oli vuokrattu kiertävälle ruotsalaiselle näyttelijäseurueelle.
Viimeinen näytäntö (Hellät sukulaiset ja Saimaan rannalla) oli 27/12,
ja vuoden päättyessä seurue siis tuli Helsinkiin, mutta tietämättä
milloin voitaisiin ryhtyä julkiseen toimeen.
Tiistaina 20/2 Emilie Bergbom kirjoitti nti Elfvingille: "Koko syksyn
on kaikki sujunut niin tavattoman hyvin ja rauhallisesti, että olen
ollut oikein hämmästynyt, mutta nyt on sen sijaan onnettomuus
iskenyt meihin niinkuin pommi. Arkadia on suljettu ja seurue
koditon! Kuinka asia edelleen kehittyy, sitä en tiedä vielä; emme ole
tahtoneet mitään tehdä, ennen kun Kaarlo tulee ja hän tulee
huomenna. Pyhänä i.p. [kuvernööri] Alfthan kävi täällä
valmistamassa meitä iskuun ja eilen i.p. hän lähetti meille virallisen
tiedonannon. Tietysti valitamme hänen tuomiostaan, mikä tulos siitä
lieneekään. Meitä tahdotaan esiintymään Aleksanterinteatterissa
Fiorinin [italialaisen oopperan] kanssa, mutta en tiedä
myönnymmekö siihen. Kaikissa tapauksissa asemamme on ylen
vaikea ja huolestuttava." —
Alkusyynä kiusalliseen jupakkaan, joka ryösti teatterilta kokonaisen
kuukauden parhainta työaikaa, oli Wienissä sattunut kauhea

24. onnettomuus. Siellä oli näet 8/12 suuressa Ringteatterissa juuri kun
näytäntö oli alkamaisillaan valkea päässyt irti näyttämöllä ja,
palvelus- ja suojelusväen saamattomuuden ja toimettomuuden
tähden, levinnyt salonkiin ja tuhonnut enimmän osan sinne
kokoontunutta yleisöä, noin 700-800 henkeä. Tämä surkea
tapaturma sai kaikkialla asianomaiset kysymään, oliko heidän
valvontansa alaisissa teattereissa tarpeeksi varo- ja pelastuskeinoja
samantapaisen onnettomuuden välttämiseksi. Niin meilläkin, ja
19/12 a.p. tuli kuvernööri poliisimestarin ja palosammutuskuntien
päällikköjen kanssa Arkadiaan, tutki sitä ja, niinkuin jo on kerrottu,
vielä samana päivänä annettiin virallinen kielto enää vastedes
näytellä teatterissa. Toiset teatterit tutkittiin joku päivä myöhemmin
ilman että ne suljettiin.
Ymmärrettävää on, että Arkadiateatterin johtokunta piti yleisön
turvaamista yhtä tärkeänä kuin konsanaan viranomaiset, mutta silti
se ei voinut katsoa kieltoa kohtuulliseksi. Jo ennen kun viranomaiset
olivat liikahtaneetkaan, oli näet johtokunta ryhtynyt mitä
tehokkaimpiin toimenpiteisiin yleisön pelastamisen varaksi tulipalon
sattuessa: m.m. määrännyt 10 uutta uloskäytävää avattavaksi (niin
että niitä entisten kanssa olisi 20), jota paitse jo ennen Wienin
teatteripaloa oli päätetty hankkia vesijohto Arkadiaan. Kun lisäksi
otettiin huomioon, että ulospääsö muista teattareista ei suinkaan
ollut mukavampi eikä edes yhtä helppo sekä että teatteripalojen
tuhoisuus ei lainkaan riippunut siitä olivatko seinät puusta tai kivestä
(sillä savu ja kuumuus tukehduttavat säännöllisesti ihmiset ennen
kun seinät syttyvät), laati johtokunta senaattiin anomuksen, että
hallituksen toimesta asetettaisiin tutkijakunta, joka tarkastaisi missä
määrässä pääkaupungin teatterit ovat tulipalon sattuessa
hengenvaaralliset, ja että, jos, niinkuin johtokunta puolestansa
arveli, selville tulisi, että Arkadiateatteri ei ollut muita vaarallisempi

25. vaan päinvastoin tarjosi runsaampaa pelastumisen tilaisuutta, kielto
olisi peruutettava. Samaan aikaan johtokunta jätti Ruotsalaisen
teatterin johtokunnalle pyynnön saada siksi kun kielto kumottaisiin
käyttää uutta teatteria kaksi iltaa viikossa suomalaisia näytäntöjä
varten.
Tämä tapahtui jo ennen joulua, mutta ratkaisu oli kaukana.
Viranomaiset samoin kuin Ruotsalaisen teatterin johtokunta panivat
koko koneistonsa liikkeelle. Jälkimäinen lykkäsi asian
kannatusyhdistykselle, tämä taasen "delegatsionille ja intendentille"
ja nämä takaisin kannatusyhdistykselle, joka vihdoin kokouksessaan
16/1 (niinkuin edeltäkäsin oli saattanut arvata) antoi kieltävän
vastauksen. Hallitus taasen kuulusteli kuvernööriä ja selitti sitten,
ettei johtokunnan anomus "antanut aihetta mihinkään toimeen".
Silloin täytyi johtokunnan valittaa kuvernöörille poliisikamarin
kiellosta (joka oli kuvernöörin itsensä määräämä!), kuvernööri
puolestaan vaati poliisikamarilta selitystä, käskien "kuulustella"
johtokuntaa. Tämä kutsuttiinkin poliisioikeuteen 7/1, jolloin se anoi
uuden tutkimuksen pitämistä sitte kun kaikki korjaukset oli tehty;
21/1 oli uusi "syyni" Arkadiassa, ja sen nojalla kielto vihdoinkin
peruutettiin 23/1!
Vaikka olisi väärin väittää kuvernöörin y.m. viranomaisten sulaksi
kiusaksi panneen jutun alkuun (tiedetäänpä hänen omin päin
hieroneen kauppaa venäläisten kanssa, että Suomalainen teatteri ja
Fiorini saisivat yhdessä näytellä Aleksanterinteatterissa!), niin on
kuitenkin varmaa, että toisia teattereita kohtaan oltiin vähemmän
ankaria. Intoa oli näytettävä ja tietenkin oli Arkadia sopivin
toimenpiteitten esineeksi — sentähden ei senaattikaan katsonut
vertailevaa teatterien tarkastamista tarpeelliseksi. Näin arvosteltiin
asiaa, joka oli herättänyt melkoista huomiota maassa ja m.m. saanut

26. Ilmarisen jo vuoden lopulla hartaasti kehottamaan teatteritalon
rakentamiseen kansalliselle näyttämölle Helsinkiin. Yritys koskee
koko kansaa, lehti sanoo, ja sentähden on osakkeita tarjottava
merkittäväksi ympäri maan; pantakoon asia vaan alkuun. U. S. piti
ensiksi ehdotusta liian aikaisena, koska vastaperustettujen koulujen
tulevaisuus vielä oli turvaamatta; mutta kun toiselta puolen yhä
selvemmäksi kävi, kuinka mahdotonta teatterin oli ajan pitkään elää
riippuvaisena milloin mistäkin säikähdyksestä, otettiin tuuma
vakavan harkinnan alaiseksi. Se tapahtui Suomalaisen klubin
kokouksessa 21/1 ja asetettiin siinä toimikunta (A. Almberg, Eliel
Aspelin, K. Bergbom, Seb. Gripenberg, A. Helander, E. Nervander ja
J. Stenbäck) valmistamaan asiaa. Tämän toimikunnan 25/1
allekirjoittamassa lausunnossa ehdotetaan, että teatteri
rakennettaisiin siihen paikkaan Kasarminkadun varrelle, missä nyt on
tieteellisten seurain talo, sekä että rakennuksen, paitse näyttämöä ja
salonkia, jossa olisi tilaa 800 katsojalle, tuottavaisuuden tähden
pitäisi sisältää laajanlaisen ravintolahuoneiston, huoneita
Suomalaiselle klubille ja pienemmille kauppaliikkeille. Kustannukset
laskettiin 600,000 markkaan, joista toivottiin saatavan 100,000
tarkotusta varten perustettavan osakeyhtiön pääomana, 300,000
korottomana taikka huokeana valtiolainana, 150,000 kiinnityslainana
toisaalta päin ja 50,000 keräyksen kautta yleisön puolelta. Kun
kysymys m.m. E. Nervanderin tekemän pääkirjoituksen kautta
Morgonbladetissa 24/1 oli saatettu suurenkin yleisön tietoon,
käsiteltiin sitä uudelleen klubin kokouksessa 28/1; johon oli saapunut
lukuisa joukko teatterin ystäviä. Kokous hyväksyi pääpiirteiltään
toimikunnan ehdotuksen ja päätti sen toteuttamiseksi perustaa
osakeyhtiön, johon yleisöä viipymättä kehotettaisiin merkitsemään
osakkeita. — Tietty on, että tämä puuha ei vienyt toivottuun
tulokseen; mihin se johti, saamme vastedes nähdä.

27. Teatteri avattiin uudestaan 27/1, ja annettiin ensiksi kaksi Daniel
Hjort-näytäntöä — yleisö tervehti lämpimästi seuruetta, jota oli
kaivattu neljä kuukautta. Kolmanneksi illaksi oli Björnsonin Konkurssi
ilmotettu, mutta Vilhon heikkouden tähden näyteltiin Hellät
sukulaiset. Siinä esiintyi Niilo Sala[36] tohtorina ("ensimäisen
rakastajan" rooli) ensi kerran tärkeänpuoleisessa tehtävässä
Helsingissä, ja nti Hacklin näytteli Ida Aalbergin sijasta Thusneldaa.
Neljännen näytännön ohjelma oli: Adelaida sekä Tyko Hagmanin
saksalaisen aiheen pohjalle laatima 1-näytöksinen Kyökissä ja saman
Pormestarin vaali. Molemmat jälkimäiset, mutta varsinkin Kyökissä,
saavuttivat suuren naurumenestyksen, ja tuo kohtaus
helsinkiläisessä kyökissä tuli kodikkaisuutensa kautta pitkäksi aikaa
melkein Kihlauksen kilpailijaksi. Runebergin päivänä (5/2) esitettiin
uudestaan Falkmanin järjestämät Hirvenhiihtäjäin kuvaelmat, sitte
seurasi lauluosasto, jossa rva Emmy Achté esiintyi, ja vihdoin
Kyökissä. Kolmannen kerran meni sama kappale 10/2 kahden R.
Kiljanderin huvinäytelmän kanssa. Amalia ystävämme ja Hyvät
markkinat, joista jälkimäinen oli ihan uusi. Tämä kuvaus
pikkukaupungista, jossa veijari on pahasti vetämäisillään
käsityöläisperhettä nenästä, oli tekijän edellisiä heikompi, mutta
Böök sai paljon kiitosta markkinarosvon esittämisestä. Vihdoin voitiin
11/2 näytellä Konkurssi, joka oli uusi Helsingissä. Se meni kolme
kertaa peräkkäin ja herätti suuressa määrin katsojain mielenkiintoa.
Esitys tunnustettiin sujuvaksi ja näyttämölle suurta kunniaa
tuottavaksi; eritoten Leino Tjeldenä ja Vilho Berentinä ansaitsivat
hyvin kaikki heille tarkotetut suosionosotukset.
Kuukauden lopulla 23/2 näyteltiin ensi kerran Minna Canthin
Murtovarkaus, jonka ilmestyminen näyttämöllä on teatterin historian
merkkitapauksia. Tämän näytelmän oma historia alkaa kumminkin jo
aikoja ennen näyttelemistä, ja siihen on katsaus luotava varsinkin

28. kun me siten ensi kerran saamme nähdä, kuinka Bergbom kohteli ja
neuvoi vasta-alkavia draamakirjailijoita.
Minna Canth, joka ennen oli kirjoittanut ainoastaan lyhyitä
novelleja, jutelmia, y.m. kirjoituksia sanomalehtiä varten, ryhtyi v:n
1879 alussa — niinkuin hän itse on kertonut Suomalaisen teatterin
näytännöistä (Jyväskylässä), mutta myöskin hyvän tuttavansa Robert
Kiljanderin samantapaisista aikeista innostuneena —
sommittelemaan ensimäistä näytelmäänsä. Hänen miehensä, lehtori
J. F. Canthin sairaus ja kuolema 14/7 keskeytti kuitenkin työn, mutta
syksyllä hän siihen palasi ja 27/11 hän lähetti teoksensa valmiina
Bergbomille. Jollei se kelpaisi näyteltäväksi, hän kirjoitti, antaisi hän
sen painettavaksi Päijänteen novelliosastoon. Bergbomin
vastauksesta otamme pääkohdat:
(Helsinki 5/1 1880). "Kunnioitettava Rouva! Suurella mielihyvällä
olen lukenut Teidän, monessa kohden sangen viehättävän,
kansannäytelmänne Murtovarkaus. Dialogi on sujuva ja suomalainen,
henkilöt luontevat — Hoppulainen oikein mainio ilmiö — ja toiminta,
vaikka kappaleen heikoin puoli, ylimalkaan tyydyttävä. Minusta
teoksenne on hyvin sopiva Suomalaisen teatterin ohjelmistoon ja
otan sen mielelläni näyteltäväksi. — — Koska ohjelmistomme jo on
määrätty muutamaksi kuukaudeksi, voimme vasta huhti- tai
toukokuulla esittää näytelmänne. — Näyttelemistä varten tahtoisin
mielelläni, jos siihen suostutte, ehdottaa muutamia muutoksia ja
lisäyksiä, jotka luullakseni tekisivät näytelmänne juonen
elävämmäksi ja jännittävämmäksi.[37] — Sallikaa minun lopuksi
lausua toiveeni, että tämä ei ole viimeinen tuote, jolla ilahdutatte
Suomalaista teatteria. Suurimmalla kunnioituksella Kaarlo Bergbom."

29. Tietenkin tekijä oli tyytyväinen arvosteluun, mutta kappaleen
näytteleminen myöhästyi tavalla, joka koetteli kärsivällisyyttä.
Nähtävästi sai Nooran odottamaton, hämmästyttävä menestys
Bergbomin ensin säästämään mieltäkiinnittävän uutuuden
seuraavaksi näytäntökaudeksi, ja sitten aiheutti teatterin sulkeminen
keisarisurun johdosta keväällä 1881 ja Ida Aalbergin sairaus syksyllä
ja talvella s.v. (häntä kun pidettiin ainoana sopivana Helenan
esittäjänä) uusia lykkäyksiä. Kumminkaan ei tämä viivytys ollut
näytelmälle haitaksi. Se näkyy seuraavasta.
Kirjeessä 19 p:ltä kesäk. 1880 Bergbom, samalla kun hän ilmottaa
roolien olevan puhtaaksi kirjoitetut, kysyy, eikö hän saisi lähettää
näytelmää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle kilpailemaan kauppias
W. Parmasen lahjottamasta palkinnosta, joka kolme vuotta turhaan
oli ollut tarjona, ja jatkaa sitten:
[Ennen kun näytelmä jätetään kilpailuun] "olisi kuitenkin yksi
tärkeä lisäys tehtävä, joka luullakseni suuresti hyödyttäisi
draamaanne. Ensimäisen ja toisen näytöksen välille tahtoisin ihan
uuden kuvaelman Penttulan luona. Penttula näetten on loppupuolella
niin tärkeä henkilö, että hänen nykyinen lyhyt ilmestymisensä alussa
näyttää liian episodilliselta. Aiheita uuteen kuvaelmaan on kylläksi:
Penttulan ja Loviisan juonet katkaistaksensa rakastavien liitto,
Penttulan varkaustuumat, salainen viinanpoltto, johon Hoppulainen
ja Antti ovat osallisina, ja sitten kohtauksia, jotka osittain
naurettavalla, osittain kamalalla tavalla valaisevat kansan taikauskoa
ja siis selittävät Penttulan suuren vaikutusvoiman. Mitä itse
arvelette? Ettekö luule, että tämmöinen kuvaelma voisi tulla hyvin
vaihtelevaksi. Ehkä olisikin parempi, ettei se olisi kuvaelma, vaan
kokonainen näytös, joten kappale jaettaisiin viiteen eikä neljään
näytökseen."

30. "Ja vielä lopuksi hyvin harras pyyntö. Kirjoittakaa pian jotain uutta
yhtä kelvollista tai parempaakin kuin Murtovarkaus. Jos vaan
Suomalainen teatteri voisi herättää hyvän draamallisen
kirjallisuuden, olisi sen tulevaisuus varma. Murtovarkaus on niin
ilahduttava alku, ettei Kiven jälkeen kotimaiselle
näytelmäkirjallisuudelle ole ilmestynyt parempaa ennettä. — Jos
Teillä on halua ja aikaa kirjoittaa jotakin uutta, ehdottaisin
kansannäytelmän 1808 v:n sodan ajalta, johon Vänrikki Stoolin
tarinat voisivat antaa aihetta. Tietysti on kuiva, epärunollinen paatos
kartettava, joka tekee esim. [F. Berndtsonin] 'Ur lifvets strid' niin
ilettäväksi; sitä vastoin olisi kansanomainen, virkeä huumori
paikallaan."
Minna Canth noudatti neuvoa ja sepitti uuden näytöksen eli
"kuvauksen", nimittäin toisen järjestyksessä, jossa tapaamme
Bergbomin ehdottamat ainekset ja piirteet ja joka kieltämättä
enentää teoksen arvoa sekä taiteelliselta että kansanelämän
kuvaamisen kannalta.[38] Niinikään annettiin kappale kilpailuun,
jossa se sai palkinnon (kts. ylemp. s. 81). Mitä vihdoin tulee uuteen
näytelmään, oli rva Canth halukas ryhtymään siihenkin, niinkuin
näkyy kirjeestä 14/4 1881, jossa hän kertoo saaneensa palkinnon,
"josta minun etupäässä on kiittäminen Teitä, Herra Tohtori", ja
huoattuaan: "Suokoon Luoja minulle voimia kirjoittamaan uusia ja
parempia näytelmiä, voidakseni siten parhaiten kiitollisuuttani
osottaa", esittää tämän suunnitelman:
"Jo edellisenä talvena sain hra Kiljanderilta Jyväskylässä[39] erään
aineen, jonka hän oli hylännyt, mutta joka minua hyvin miellytti. Sitä
olen alkanut kirjoittaa, ja ensimäinen näytös onkin jo piakkoin
valmis. Sisältö on seuraava: Kauppaneuvos Toikka on viisitoista
vuotta takaperin polttanut tehtaansa, renkinsä Kaipaisen avulla. Siinä

31. tilaisuudessa kuoli myöskin työmies Ronnen vaimo, ja Toikka otti
hänen pienen poikansa, Kaarlon, kasvatikseen. Kaipainen joutui heti
rikoksen tehtyään tunnonvaivoihin ja pakeni Amerikaan, mutta
Toikka sai palorahat, pelastui häviöstä ja on siitä asti elänyt
toimekkaana, varallisena miehenä. Hänellä on nyt täysikasvuinen
tytär, Elina, joka on kihloissa paroni Tannerin kanssa. [Kaarlo] Ronne
taas on tullut kunnon mieheksi ja [on] kauppaneuvoksella
apulaisena. Hän rakastaa Elinaa, vaikka hän tuskin itsekään sitä vielä
tietää. Sairaana ja heikkona palajaa Kaipainen Amerikasta. Hän
halajaa päästä lepoon synnyinmaansa poveen, mutta sitä ennen hän
tahtoo tunnustaa rikoksensa. Kauppaneuvos uhkaa, houkuttelee,
rukoilee, mutta turhaan. Vihdoin myöntyy Kaipainen kuitenkin
viivyttämään tunnustusta, siksi kun Elinan häät ovat olleet. Hän
tekee sen Elinan tähden, jota hän pienenä on käsivarrellaan
tuuditellut, ja joka on syytön heidän rikokseensa. Kauppaneuvos on
nyt voittanut aikaa, viikon verran. Hänen kova ja ylpeä luontonsa
panee hänen miettimään keinoa kunniansa pelastamiseen. Kun
muuta neuvoa ei ole, päättää hän lähettää Kaipaisen hiukkaista
ennen iankaikkisuuteen, luuletellen, ettei tuo niin suuri rikos ole,
koska tämä kuitenkin on piakkoin kuoleva. — On hääilta.
Kauppaneuvos puolipukeutuneena istuu suojassaan synkissä
tuumissa. Elina on morsiushuoneessa, hääväki kokoontuu.
Kaipainen, jonka mieli tekee nähdä 'pikku Ellaa' morsiamena, raottaa
ovea, — tulee sisään kauppaneuvoksen kutsumana. Vielä kerran
koettaa tämä häntä houkutella. Mutta se ei onnistu. Hän tarjoo viiniä
Kaipaiselle, mutta lasissa onkin myrkkyä. Kaipainen vie lasia
huulilleen, luo samassa silmänsä kauppaneuvokseen ja huomaa
petoksen. Kauppaneuvos lukitsee oven, tunnustaa aikomuksensa ja
syöksee Kaipaisen niskaan, aikoen kuristamalla ottaa häneltä
hengen. Samassa koputetaan ovea, häntä kiirehditään viemään

32. Elinaa vihille, musiikki soi, pappi ja hääväki seisovat odottamassa.
Kaipainen on pyörtynyt, kauppaneuvos laahaa hänet
sisähuoneeseen. Sillä välin on Elina, paroni ja Kaarlo tulleet oven
taakse. He pelkäävät onnettomuuden tapahtuneen, kun eivät
vastausta saa. Mutta kauppaneuvos jo tointuu, hän aukaisee oven,
tekeytyy levolliseksi, mutta on kalman vaalea. Kaipainen on selvinnyt
sisähuoneessa, hän tulee esiin ja ilmottaa kaikki. Elina kauhistuu ja
paroni kieltäytyy yhdistymästä moiseen perheeseen, Ronne toimittaa
Kaipaisen sairashuoneeseen. — Kauppaneuvos epätoivon vallassa
ottaa myrkkyä ja menee sisähuoneeseen. Kaarlo ja Elina tulevat.
Kaarlo on käynyt Kaipaisen luona, kertoo tämän saaneen H.
Ehtoollista ja vakuuttaneen antavansa kaikki anteeksi. Samassa tulee
paronikin, joka ilolla kertoo Kaipaisen kuolleen, ennen kun oli
ennättänyt tunnustusta tehdä. Nyt on hän jälleen valmis Elinaan
yhdistymään, mutta tämä kääntyy hänestä inholla. Paroni toivoo isän
voivan häneen vaikuttaa, menee kauppaneuvoksen sisähuoneeseen,
löytää hänet kuolleena ja hoipertelee takaisin. Hämmästystä ja
surua. Kaarlo tukee Elinaa."
"Tämä olisi lyhykäisyydessä kappaleen sisältö. Se tulisi olemaan
kolminäytöksinen. Onhan se hyvin synkkä kuvaus ja paljon olen
miettinyt, miten saada siihen enemmän sovitusta, mutta en ole
päässyt selville. Olisiko parempi, jos kauppaneuvos vahingossa
ottaisi myrkkyä? Jos ottaisitte, Herra Tohtori, vaivaksenne antaa
minulle neuvoja, olisin siitä hyvin kiitollinen." —
Tähän Bergbom vastaa 2/6 1881. Hän mainitsee ensin, että
Murtovarkaus olisi annettu toukokuulla (kun keisarisuru oli
päättynyt), mutta ensimäisten Romeo ja Julia-näytäntöjen jälkeen
Ida Aalberg oli sairastunut ja niin myöhään toipunut, että kappaletta
ei olisi voitu näytellä muuta kuin yhden kerran. Sentähden se oli

33. jätettävä syksyyn, jolloin se annettaisiin ensimäisenä uutena
näytelmänä. Sitten Bergbom kirjoittaa uudesta suunnitelmasta:
"Keväällä sain Teiltä kirjeen, jossa selitätte uuden draaman
suunnitelmaa. On tietysti vaikea sanoa mitään ennaltaan — mutta
Murtovarkaus miellytti minua enemmän. Kohta sanon syyt. Ensiksikin
on juoni hyvin vähän alkuperäinen: tuo kivenkova patruuna, tuo
tunnonvaivoja kärsivä renki, tuo huikenteleva paroni ovat usein
käytetyt — ja antakaa anteeksi suoruuteni — hyvin harvoin
menestyksellä. Rikoksesta syntyneet omantunnon vaivat ovat tosiaan
traagillinen aihe, mutta rikos on tässä liian vähäpätöinen,
ulkonainen. Ymmärtäkää minut oikein, vähäpätöinen esteettisessä
suhteessa, tietysti ei siveellisessä. Saadaksenne jotakin aineestanne
tulisi sielutieteellisen, sisällisen kehityksen olla näytelmän a ja o.
Mutta se ei ole — ei ainakaan Murtovarkaudesta päättäen — Teidän
runottarenne vahvin puoli. Eikä tässä aineessa ole sijaa Teidän
oivalliselle huumorillenne; eikä myöskään ole paljo sijaa
naishenkilöillä, joiden kuvaamisessa Te, naisena, tietysti onnistutte
hyvin. Silti ei lainkaan ole sanottu, ettei moni kohtaus voisi tulla
näyttämöllisesti vaikuttavaksi, esim. kaikki loppukohtaukset."
"Mutta jos luotatte neuvooni, kirjoittakaa kansannäytelmiä, kuvia
todellisesta elämästä ja erittäinkin naiselämästä. Kuvatkaa sitä
raitista huumoria, joka tavataan talonpojissamme, sitä herttaisuutta,
joka löytyy maalaistytöissämme, loihtikaa esiin tuo hupainen elämä,
jota Suomen nuoriso kesäaikana viettää esim. pappiloissamme,
ottakaa aineenne Vänrikki Stoolista tai Suomen kansan Saduista ja
tarinoista, mutta antakaa meille suomalaisia aiheita — nuo
kauppaneuvokset Toikka ja nuo paronit Tanner muistuttavat liian
paljo rva Schwartzin romaaneja. — Mutta jos Te jo olette kirjoittanut
näytelmänne, niin lähettäkää se kaikin mokomin tänne, sillä voihan

34. se olla jännittävä teatterikappale, vaikka en usko, että aiheesta on
syntynyt yhtä runollisesti ansiokasta teosta kuin Murtovarkaus."
Luultavasti tämä arvostelu sai Minna Canthin luopumaan
traagillisesta aiheestaan, sillä hänen toinen täysin valmistunut
näytelmänsä, Roinilan talossa, oli kansankuvaus niinkuin ensimäinen,
ja näyttää hän siis valitessaan uuden aiheen noudattaneen
Bergbomin neuvoa.[40] Kumminkin hänen myöhempi kehityksensä
kävi toiseen suuntaan. Jos joku sentähden väittäisi Bergbomin
huonosti oivaltaneen Minna Canthin luontoa, on muistutettava, että
hän ei vielä persoonallisesti tuntenut Murtovarkauden tekijää, vaan
arvostellessaan hänen kirjailijataipumuksiaan nojasi yksistään tähän
ensimäiseen näytelmään. Erittäin saattaa olettaa Bergbomin neuvon
ottaa aiheita Vänrikki Stoolin tarinoista syntyneen toivosta saada
joku isänmaallista innostusta huokuva kappale ohjelmistoon, sillä
lausuupa hän kirjeessään Unkarista (kst. s. 20), että teatterilla oli
ollut liian vähän sentapaista.
Mutta palataksemme Murtovarkauteen on vielä mainittava, että
viimeinen näytös itse harjotusten aikana, Bergbomin neuvosta,
laajennettiin ja muutettiin. Tärkein muutos oli se, että Hoppulainen
tuli siinäkin mukaan.
"Hoppulainen", Bergbom kirjoitti 25/4 1881, "ei ole mukana
viimeisessä kuvaelmassa. Se on vahinko. Eikö hän voisi seurata
muita ja saada muutamia repliikkejä? Kaikin mokomin tahtoisin
loppurepliikit Hoppulaiselle. Helena kiittää häntä ja lupaa aina olla
hänen ystävänsä. Hoppulainen vastaa jollakin komppasanalla
lohduttaen itseään rukkasista. Hoppulainen on runolliselta kannalta
näytelmän päähenkilö, pitäähän hänen siis lopettaa."

35. Juuri näin näytelmä päättyykin, ja kun muistamme, että koko
toinen näytös on Bergbomin alotteesta syntynyt, on totuuden
mukaan myönnettävä, että hänellä on suuri ansio kokonaisuuden
pyöreydessä ja vaikuttavaisuudessa.
Niinkuin sanottu on, esitettiin Murtovarkaus ensi kerran 23/2 1882,
ja meille on säilynyt johtajan oma arvostelu näyttelemisestä. Kun
näet kappale oli mennyt toisen kerran, Bergbom kirjoitti Minna
Canthille (27/2):
"Suureksi ilokseni saan mainita, että Murtovarkaus on vihdoin
näytelty ja vastaanotettu suurella mieltymyksellä." Tämän jälkeen
hän palauttaa muistiin vastoinkäymiset, jotka olivat myöhästyttäneet
kappaleen esittämisen. Viimeksi hän oli kuukausi kuukaudelta
odottanut Ida Aalbergia. Kun tämä ei tullut tammikuullakaan,
Bergbom oli ruvennut ajattelemaan toista näyttelijätärtä hänen
sijaansa. Mutta kenet panna? "Rva Aspegren oli liian vanha, nti
Avellan liian 'herrasmainen' suomalaiseksi talonpoikaistytöksi.
Kaikeksi onneksi nti Hacklin oli hyvin edistynyt viimeisinä kuukausina
ja Viipurissa suorittanut monta onnistunutta tehtävää. Mutta nti
Hacklin, jonka yleisö on tottunut aina näkemään iloisesti nauravan —
hänkö traagillisessa osassa? Minä uskalsin. Hacklin itse oli hyvin
innostunut ja koetti parastansa. En uskaltanut kirjoittaa Teille
asiasta, sillä epäilin tulisiko mitään koko kokeesta. Kiitos Jumalan,
pelkoni oli turha. Murtovarkaus on nyt mennyt kaksi kertaa, yleisö on
ollut innostunut, kritiikki ystävällinen ja, mikä on paras merkki, yleisö
oli toisena kertana paljo lukuisampi kuin ensimäisenä. Vahinko
ettette itse ollut täällä, se olisi ollut sekä huvittavaa että
opettavaista."

36. "Näyttelijöistä on erittäin mainittava hra Böök Hoppulaisena, hän
oli todella erinomainen ja vaikutti suuresti näytelmän menestykseen.
Hän ei ole pitkiin aikoihin niin hyvin onnistunut missään roolissa.
Hacklin oli varsin sievä Helena, luonteva, tunnollinen, liikuttava,
herttainen — oikein suomalainen tyttö. Traagillista voimaa puuttui,
mutta hän suoritti kuitenkin esim. vankilakohtaukset paljo paremmin
kuin olin osannut odottaa. Leino oli taitava kuin ainakin noitana;
yleisö ja kritiikki ovat häntä paljon kiittäneet, mutta minua hän ei
täysin tyydytä, hän on liian teatterinoita. Rva Lundahl (Loviisa) ja hra
Rautio (neuvoa kysyvä talonpoika) ansaitsevat kaikella tavoin
kiitosta. Hyvä oli Aspegrenkin Peltolana. Kallio (Akola), Ahlberg
(Niilo) ja Pesonen (Ukonniemi) menivät mukiin. Heikko oli rva
Aspegren, joka ei voinut tehdä mitään Marian osasta."
"Onnistuneet olivat laitokset toisessa kuvaelmassa (sauna),
kolmannessa (suomalainen pirtti) ja viimeisessä (tiheä metsä). Pirtti
oli todellinen suomalainen pirtti pienimpiin sivuseikkoihin asti, ja
saunankin olin koettanut saada niin luonnonmukaiseksi kuin suinkin.
— Vahvimmat aploodit seurasivat toista ja viimeistä kuvaelmaa.
Viimeinen tekeekin paljon suuremman vaikutuksen näyttämöllä kuin
mitä lukiessa voi arvella." —
Kun Murtovarkaus oli näytelty kolme kertaa peräkkäin, esitettiin se
pari kertaa vaihdellen Nooran kanssa ja sitten myöhemminkin, niin
että se kaikkiaan meni tänä ensi näytäntökautenaan 8 kertaa, joka
tähän aikaan merkitsi harvinaista menestystä. Tunnettu on, että se
sittemmin yhä on pysynyt ohjelmistossa.
Ida Aalberg palasi vihdoin 24/2 ja esiintyi ensi kerran 2/3 Noorana.
[41] Huone oli aivan täysi ja vastaanotto lämmin; pohjalaiset ja
savokarjalaiset ylioppilaat tervehtivät häntä kukkakimpuilla. Noora

37. meni kevään kuluessa neljä kertaa; mutta uusissakin kappaleissa
näyttelijätär oli mukana. Ensimäinen semmoinen Murtovarkauden
jälkeen oli erittäin huomattava, nimittäin Ellein (Eliel Aspelinin)
suomentama Ibsenin Kuninkaanalut, joka annettiin ensi kerran 14/3.
Mahtavan, lukuisahenkilöisen näytelmän esittäminen olisi ollut
rohkea yritys vanhemmallekin näyttämölle, mutta yhä korkeammalle
pyrkivää Suomalaisen teatterin johtajaa se sitä enemmän innostutti
ja niin hänen seuruettaankin. Valmistus oli alkanut Viipurissa ja oli
mahdollisimman huolellinen, eikä lopputulos pettänyt toiveita.
"Draaman näyttämöllinen toimeenpaneminen", Vasenius
arvostelee Valvojassa, "oli todellakin melkein läpi läpeensä hyvin
kiitettävä", joten yleisö täydellä syyllä ensi näytännön jälkeen
esiinhuudolla osotti Bergbomille kiitollisuuttansa; ja samoin voitiin,
mitä näyttelijöihin tulee, "sanoa kaikkien kunnialla täyttäneen
tehtävänsä". Nuorekkaana, soreavartaloisena Böök oli sopiva Hookon
Hookoninpojaksi, joskaan hän ei yhtä mittaa jaksanut ylläpitää
luonteen alati tyyntä kuninkaallisuutta, itseensä ja asiaansa
luottamusta. Suurenmoisempi oli Leinon tehtävä, kuvata kunnian- ja
intohimoista, nerokasta ja voimallista, mutta epäilyksen
hervostuttamaa Skule jaarlia; siitä huolimatta näyttelijä suoritti sen
yhtä tyydyttävästi kuin vaikuttavasti. Skulesta Leinolla tuskin oli
askeltakaan suuriin shakespearelaisiin rooleihin. Kumminkin oli
Vilhon Nikolaus piispa kaikkia merkillisempi. Hivuttava tauti oli tähän
aikaan jo surkeasti heikontanut taiteilijan ruumiilliset voimat, mutta
rooliin tarvitaan niitä vähemmän kuin henkistä voimaa, ja
innostuneena Vilho viimeisen kerran toi näkyviin koko taiteellisen
kykynsä. Hän loi näet pelottavan todellisen kuvan tuosta
paholaisesta ihmishaamussa, jossa runoilija nerokkaasti on
ruumiillistuttanut Norjan kansaa turmelevan kateuden ja
eripuraisuuden; varsinkin oli kuolinkohtaus mestarillinen. Muutoin

38. mainittakoon vain, että Axel Ahlberg oli Jatgeir runoilija ja Weckman
Pietari, nti Avellan Skulen sisar Sigrid, nti Aalberg Margareta
kuningatar ja rva Aspegren Hookonin äiti, Inga. — Kappale meni viisi
kertaa.
Maaliskuun lopulla (28/3) tuli vielä ohjelmistolle uusi pikku
kappale, nimittäin Mélesvillen 1-näytöksinen huvinäytelmä Pikku
eversti, joka nti Avellan nimiroolissa onnistui oivallisesti.
Emilie Bergbom luo kirjeessään 2/4 Turun ystävättärelleen
katsauksen teatterin oloihin, josta otamme seuraavat rivit:
"Ylipäätään on meillä ollut hyvä vuosi. Viipurissaolo kehittyi erittäin
hyvin eikä Helsingissäkään ole ollut aihetta valittamiseen. Se aika,
jolloin Arkadia raukka oli tuomionalainen, oli kyllä ikävä, mutta
olemme anoneet korvausta sen ajan palkoista ja luullakseni me
saammekin. Muuten yleisömme kasvaa kasvamistaan ja se on hyvä
merkki. Sitä paitse kasvaa kunnioitus Suomalaista teatteria kohtaan
ja se on vielä parempi. Pelkäsin kovasti että olimme liian uskaliaita
ryhtyessämme Kuninkaanalkuihin, mutta onneksemme menestyi se
varsin hyvin, vaikkei loistavastikaan. Kohta pääsiäisen jälkeen
otamme Romeon ja Julian ja sitte Regina von Emmeritzin. Se on
jälleen vaativa paljon vaivaa ja ponnistuksia, mutta ei auta. Topelius
on ollut kauhean tyytymätön hutiloimiseen, millä Ruotsalainen
teatteri on antanut näytelmän, ja kun hän, varovainen kun on, sanoo
sen meille ja muille, niin tarkottaa hän tietysti että meidän on
esittäminen kappale toisin. — Uusi kotimainen näytelmämme
Murtovarkaus on niinikään onnistunut hyvin. Erittäin hupaista on että
nainen on tuottanut jotakin niin kelvollista. Vahinko ettei hän voi
tulla tänne. Kesällä menee teatteri kuitenkin Kuopioon, ja toivoakseni
on hänelle oleva hyödyllistä nähdä teoksensa näyttämöllä. Hän

39. kuuluu kirjoittavan uutta kappaletta, sekin on kuvaus
kansanelämästä. Muuten hän on leski, viiden tai kuuden pienen
lapsen äiti, joita hänen yksin täytyy kasvattaa."
"Ida Aalberg on, Jumalan kiitos, oikein reipas. Tosin täytyy hänen
olla hyvin varovainen niin näyttämöllä kuin muualla, mutta
näytteleminen ei ole tehnyt pahaa. — — Taiteellisesti on hän sama
kuin ennen: kaikki muut taiteilijat ovat eteviä toisella tasolla, hän on
sitä ensimäiselläkin. Hän nostaa sekä kappaleen että ympäristön ja
se on, minun mielestäni, hänen suurin taiteellinen ansionsa. Saa
nähdä mitä hän tekee Reginasta! Toivon hänen luopuvan vanhoista
traditsioneista ja luovan uuden kuvan."
"Mitä sanot rohkeista suunnitelmista rakentaa uusi teatteritalo? En
luota siihen, ja niin erinomaisen hupaista kuin olisikin muuttaa
uuteen, kunnolliseen teatteriin, pelkään kuitenkin panna niin paljon
rahaa ainoastaan rakennukseen. Sitä paitse on kauhean vaikeaa
ryhtyä niin suureen yritykseen ja sitte kenties täytyä keskeyttää
kaikki varain puutteessa. Aivan epämääräisesti on ehdotettu, että
meidän tulisi osaksi ostaa Aleksanterin teatteri ja omistaa se yhdessä
venäläisten kanssa, mutta tietysti se ei voi tulla kysymykseenkään.
Meidän piireissämme ollaan aivan vastaan Aleksanterin teatterin
ostamista: mieluummin tahdotaan rakentaa uusi teatteri, mutta
luullakseni se on epäviisasta. Jos kenraalit väsyvät italialaiseen
oopperaan y.m., niin saamme Aleksanterin teatterin huokeasta
hinnasta; mutta uutta taloa emme saa kuutta,
seitsemääsataatuhatta halvemmalla." —
Huhtikuulla meni Romeo ja Julia kolme kertaa, ja 17/4 oli
juhlanäytäntö Elias Lönnrotin kunniaksi. Siksi päiväksi oli näet
ylioppilaskunta asettanut Lönnrotin 81:sen syntymäpäivän

40. viettämisjuhlan, ja teatteri toimeenpani näytännön niin varhain,
nimittäin klo 6 i.p., että Arkadiasta voitiin mennä suoraan juhlaan
ylioppilastalolle.
Ohjelman ensi numero oli Maamme-laulu, sekaköörin esittämänä,
toiseksi nti Avellan lausui P. Cajanderin (edellisenä vuonna
Snellmanin albumissa julaistun) runoelman "Vapautettu kuningatar",
kolmanneksi tuli kuvaelma: Lemminkäinen ja saaren immet,
viidenneksi esitti sekaköörinen laulukunta kaksi Lönnrotin
suomentamaa Runebergin laulua: Joutsen ja Lähteellä, kuudenneksi
kuvaelma: Lemminkäinen ryöstää Kyllikin, seitsemänneksi lausui Ida
Aalberg P. Cajanderin (samana päivänä ilmestyneessä Lönnrotin
albumissa julaistun) runoelman "Runolaulaja", kahdeksanneksi lauloi
nti Hacklin muutamia kansanlauluja, yhdeksänneksi esitettiin
kuvaelma: Aino ja Aallotar ja vihdoin, kymmenenneksi, kolme
kohtausta Kiven Kullervo-murhenäytelmästä, joka silloin ensi kerran
joskin vain osittain näyteltiin. Leino oli Kullervo, Kallio Kalervo, rva
Aspegren hänen vaimonsa, Weckman Nyyrikki, nti Avellan Ajatar, nti
Aaltola Sinipiika. — Kuukauden lopulla näyteltiin yhden kerran
Helsingissä uusi Naiset valtioelämässä.
Kuninkaanalkujen jälkeen oli päätyönä Regina von Emmeritz, joka
vaati runsaasti aikaa, ei ainoastaan sentähden että näytelmä ei ole
helpoimpia, vaan sen vuoksi että onnistuminen oli kunnianasia
teatterille itselleen ja runoilijalle. Lähteittemme joukossa on kaksi Z.
Topeliuksen kirjettä — toinen kirjoitettu ensi-illan edellä, toinen sen
jälkeen — jotka näyttävät kuinka tärkeänä hän piti asiaa. Molemmat
ovat niin mieltäkiinnittäviä, että ne ansaitsevat sijaa teatterin
historiassa, semminkin kun ne sisältävät tarkkoja määräyksiä
näytelmän esittämisestä. Edellinen seuraa tässä:

41. Welcome to our website – the perfect destination for book lovers and
knowledge seekers. We believe that every book holds a new world,
offering opportunities for learning, discovery, and personal growth.
That’s why we are dedicated to bringing you a diverse collection of
books, ranging from classic literature and specialized publications to
self-development guides and children's books.
More than just a book-buying platform, we strive to be a bridge
connecting you with timeless cultural and intellectual values. With an
elegant, user-friendly interface and a smart search system, you can
quickly find the books that best suit your interests. Additionally,
our special promotions and home delivery services help you save time
and fully enjoy the joy of reading.
Join us on a journey of knowledge exploration, passion nurturing, and
personal growth every day!
ebookbell.com