Nuclear engineering : a conceptual introduction to nuclear power Joyce

Visit ebookmass.com to download the full version and
explore more ebook or textbook
Nuclear engineering : a conceptual introduction to
nuclear power Joyce
_____ Click the link below to download _____
https://ebookmass.com/product/nuclear-engineering-a-
conceptual-introduction-to-nuclear-power-joyce/
Explore and download more ebook or textbook at ebookmass.com

Here are some recommended products that we believe you will be
interested in. You can click the link to download.
Introduction to Nuclear Science 2nd Edition, (Ebook PDF)
https://ebookmass.com/product/introduction-to-nuclear-science-2nd-
edition-ebook-pdf/
Nuclear reactor physics and engineering Lee
https://ebookmass.com/product/nuclear-reactor-physics-and-engineering-
lee/
Nuclear Physics 1: Nuclear Deexcitations, Spontaneous
Nuclear Reactions Ibrahima Sakho
https://ebookmass.com/product/nuclear-physics-1-nuclear-deexcitations-
spontaneous-nuclear-reactions-ibrahima-sakho/
Fundamentals of Nuclear Science and Engineering 3rd
Edition
https://ebookmass.com/product/fundamentals-of-nuclear-science-and-
engineering-3rd-edition/

Nuclear Reactor Physics and Engineering John C. Lee
https://ebookmass.com/product/nuclear-reactor-physics-and-engineering-
john-c-lee/
Visualizing Nuclear Power In Japan: A Trip To The Reactor
1st Edition Edition Morris Low
https://ebookmass.com/product/visualizing-nuclear-power-in-japan-a-
trip-to-the-reactor-1st-edition-edition-morris-low/
Fundamentals of Thermal and Nuclear Power Generation Yasuo
Koizumi (Editor)
https://ebookmass.com/product/fundamentals-of-thermal-and-nuclear-
power-generation-yasuo-koizumi-editor/
Nuclear Decisions. Changing the Course of Nuclear Weapons
Programs Lisa Langdon Koch
https://ebookmass.com/product/nuclear-decisions-changing-the-course-
of-nuclear-weapons-programs-lisa-langdon-koch/
Science and Technology of Liquid Metal Coolants in Nuclear
Engineering Thiagarajan Gnanasekaran
https://ebookmass.com/product/science-and-technology-of-liquid-metal-
coolants-in-nuclear-engineering-thiagarajan-gnanasekaran/

NuclearEngineering

NuclearEngineering
AConceptualIntroductionto
NuclearPower
Malcolm Joyce

Butterworth-Heinemann is an imprint of Elsevier
The Boulevard, Langford Lane, Kidlington, Oxford OX5 1GB, United Kingdom
50 Hampshire Street, 5th Floor, Cambridge, MA 02139, United States
#2018 Elsevier Ltd. All rights reserved.
Portraits courtesy of Graham Lowe, artist and illustrator,www.grahamloweartist.com
No part of this publication may be reproduced or transmitted in any form or by any means, electronic or mechanical,
including photocopying, recording, or any information storage and retrieval system, without permission in writing from the
publisher. Details on how to seek permission, further information about the Publisher’s permissions policies and our
arrangements with organizations such as the Copyright Clearance Center and the Copyright Licensing Agency, can be found
at our website:www.elsevier.com/permissions.
This book and the individual contributions contained in it are protected under copyright by the Publisher (other than as
may be noted herein).
Notices
Knowledge and best practice in this field are constantly changing. As new research and experience broaden
our understanding, changes in research methods, professional practices, or medical treatment may become necessary.
Practitioners and researchers must always rely on their own experience and knowledge in evaluating and using
any information, methods, compounds, or experiments described herein. In using such information or methods they should be
mindful of their own safety and the safety of others, including parties for whom they have a professional responsibility.
To the fullest extent of the law, neither the Publisher nor the authors, contributors, or editors, assume any liability for any
injury and/or damage to persons or property as a matter of products liability, negligence or otherwise, or from any
use or operation of any methods, products, instructions, or ideas contained in the material herein.
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
A catalog record for this book is available from the Library of Congress
British Library Cataloguing-in-Publication Data
A catalogue record for this book is available from the British Library
ISBN: 978-0-08-100962-8
For information on all Butterworth-Heinemann publications
visit our website athttps://www.elsevier.com/books-and-journals
Publisher:Katey Birtcher
Acquisition Editor:Steven Merken
Editorial Project Manager:Peter Jardim
Production Project Manager:Mohana Natarajan
Cover Designer:Maria Ines Cruz
Typeset by SPi Global, India

CHAPTER
FUNDAMENTAL CONCEPTS
1
1.1SUMMARY OF CHAPTER AND LEARNING OBJECTIVES
The aim of this chapter is to introduce the fundamental concepts associated with nuclear engineering
that support the detail explored in the chapters that follow. Extensive detail is avoided in preference to a
focus on the foundation principles associated with, for example, the order of magnitude of quantitative
aspects of the field, the definition of terms used later in the book and the general aspects associated with
nuclear reactor design. The concepts and principles selected at this stage are given further elaboration
later in the text; they constitute features that in the author’s experience pervade the nuclear engineering
discipline irrespective of the specific aspect of the field in which they tend to arise. The subjects
discussed in this chapter also represent concepts that are rather specific to nuclear engineering and
do not always arise in the study of the other, more general branches of engineering. Many of these
stem from the disciplines of nuclear physics and radiochemistry but nonetheless arise frequently in
nuclear engineering.
The objectives of this chapter are to:
introduce the main distinctions ofnuclear engineeringover other engineering disciplines
review the structure of theatomand introduce the concept of theatomic nucleus
discuss the interplay between theCoulomb forcethat exists between the protons in the nucleus and
thestrong nuclear forcethat holds the nucleus together
describe theextreme propertiesof the nucleus in terms of its density and the miniscule space it
occupies in nature
introduce thechart of the nuclides, what this represents and the properties of the nucleus that it
highlights
provide a comprehensive description of the concept of thegeneric nuclear reactorand its
components includingfuel,cladding, coolantandmoderator
introduce the concept of thereactor cycleand the distinction ofdirectandindirectcycles
Nuclear Engineering.https://doi.org/10.1016/B978-0-08-100962-8.00001-9
#2018 Elsevier Ltd. All rights reserved.
1

1.2HISTORICAL CONTEXT: ERNEST RUTHERFORD 1871–1937
Among Ernest Rutherford’s first nuclear-related achievements was the proof of there being two distinct
forms of radiation emitted by uranium (αandβparticles), having separated them with thin layers
of aluminium. Along with Robert McClung, he calculated that a significant amount of energy was
radiated by radium in the form ofαparticles and, perhaps most significantly, he observed that the
physical and chemical properties of theαparticle were consistent with what would come to be
known as thenucleusof a helium atom. For this, Rutherford (Fig. 1.1) was awarded the Nobel Prize
in Chemistry in 1908.
Subsequently, Rutherford observed that the properties of radioactive disintegration were indepen-
dent of the chemical and physical characters of the emitting substance and were thus atomic in origin,
rather than molecular. He defined the correspondence of theα-decay process in terms of the related
chemical changes of the parent substance, studied thorium leading to the discovery that it emitted
radon, he developed the disintegration theory of radioactive decay (along with Frederick Soddy)
and devised a means for detecting singleαparticles along with Hans Geiger. In 1910, he observed that
αparticles could be repelled by materials through large angles and hence postulated that the atomic
mass was concentrated in the form of a miniscule but extremely dense ‘nucleus’. This theory (albeit
with notable improvements relating to concepts derived from the work of Neils Bohr and Werner
Heisenberg) is that which is used to this day. This observation set the scene for the cascade of discov-
eries that followed, including those of the neutron and nuclear fission. Subsequently, along with Henry
Moseley, he observed that atoms emitted characteristic X-rays in response to excitation from which a
FIG. 1.1
Ernest Rutherford.
2 CHAPTER 1 FUNDAMENTAL CONCEPTS

number, their atomic number, could be assigned which was related to the chemical properties of the
corresponding element. Rutherford also observed that some light elements could be disintegrated by
the effect ofαparticles, providing the first evidence of deliberate transmutation of one element to
another.
1.3INTRODUCTION
A significant distinction of nuclear engineering from other branches of engineering is that nuclear
systems deal with material that is or has the potential to become radioactive. In this context, many
of the subsystems and general concepts of engineering science that an engineer needs to be aware
of in a nuclear context correspond directly to those in general engineering disciplines. However, there
are some very important issues that are unique to the nuclear engineering field; these arise because of
the requirement to manage, process and be aware of nuclear materials and the radiation that can arise
from them. Often the nuclear properties of only a relatively small number of the isotopes are exploited
in most nuclear engineering systems. While the objective of nuclear operations might often be simple in
terms engineering fundamentals, this can be complicated significantly by the imperative to manage the
risk associated with the radioactivity of the substances involved to levels that are safe and considered
acceptable to society.
1.4THE NUCLEAR LANDSCAPE
1.4.1ATOMIC RADIATION AND NUCLEAR RADIATION
Radiation can arise from processes associated with the electron shell structure of the atom; for instance,
we are perhaps all familiar with the electromagnetic spectrum of radiation that encompasses everything
from the frequencies received and transmitted by mobile phones, the infrared responsible for the im-
ages fire crews use to find people with heat-seeking cameras, through to the visible photon spectrum
with which we see the world and on to the ultraviolet and X-ray components. These examples are not
thenuclear radiationthat we are concerned with in this book and in the wider nuclear engineering
discipline because the origin of this radiation isatomicrather thannuclear. Nuclear radiation is, by
definition, emitted by processesinthe atomic nucleus rather than those in the electron shell structure
of the atom that surrounds the nucleus. This distinction is important because where, for example, pro-
cesses in the nucleus are associated with the emission of electromagnetic radiation, the potential exists
for the emission of radiation at much higher energies (at shorter wavelengths) than that generally
associated with processes at an atomic level. This can have implications as to how we might manage
and protect ourselves from the risk posed by excessive radiation exposure. There is also the additional
and important possibility that the nucleus might emit particles as forms of radiation. These can be
highly ionising and tend not to occur in the case of the atom (electrons are an exception).
Nuclear radiation has the potential toionisethe matter that it interacts with and the extent to which
this occurs is dependent on the energy, mass and charge of the radiation. Relatively significant amounts
of energy can be imparted to matter by ionising radiation on a microscopic scale, and this has the
potential to change the composition of the substances in which it is deposited. This can, in turn, change
31.4THE NUCLEAR LANDSCAPE

the properties of these materials; where said material is living tissue the effect of ionising radiation can
cause it to behave differently or even to kill the cells of which it is comprised. However, it is important
to appreciate that for the vast majority of nuclear processes and operations, the radiation environment
experienced by people working in it bears no difference to natural background levels of radiation.
These comprise those sources that we are all subject to, largely unavoidably, largely as a result of
radiation emitted from naturally radioactive minerals present in the Earth’s crust and from sources
in outer space.
One further important distinction is that while atomic processes of radiation emission, such as
fluorescence and phosphorescence rarely have lifetimes longer than a few minutes or hours, nuclear
radiation can be associated with the decay of atomic nuclei that span enormous ranges in lifetime, from
picoseconds through to many billions of years. Notwithstanding the possibility of transmuting long-
lived radioactive isotopes into others with shorter lifetimes that we will discuss inChapter 15,itis
not possible to change the lifetime of a radioactive substance. For this reason, many requirements
in nuclear engineering are associated with the management of radioactive materials to ensure that peo-
ple are protected from the risk of harm, while we harness the potential of these materials for the benefit
of civilisation.
The phenomena that astonished Rutherford little more than a hundred years ago occurred when a
minority but nonetheless a significant number ofαparticles were detected being reflected from a thin
metal foil. He is said to have remarked that it was as if he had ‘fired a 15-in. shell at a piece of tissue
paper and it came back’. This demonstrated that almost all of the mass of the atom, and thus the vast
majority of all of the mass of visible matter, must be concentrated in a small and densenucleus. This
was in great contrast to the more dilute and dispersed arrangement that had been widely postulated
at that time but which had not been proven outright. From the extensive research that followed
Rutherford’s observation based on nuclear scattering, it was possible to infer the dimensions of the
nucleus. This led to the model of the atom that is now accepted universally and that has been the basis
for much scientific discovery and related engineering that followed in the 20
th
century.
1.4.2THE NUCLEUS
The nucleus is composed of an approximately equal number ofprotonsandneutronsand these
are known collectively asnucleons. The exception is the case of hydrogen, the lightest isotope of the
lightest element, which has a nucleus composed of just one proton. Protons are positively charged, and
neutrons (as their name suggests) are neutral; each chemicalelementis distinguished by the corres-
ponding number of protons, and this corresponds to the atomic number. Eachisotopeof a given element
has the same number of protons but differs in terms of the number of neutrons it possesses. An atom
comprises a nucleus surrounded by a number of electrons equal in number to that of the protons in the
nucleus. The charge and mass data for neutrons, protons, electrons and photons are given inTable 1.1.
Table 1.1 Fundamental Properties of the Major Subatomic Particles
Proton Neutron Electron Photon
Mass (kg) 1.673α10
β27
1.675α10
β27
9.11α10
β31
-
Charge (c) +1.602α10
β19
0 β1.602α10
β19
-
4 CHAPTER 1 FUNDAMENTAL CONCEPTS

Since the protons have like charges, they are subject to the force ofCoulomb repulsionacting to
force them apart; this form of theelectromagnetic forceis generally weaker at the short ranges asso-
ciated with the dimension of the nucleus than the force that binds the nucleus together. The latter,
known as thestrong nuclear force,is one of the four fundamental forces (along with gravitation
and the weak interaction) but which is attractive at dimensions of the order of the size of the nucleus,
typically of radiusrwherer<10
15
m. For the case of isotopes that are not susceptible to radioactive
decay, these nuclei exist in a state of stable equilibrium. In this state, the protons are repulsed by one
another but the nucleus is held together as a whole by the cohesive, strong force. A schematic illus-
tration of a lithium atom is given inFig. 1.2.
Rutherford’s discovery that matter is concentrated into miniscule nuclei remains profound because
it challenges our everyday experience of the density of matter that we are familiar with. The observa-
tion of nuclei of a diameter of, say, 10
15
m suggested something very different indeed. Given the size
of the atom of the order of 10
10
m and given the mass of the electron of 9.1110
31
kg, it is clear that
the density of the nuclear material that constitutes 99.95% of the atomic mass but only1/100,000
of the atomic dimension must be extremely high, that is, of the order of10
18
kg m
3
. Substances
with the highest densities witnessed in our day-to-day experiences are of the order of 10
4
kg m
3
(e.g. for the case of lead or tungsten), and hence, it is clear that the density of nuclear material is
extremely high. From this observation, we can conclude that the strong nuclear force is indeed very
strong because it acts to keep the protons and neutrons in such a tight bundle. Also, it is short ranged
not acting much further beyond the dimensions of the nucleus itself.
In addition to the density, the nature of solid matter implied by the scale of the nucleus is also a little
counter-intuitive. If the atomic nucleus were represented on this page to be the size of the head of a pin,
the electrons surrounding it that constitute the size of the atom would be100 m from the position from
which you are reading, if represented on the same scale. It is clear from this observation that the vast
majority of matter, that is, 99.999999999999%, is actually free space.
FIG. 1.2
A schematic diagram of the
7
Li atom, by way of example, to illustrate atomic composition. The scale of the
nucleus as depicted is magnified by a factor of approximately 10,000 to render it visible. Note: electrons are
shown as discrete entities whereas they are better approximated as diffuse charge clouds, with protons shown as
black and neutrons white for the purposes of this schematic illustration. Diagram not to scale.
51.4THE NUCLEAR LANDSCAPE

1.4.3THE CHART OF THE NUCLIDES
The chart of the nuclides is obtained by plotting the number of protons (Z) versus the number of
neutrons (N) for all known isotopes (both stable and radioactive), whereA¼N+Zis the atomic mass.
This is shown inFig. 1.3. In a similar way that the group structure of the periodic table of the elements
can infer general chemical properties, the chart of the nuclides provides valuable insight into the
properties of the nucleus, both on a general and also at a detailed level. A prominent feature of this
summary of all matter is that, because of the isotopic variety that exists for many elements, it composes
of several thousand nuclides. Some of these are very short-lived indeed and, in some extreme cases,
only exist for the time it takes to travel through a particle accelerator at close to the speed of light.
Second, the majority of isotopes that exist are radioactive; only the central spine of the chart, repre-
sented in black inFig. 1.3, corresponds to the stable proportion of nonradioactive species. The chart
resembles a cloud around this central spine; the spine highlights what is often referred to as thevalley of
stability. Either side of this valley are the radioactive isotopes. The chart narrows to a limit for very low
masses and also for very high masses where, in both cases, there are fewer known isotopes for each
element than in the central region. At the high-mass extreme, the valley of stability breaks up with
the most massive isotopes not having a stable isotopic variant at all; this region is a key area of interest
for nuclear engineers as it is where theactinideseries of isotopes resides.
A subtle feature of the chart of the nuclides is that the line along the valley of stability is not straight.
Rather, it bends because of the natural trend for heavier isotopes to have a higher proportion of neutrons
than they do protons, and hence, the following proportionality holds betweenZandN,
Z∝N
p
(1.1)
N=8
N=20
N=28
N
Z
N=50
N=82
N= 126
Z=82
Z=50
Z=28
Z=20
Z=8
FIG. 1.3
The chart of the nuclides, stable isotopes depicted in black.
Taken from the National Nuclear Data Centre web site:http://www.nndc.bnl.gov/chart/.
6 CHAPTER 1 FUNDAMENTAL CONCEPTS

wherepis less than 1 since the trend of the valley of stability is sublinear. At low isotopic masses, the
chart is linear withZNand henceptends to unity. The departure from linearity becomes particularly
apparent for higher mass isotopes reflecting a particularly salient nuclear property that, as isotopic mass
increases, stability is favoured by isotopes for whichN>Zrather than forN¼Zas might be expected
on the basis of the trend for light isotopes.
Why is this? Our knowledge of the intricacies of the properties of nuclear matter is based on many
years of complex research investigations by generations of nuclear scientists. The results of these stud-
ies lead us to conclude that the properties of the nucleus are dependent on many different structural
phenomena, a full discussion of which is beyond the level of this text. However, one feature is of spe-
cific relevance to nuclear engineering: as proton number increases from light to heavy masses (thus
moving up the vertical axis inFig. 1.3), the force of electrostatic repulsion between the protons
increases. The same is not true of the nuclear force (as discussed inChapter 4with reference to nuclear
binding energy) because its influence per nucleon extends only to nucleons that are nearest neighbours
and thus it does not generally increase withA per se. Consequently, as atomic mass increases, the re-
pulsive action of the Coulomb force competes with the strong nuclear force more effectively. The sig-
nificance of this in the context of nuclear energy is that the nuclei of very heavy nuclei are weakly
bound relative to their lighter cousins, with the repulsion of the abundance of protons at these masses
acting to push them apart and destabilise them.
While, as mentioned earlier, the structure and behaviour of nuclei at the upper mass extreme is
generally very complicated, the instability due to the large number of protons is common to all isotopes
to a greater or lesser degree, asA!∞. Hence, a natural propensity towards the complete breakup of the
nucleus is observed at these extremes of mass. However, it is also true that auniversalswing towards
catastrophic breakup of all nuclei at this extreme is not observed; rather, the nuclei of some isotopes
breakup readily, others can be encouraged to do so by excitation while others favour a variety of other
modes of decay instead. Such is the complexity of the underlying nuclear structure at this extreme that
only broad generalisations can be made with confidence, with neighbouring isotopes often exhibiting
stark contrasts in behaviour to one another.
1.4.4UNITS OF ENERGY ON A NUCLEAR SCALE
It was clear to the early discoverers of ionising radiation that the energies associated with the radi-
ation they observed were vanishingly small relatively to their everyday experiences associated
with, for example, bulk heat transfer and the motion of everyday objects. The traditional units
of energy that had been adopted to describe the thermodynamicphenomenacentraltotheindustrial
revolution were vast by comparison. Derived from the experiments of the day with electromag-
netics (given this is how many new isotopes hadbeen discovered and remains a popular way of
detecting nuclear radiations), quantities associated with the ionisation of gases and the influence
of evolved charge on thin metal filaments, as used in early electrometers, were used in many cases
to describe what was observed in the context of ionising radiation. In particular, a convention based
on the relationship between the energyEacquired by an electron with chargeeaccelerated by a
potential differenceVis used as follows:
E¼eV (1.2)
which defines the unit of theelectronvoltor eV. This unit is adopted universally to quantify the very
small subatomic energies associated with microscopic nuclear processes, particularly those that yield
71.4THE NUCLEAR LANDSCAPE

Visit https://ebookmass.com today to explore
a vast collection of ebooks across various
genres, available in popular formats like
PDF, EPUB, and MOBI, fully compatible with
all devices. Enjoy a seamless reading
experience and effortlessly download high-
quality materials in just a few simple steps.
Plus, don’t miss out on exciting offers that
let you access a wealth of knowledge at the
best prices!

ionising radiation. On this basis, a single electron (with a charge of magnitude of 1.6α10
β19
c) accel-
erated through 1 V would acquire an energy of 1 eV corresponding to 1.6α10
β19
J. The normalisation
provided by dividing through by the energy acquired by an electron accelerated by 1 V makes for a
much easier comparison of energies at these scales without the need for constant reference to many
orders of magnitude. It also reduces the potential for mistakes in juggling many very small numbers
in calculations.
In the context of nuclear engineering, energies in the ‘eV’ domain are actually at the lower end of
the general range we tend to encounter; energies in the keV range are often considered intermediate
while in the MeV range they would be considered at the middle-to-higher end of the energy spectrum.
Let us consider the case of the radioactive isotope potassium-40 (
40
K). This isotope decays so very
slowly that much of it still present naturally in the Earth’s crust from the formation of the universe some
γ13.8 billion years ago. It is taken up by the food we eat in harmless quantities featuring in our diet
particularly via its natural occurrence in bananas. The
40
K nucleus of this isotope decays via a number
of transitions between quantised energy levels, which results in the emission of electromagnetic
radiation in the high-frequency range in the form ofγrays. The photons associated with this exhibit
a relatively small number of discrete energies in the range 50 keV through to a few MeV. We will focus
specifically on the 1491 keV transition for the purposes of this example. The 1491 keV transition has an
equivalent energy in SI units as per,
E¼1491α1000α1:602α10
β19
¼2:39α10
β13
J (1.3)
which highlights the extremely small scale of the energies of nuclear radiation relative to what we are
used to at a macroscopic level.
1.4.5NUCLEAR BINDING ENERGY
Further to the earlier discussion of the strong nuclear force and its critical role in holding the nucleus
together, energy is required to overcome this force to break up the nucleus. Taken to its logical extreme,
the energy required to disassemble the nucleus into its constituent neutrons and protons is known as the
nuclear binding energy. It might appear quite a sophisticated task to measure this energy if it were
necessary to separate a given nucleus using, for example, a particle accelerator. However,
the energy that binds the nucleus together is manifest as a difference in mass between the sum of
its constituent parts (the mass of the neutrons and protons) and the mass of the bound nucleus. This
difference is known as themass defectand can be determined via Einstein’s famous relationship
between energy and mass given in Eq.(1.4).
E¼mc
2
(1.4)
We return to this important concept in more detail inChapter 3.
1.5THE GENERIC NUCLEAR REACTOR
There are many different types of nuclear reactor: just as for the heat engines that came before them,
such as steam engines and combustion engines, there are a variety of processes and arrangements by
which the energy from nuclear fission can be harnessed. To aid our understanding of this wide and often
8 CHAPTER 1 FUNDAMENTAL CONCEPTS

contrasting field of engineering, it is illustrative to first consider ageneric nuclear reactor design, while
not being specific about the materials, cycles and processes until later chapters.
A nuclear reactor might be defined thus: ‘apparatus in which a nuclear fission chain reaction can be
initiated, sustained and controlled for generating heat or the production of useful radiation’. Hence,
in the definition of a nuclear reactor, the emphasis is clearly oncontrol, since without this, the very
high energy density afforded by a nuclear reaction cannot be dissipated in a form and at a rate that
is useful. However, the reader will also note that we do not restrict ourselves to the production of
electricity,per se, since there are many reactors in use that are not dedicated to power production,
as were the very first reactor systems, but that are used for research and materials applications. Also,
note that a reference to scale is not implied because nuclear reactors can vary widely in terms of size
depending on the application for which they have been designed.
In the most simple of terms, a nuclear reactor is composed offuel, in which heat is generated as a
result of a self-sustaining nuclear chain reaction, and acoolantthat is necessary to transport the heat
away from the fuel so that this energy can be used to perform useful work. Often a material is also
included to reduce the energy of the neutrons sustaining the reaction because this makes it easier to
sustain the reaction in relatively dilute quantities of uranium; this substance is known as amoderator.
In some reactor designs, the moderator and the coolant are the same substance.
The reader should note that in our description of the generic nuclear reactor, and in reference to it
later in the chapters that follow, we do not refer to the control mechanisms, emergency instrumentation
systems, coolant pumps, pressurisers, driers, condensers and so on. While these components are ex-
tremely important to the operation of specific reactor designs, the operation and arrangement of them
is too specific to be included in a preliminary, generic overview at this point. For the purposes of this
generic basis, it is assumed that:
(1)The moderator and coolant areseparate substancesand not one and the same, although the latter
arrangement is a popular and very successful design variant that we shall consider later in this text.
(2)The reactor is aheterogeneousdesign such that the fuel is separated into relatively narrow elements
and distributed uniformly throughout the moderator and coolant systems. This is a common feature
of all of the low-enrichment power reactor systems that make up the world’s fleet of nuclear power
generating systems as illustrated schematically inFig. 1.4.
FIG. 1.4
A much simplified, schematic diagram of a generic nuclear reactor design.
91.5THE GENERIC NUCLEAR REACTOR

1.5.1FUEL
The first of the generic nuclear reactor components we shall consider is its fuel. Like all engines, energy
cannot be generated without a source of fuel and nuclear reactors are no exception. All nuclear reactors
in operation in the world today rely on uranium in some form or other (with variety in both isotopic
composition and physical form) as the primary source of their fuel. This is because uranium is the only
element that occurs in sufficient natural abundance with isotopes that are susceptible to the production
of energy via splitting (fission) that is stimulated with slow neutrons. It is noteworthy that thorium,
while frequently the focus of study for use in reactors and topical at the time of writing, is not usable
directly in reactor systems until converted to sufficient quantities of
233
U as discussed inChapter 11.
Similarly, where plutonium is used it is either as a mixture with uranium, in the form of a mixed-oxide
(MOX) fuel, or as the direct product of
238
U in uranium-fuelled reactors.
The naturally occurring uranium isotope of choice for nuclear energy production is
235
U because it
is this isotope that has the dual benefit of being sufficiently abundant naturally (0.71% wt. of naturally
occurring uranium is
235
U) and susceptible tostimulated fission.Stimulatedorinducedfission implies
that neutrons are used to provoke the
235
U nucleus to split; this is essential in terms of sustaining a
reaction based on this phenomenon. Other isotopes, such as californium-252 (
252
Cf ) exhibitsponta-
neous fissionin which the isotope splits randomly as a form of radioactive decay. This is not very useful
for reactor systems because, like other forms of radioactive decay, it cannot be controlled. In this
context, we often refer to isotopes such as
235
U with this susceptibility to stimulation by slow neutrons
as beingfissile.
Uranium used in reactors and in combination with other fissile isotopes can take on a variety of
geometries including: rods, plates and slabs with a variety of chemical forms and isotopic composi-
tions. Early in the nuclear era, materials preparation techniques were more primitive than today. Often
in this era, the only option was for the fuel to be used in metallic form. This was a reasonable solution at
the time and many of the early reactors used fuel of this type. However, it was soon realised that the
vulnerability of the fuel to the effects of heat cycling and exposure to high levels of radiation was
a critical limiting factor in terms of reliability and longevity of fuel use in nuclear reactor systems.
Consequently, alternatives were developed to appeal to the requirements of long life and tolerance
to heat and radiation exposure. Many of the world’s reactors are now reliant on ceramic forms of fuel
usually comprising uranium dioxide (UO
2). These are more resilient to the rigors of reactor use
and provide for longer periods of use than metal fuels, as they are more resistant to radiation damage
and high temperature degradation, and have adequate thermal conductivity to access the heat. As re-
actor use continues to develop, fuels with even greater resilience andaccident toleranceare a signif-
icant focus of many current research programmes.
In the context of nuclear fuel, we shall also refer regularly to the concept ofenrichment. As referred
to early, the specific isotope of interest in the context of uranium,
235
U, is only present naturally in
relatively dilute proportions. Consider, for example, if atoms of uranium of natural enrichment were
laid out in front of us, approximately only 1 in 140 of them would be
235
U. The vast majority of the rest
would be
238
U that constitutes 99.3% wt. of natural uranium with the remainder being a very small
amount of
234
U. Neither
238
U (nor
234
U although its abundance is very small) are fissile to a practically
significant level. While these isotopes have other uses, aside from reactor use, they generally serve as a
matrix that is relatively inert in which the
235
U is held. We will return to this debate to highlight an
important exception inChapter 11associated with
238
U and breeding.
10 CHAPTER 1 FUNDAMENTAL CONCEPTS

While sustained fission is feasible in uranium fuels of natural enrichment, that is, 0.71% wt.
235
U
(this was the main approach for many of the first nuclear reactor designs), it can be difficult to achieve
and can limit the choice of the materials used for the other components in a reactor. Fuel of natural
enrichment tends to have been desirable in cases where access to enrichment facilities has not been
readily available or desirable in terms of national energy policy.
Most nuclear fuel currently in use for power production is slightly enriched in
235
U as this eases the
operation of the reactor and offsets the effect of neutrons absorbed in the coolant and moderator. Fuels
of low enrichment in such cases are classified typically as<5% wt.
235
U. Considering the scenario
described earlier, 5% wt. enrichment would correspond to 1 in 20 of the uranium atoms present being
235
U; clearly, a relatively small increase in enrichment can significantly increase the relative proportion
of the fissile isotope. Some research reactors use fuel of higher enrichment, typically<20% wt.
235
U,
while some exotic reactor designs have used much higher enrichments. The enrichment of uranium
consumes energy; the higher the enrichment the greater the level of consumption and hence the cost
of the fuel, other factors such as the natural enrichment level of the ore notwithstanding. Also, higher
enrichments can be more prone to the risk of proliferation, that is, diversion to illicit use. Thus low
enrichments provide a reasonable compromise between easing reactor operation, optimising
burn-up, keeping costs competitive and the prevention of proliferation.
1.5.2CLADDING
Nuclear fuel in a reactor is contained in a material known as thecladdingorclad. The cladding does not
contribute to power generation in the way that the fuel does, but it is an integral part of the fuel design
and performs a number of very important functions. These include:
Containing radioactivity in the fuel to prevent it from contaminating other materials in the reactor,
most immediately the coolant.
Being the interface between the fuel and the coolant in almost all reactor designs and thus
constituting the medium by which heat generated in the fuel is transferred to the coolant.
Enabling neutrons to pass unhindered from one element of fuel to another via the moderator.
Resisting the effects of radiation, particularly changes to its physical properties such as the response
to stress from long-term exposure to intense fields of neutrons andγrays.
Withstanding the effects of frequent cycling in terms of temperature, radiation damage and
minimising the influence of these effects in the fuel such as expansion, contraction and deformation,
without breaking or becoming deformed.
It is beneficial, particularly in respect of the eventual clean-up of a reactor, if the materials from which
the cladding and the components associated with it are made are resistant to neutron activation.
Otherwise, disposal of the cladding can be more complicated and can constitute the generation of
unnecessary waste.
Many different types of cladding have been used since nuclear reactors were first developed. The
most widespread include alloys of zirconium and to a lesser extent magnesium, aluminium and stain-
less steel. The choice of cladding material is influenced by several other factors such as the type of
coolant and the thermohydraulic conditions of a given reactor’s operation, for example: temperature,
111.5THE GENERIC NUCLEAR REACTOR

pressure, flow rate and so forth. Since reactors exploiting light water as both coolant and moderator
have become the most widespread throughout the world, the corresponding cladding of choice has
centred on zirconium alloy as this is used in these designs. This material is relatively resistant to cor-
rosion in these environments where light water is used at elevated temperatures and pressures while
providing the functions listed above. With the potential for advanced reactor designs operating at
higher temperatures and thermodynamic efficiencies in the future, research continues into the devel-
opment of cladding materials compatible with these operating conditions.
1.5.3COOLANT
In our generic reactor system, we include the concept of acoolantas it is usually necessary to transport
the heat from the reactor to a place where it can be used to perform work or at least so that it can be
dissipated safely. This might include being used to generate electricity, propulsion or both. In some
reactors that are operated for research purposes, such as for materials testing or the production of
medical isotopes, the heat is not usually used for a specific purpose although it is always necessary
to configure the system so that the heat is transferred from the fuel. This can be either passive or active,
with the latter necessary in operating power reactors where the yield of heat is very significant.
Again, as for the case of fuel cladding, the requirements of a coolant in a nuclear reactor are readily
defined. It should:
not encourage corrosion of fuel cladding and other reactor components
have good mass transport properties
have a high specific heat capacity
not be prohibitively expensive
be readily available in significant quantities
A variety of media have been used as coolants throughout the years of reactor development. Among the
most common include air, light water, heavy water and carbon dioxide. Further, a variety of rather more
exotic materials have been used including liquid sodium, mixtures of sodium and potassium, liquid
lead, lead and bismuth and helium gas, predominantly for fast reactor applications. It is noteworthy
that many reactor system designs are based on the use of two coolants or even three, as we shall con-
sider below when we introduce the concept of the reactor circuit; such an arrangement allows one cool-
ant stream to be isolated from another. The coolants of choice do not have to be same substance.
1.5.4MODERATOR
In most nuclear reactors, a substance known as themoderatoris also usually required. This part of the
reactor system is necessary because the fission nuclear reaction that is exploited in the production of
nuclear energy is much more likely to occur for neutron energies that are reduced, especially for fuels
where the quantity of
235
U is relatively low. The neutrons used to propagate and sustain the fission
reaction usually arise from fission events with energies much higher than this level (typically a factor
of 10
8
higher than is desirable in most cases). The moderator is necessary to slow these neutrons down
so that the probability of them causing a fission reaction is increased. It performs this function by provi-
ding a matrix with which the neutrons interact and impart their excess energy to its atomic structure. For
reasons discussed inChapter 6, the ideal properties of a moderator include that it must comprise light
12 CHAPTER 1 FUNDAMENTAL CONCEPTS

elements, it must scatter neutrons effectively and it should not absorb them to too great an extent. It is
advantageous if it is cheap, abundant and benign, that is, not flammable, chemically reactive or
corrosive.
1.5.5REACTOR CIRCUIT
The core of a nuclear reactor comprises the nuclear fuel and there are relatively few moving parts.
However, a power-generating nuclear reactor is often a relatively complex thermohydraulic system
in which a variety of liquids are used, as per the descriptions pertaining to cooling and moderation
described above. Further, although it is not always desired, it can be feasible for the phase of these
liquids to change with the operation of the reactor. This can result in mixed-phase flow, that is, a
mixture of liquid and gas in the reactor system. There are frequently significant extremes in terms
of temperature, pressure and radiation levels that need to be accommodated, especially for example
during start-up and shutdown of the reactor.
Just as there are many different variants of combustion engine and electric motor, there are several
alternative nuclear reactor circuit designs. Some were developed as prototypes and taken no further
beyond initial feasibility or testing while others have become very successful and are in widespread
use throughout the world today. A further important factor in nuclear engineering is that the Second
World War played an indelible role in the development of nuclear technology. The historical context
that followed this has influenced national trends in terms of favoured types of reactor circuit in contrast
with another, for example, due to factors such as the availability of technologies, materials and pro-
duction facilities derived in specific countries at a time of heightened secrecy. Since nuclear reactors
are relatively long-lived facilities with some operating beyond 50 years, this historical background still
exerts a legacy we see today, albeit often in decommissioning of these early plant. By contrast, the
current era exhibits a greater degree of design diversification as reactor systems have been developed
on commercial terms and licensed internationally.
In general, reactor circuits are referred to in terms of being eitherdirectorindirectsystems, with the
emphasis here being on how the system is configured to allow the coolant to come into contact with the
reactor core. Coolants necessarily have to be readily transportable and therefore are usually either
liquids or gases. This is not an essential requirement for moderators and so our emphasis in the context
of reactor circuits is usually on the transport mechanism for the coolant. The two alternative reactor
circuit types are shown inFig. 1.5.
Direct reactor circuits are those in which the coolant that is in contact with the core is also that which
is used to derive useful work (most often to drive turbines to generate electricity). In contrast, indirect
circuits usually employ two or more coolant circuits that are physically separated from one another and
aheat exchangeris used to transfer heat from one to the other. The circuit that is in contact with the core
is usually referred to as theprimarycircuit with thesecondarycircuit being that which is used to drive
the power take-off system; the secondary is often referred to as thefeedwater systemorfeedwater loop
in indirect cycles.
A significant advantage of the direct system is that a great deal of the engineering infrastructure
necessary for indirect circuits is not needed, such as the process pipework, pumps and heat exchangers.
This can render direct-cycle plant cheaper and quicker to build than indirect systems, notwithstanding
a range of other design factors that might influence cost. A significant advantage of indirect reactor
circuits is that the coolant in contact with the nuclear fuel (albeit via the fuel cladding) is physically
131.5THE GENERIC NUCLEAR REACTOR

separate from the coolant that drives the power generation system. Thus, in the event of cladding failing
or an accident in which there is a risk that irradiated fuel is exposed to the coolant in the primary circuit,
the extent of contamination by radioactive materials from the core is limited to just the primary circuit.
The indirect cycle also has benefits from a decommissioning perspective since requirements relating
to radioactive contamination are restricted to what is often referred to as the ‘nuclear island’, for
example, the reactor, waste transport facilities and so on. The rest of the nonnuclear site can usually
be dismantled relatively quickly and easily, with a much reduced risk of exposure, simplified regula-
tory administration and reduced quantities of radioactive infrastructure for disposal. Direct reactor
circuits have the disadvantage of usually requiring highly purified reactor coolant to reduce the poten-
tial for contamination via neutron activation of minerals in the coolant that is in contact with the core.
Both direct and indirect types of reactor system are in operation and construction across the
world today.
(A)
(B)
Turbine
Turbine
Heat
exchanger
FIG. 1.5
Schematic illustrations of the two alternative reactor circuit designs: direct (A) and indirect (B) systems. The
primary circuit in the indirect system is shown to the left and the secondary circuit is shown to the right.
14 CHAPTER 1 FUNDAMENTAL CONCEPTS

1.6ELEMENTARY NUCLEAR PHYSICS CONCEPTS
1.6.1CONVENTIONS FOR THE EXPRESSION OF MASS
To make comparison across the range of isotopic properties as straightforward as possible, isotopic
mass is expressed in terms ofatomic mass units(u). This is based on the definition of a
12
C atom having
a mass of 12 u and thus 1 u being one-twelfth the mass of a
12
C atom. Given that a mole is the number of
atoms in 12 g of
12
C, where 1 mol is Avogadro’s number (6.023α10
23
), 1 u¼1.66α10
β27
kg.
It is important to specify the units when dealing with isotopic masses, that is,
238
U has anisotopic
massof 238.0507 u, which is equivalent to a mass of 3.95α10
β25
kg. The isotopic or atomic mass
should not be confused with themolar mass; the latter is the mass of a mole of the isotope in question.
A further convention is used to express mass in the equivalent form in terms of MeV/c
2
via where 1
atomic mass unit follows as being equivalent via Eq.(1.4),
mu¼931:5 MeV=c
2
to one decimal place.
1.6.2INTRODUCTORY CONCEPTS OF RADIOACTIVITY
In this short section, a summary of the accepted terminology is provided to set the scene for the chapters
that follow. Where appropriate, specific terminology is introduced at the start of the section where it
arises later in the text.
The distinction of nuclear engineering over other strands of the engineering discipline is that the
substances and materials that are used and processed are oftenradioactive. This implies that they
have the propensity towardsradioactive decay; this is a natural process by which matter gains greater
stability. In so doing, atoms of one type can change into atoms of another. For such a case, we refer
to the isotopic species before decay as theparentand that which follows as thedaughter. It is also
possible for a given isotope to transition from an excited nuclear state to a lower excited state without
changing its composition. Radioactive decay usually results in the emission ofionising radiation.
This can compriseelectromagnetic radiation(usually of a type known asγrays) and subatomic par-
ticles such asβparticles(electrons), neutrons but alsoαparticles(the atomic nuclei of helium
atoms). Often, the daughter product is also unstable towards radioactive decay. This constitutes
the start of what is known as adecay chain. Stable materials can be made radioactive by the inter-
action of radiation upon them via a process calledactivation; the most relevant example of this phe-
nomenon in the current context is that resulting from the interaction of neutrons with matter that is
known asneutron activation.
With reference to the example of neutron activation, the likelihood that nuclear reactions of this
type, that is, one caused by the interaction of a neutron resulting in a change in the isotopic composition
of the matter that is exposed, is dependent on the energy of the neutron and the susceptibility of the
specific isotope with which the neutron is interacting; some reactions are more likely than others. This
is usually quantified in terms of a parameter known as thecross section, and this is a very important
concept in nuclear engineering. The cross section is equal to the rate at which a given interaction takes
place divided by the product of the rate at which neutrons are incident with the number of nuclei in the
151.6ELEMENTARY NUCLEAR PHYSICS CONCEPTS

material in which the interaction is taking place. It is thus the microscopic probability that a given nu-
cleus will undergo a specified interaction with a neutron. Hence it is called themicroscopic cross sec-
tionand is discussed in more detail inChapter 4.
In contrast to our everyday experiences with much of the world around us, many of the properties
associated with matter at the nuclear scale arequantised, such as energy, charge, angular momentum
and so on. Consequently, we tend not to measure continuous trends of behaviour but rather we observe
individual quanta, such asphotonsbeing the quanta ofγradiation. Similarly,quantum mechanicsgov-
erns behaviour at this scale with changes often governed by a quantised structure of states that matter
can occupy, particularly in terms ofexcitation.
It follows that most subatomic phenomena cannot be anticipated with certainty. Rather, they are
understood and measured in terms of theprobabilityof them occurring. The probability of radioactive
decay is a property of the specific isotope in question. Therefore therate of decayis directly propor-
tional to theamount of substancethat is present; the more entities with the same probability of decay
that there are in a given sample the greater the probability that one of themwilldecay. The time taken
for the amount of a substance to decay to an amount 1/eis known as thelifetime.
A more widespread measure of the propensity of a substance to decay is thehalf-life, which is the
time taken for a quantity of radioactive material to decay by half. The rate of decay of a given quantity
of radioactive substance is known as theactivity, and this is measured in terms of the number ofdis-
integrations per secondorBecquerels(Bq). This quantity when normalised to the mass of substance is
known as thespecific activityand is measured in units of Bq g
β1
. Historically, an alternative unit for
activity was defined and is still used corresponding to the equivalent specific activity of natural radium,
and this is called theCurie(Ci). One Curie is equal to 3.7α10
10
Bq.
CASE STUDIES
CASE STUDY 1.1: CALCULATING THE DENSITY OF NUCLEAR MATERIAL
Given the atomic mass of carbon (
12
C) is 12 u and that its nucleus has a radius of 10
β15
m, it is possible to estimate the
density of nuclear material for the case of carbon.
Assuming the
12
C nucleus is spherical, the volumeVis:
V¼
4
3
πr
3
¼
4 3
π10
β15
αβ
3
γ4α10
β45
m
3
The massm Cof 1 atom of
12
Cis
m
C¼12α1:66α10
β27
γ2α10
β26
kg
Hence, the densityρis as follows:
ρ¼
2α10
β26
4α10
β45
¼5α10
18
kgm
3
To put this into familiar context, we could estimate the mass of 1 mm
3
of ‘nuclear’ carbon.This would be
m¼5α10
18
α10
β9
¼5α10
9
kg
or 5 million tonnes.
16 CHAPTER 1 FUNDAMENTAL CONCEPTS

CASE STUDY 1.2: RADIATION IS QUANTISED IN VERY SMALL AMOUNTS OF ENERGY
The photon energy for the 1491 keV line in
40
K of 2.39α10
β13
J illustrated inSection 1.4.4is a vanishingly small quantity,
as the following calculation demonstrates. Here we estimate by how much the temperature of 1 kg of water would be raised
if a 1491 keVγray from
40
K was absorbed totally by it. Water is a relevant example because the majority of living tissue is
comprised of water and therefore it is a good first approximation to a tissue-equivalent substance when we come to consider
radiation dose. However, it might take more than 1 kg to absorb a
40
Kγray in practice becauseγrays with energies in this
range are very penetrating.
Given the specific heat capacity of water isC¼4.2 kJ/kg°C and the relationship between enthalpyH, specific heat
capacity and the temperature changeΔTis
H¼mcΔT
Then it follows that
ΔT¼
H
mC
¼
2:39α10
β13
1α4:2α1000
¼5:7α10
β17
°C
which is not very much certainly and not easily measurable!
REVISION GUIDE
On completion of this chapter you should:
understand the distinction betweennuclear radiationand atomic radiation
understand Rutherford’s discovery of the nucleus and its implications for the density and scale of
the nucleus
understand that a wide range of lifetimes is possible for radioactive substances
understand the general composition of the nucleus in terms of its constituent nucleons, its size and
density
understand the interplay between the Coulomb force and the strong nuclear force that contributes to
the trend in instability observed in very massive elements
be able to draw a sketch of the chart of the nuclides and highlight the various features on it,
including its nonlinearity, the valley of stability and the implications of this for the stability of the
heavier isotopes
be able to calculate the density to nuclear matter and relate this to our everyday existence
be able to convert parameters of energy between the units of Joules and electronvolts
appreciate the very small quantities of energy we tend to deal with associated with individual quanta
of ionising radiation
understand the four fundamental components of the generic nuclear reactor and the two key reactor
cycle types that are used in the power reactors operating today
have a good understanding of the elementary nuclear physics terminology that is used in the nuclear
engineering field
171.6ELEMENTARY NUCLEAR PHYSICS CONCEPTS

Visit https://ebookmass.com today to explore
a vast collection of ebooks across various
genres, available in popular formats like
PDF, EPUB, and MOBI, fully compatible with
all devices. Enjoy a seamless reading
experience and effortlessly download high-
quality materials in just a few simple steps.
Plus, don’t miss out on exciting offers that
let you access a wealth of knowledge at the
best prices!

Other documents randomly have
different content

samosivat Cimbri ja Teutona nimiset germanilaiset kansat
roomalaiseen osaan Gallianmaata ja vaativat asuntopaikkoja.
Rooman heitä vastaan lähettämät sotajoukot tulivat kauhistavaan
tappioon, mutta pääsivät kärsittyänsä suurta vahinkoa voitolle.
Sisälliset levottomuudet kestivät yhä. Valtakunnan hätä nousi
korkeimmilleen, kun Italian kansakunnat rupesivat sotaan Roomaa
vastaan, pakoittaaksensa sitä vaatimuksiinsa myöntymään. Rauhaa
ei tehty, ennenkuin 300,000 miestä oli kaatunut ja Italilaiset
päässeet pyyntöinsä perille. V. 88 syttyi ensimäinen varsinainen
kansalais-sota ilmi-tuleen. Roomalainen Sulla valloitti Rooman
kaupungin; ryöstö ja murha raivosi kaupungissa. Sullan hirmuvalta
levitti pelästystä yli ympärin. Hän oli päässyt koko Roomalaisen
valtakunnan itsevaltiaaksi ja tämän viran jättänytkin, kun kuoli v. 78
e.Kr.
Rooman valtio hävisi yhä huonommaksi, erityiset jalot miehet
koettivat turhaan sitä häviöstä pelastaa. Näitten joukossa oli
Pompeio, joka liitti isomman osan tunnettua Aasiata Rooman
alusmaihin. Semmoista riemukulkua, kuin tämä Aasian voittaja,
Roomaan palattuansa, teki kaupungin läpitse, ei milloinkaan ennen
nähty. Pompeio oli valloittanut tuhatta lujaa linnoitusta,
yhdeksänsataa kaupunkia, merirosvoilta ottanut kahdeksan sataa
alusta, ja perustanut ja kansoittanut yhdeksän neljättä kaupunkia.
Enempi kuin 390 ruhtinasta ja ylimystä kävi kansallisessa puvussaan
kalliilla kivillä koristetuin riemu-vaunuinsa edellä.
Pianpa syntyi uusia sisällisiä rauhattomuuksia. Näistä on Katilinan
liittäydys merkillisin. Tästä hirvittävästä vaarasta pelasti tuo mainio
tietoviisas ja puhelija Ciceroni isänmaansa. Muinoinen isänmaan
rakkaus oli jo kadonnut Rooman miehistä. Sen etevimmät miehet
katsoivat vaan omaa etuansa. Niinpä menivät (v. 60 e.Kr.) Pompeio

ja kaksi toista roomalaista ylimystä, nimeltä Caesari ja Krasso yhteen
liittoon anastaaksensa ylimmäisen vallan. Pian joutui kaikki valta
Pompeion ja Caesarin käsiin. Tasavallallinen hallitus-muoto oli jo
toden mukaan kadonnut ja sen siaan sotilais-valta syntynyt. Caesari
lähti legioninensa Galliaan, jonka valloitti, ja sai näissä toimissansa
uskollisen ja urhoollisen sotavoiman. Pompeio ja Krasso taas
hallitsivat Roomassa konsulina. Kun Krasso oli kuollut (v. 52 e.Kr.),
hävisi kaikki sovinto liittoveljien keskeltä. Caesari joka nyt oli
kokonaan pakoittanut Gallian kansat alamaisuuteen, lähti
harjaantuneella sotajoukollansa Italiaan matkaamaan,
kukistaaksensa Pompeiota, joka oli kaikenmoisiin juoniin häntä
vastaan ruvennut. Molempien välillä syttyi nyt kansalais-sota ilmi
tuleen. Tämän loppu oli semmoinen, että Caesari Pharsalon
tappelussa (v. 48 e.Kr.) masensi Pompeion voimat, joka tappelun
jälkeen sai surmansa. Nytpä oli Caesari Rooman itsevaltiaana. Hänen
lahkolaisensa hankkivat antaa hänelle kuninkaan-arvon. Mutta vielä
olivat tasavallan puolustajat liiaksi lukuiset. Tasavallallinen liittäydys
syntyi ja itse Caesari sai surmansa liittoveljien käsistä. Näitten
pääjohdattajana oli Bruto, joka oli Caesarin ystävänäkin.
Levottomuudet virisivät taas uuteen voimaan. Antonio, joka oli
Caesarin sotapäällikkönä ollut, koki saadaksensa hänen valtaa
käsiinsä. Hänen vastustajaksi kohosi Caesarin sukulainen, tuo nuori
Oktaviano. Myös senaatti rupesi Oktavianon puolta pitämään ja
Antonio julistettiin isänmaansa viholliseksi. Mutta eipä aikaakaan,
kun Oktaviano teki liittoa Antonion ja Lepidon kanssa, samatenkuin
Caesari, Pompeio ja Krasso ennen olivat tehneet. Nyt rupesi uusi
hirmuvalta taas raivoomaan; suuri joukko kansalaisia mestattiin
julkisesti tahi surmattiin salassa. Näistä on mainittavin tuo vanha
Ciceroni joka oli saanut kunnianimen: "isänmaan isä". Sillä aikaa kuin
Antonio oleskeli itämaissa sodantoimissa, anasti tuo sukkela

Oktaviano Roomassa vähitellen itsevaltaisuuden. Vuonna 31 e.Kr.
puhkesi synkeä eripuraisuus heidän välillänsä ilmisotaan. Aktion
meritappelussa tuli Antonio häviöön. — Tämä tappelu lopetti
aikakauden Rooman historiasta. Sen loistavin aikakausi oli mennyt
palaamattomiin. Vapaus ja sen synnyttämät hyvät avut olivat jo
kansasta hävinneet. Oktaviano muuttui nyt Rooman keisariksi,[3]
Auguston nimellä, ehkä oli niin viisas, että antoi valtion
tasavallallisen ulkomuodon pysyä kajoomatta. Mutta keisarin hallitus
kävi yhä itsevaltiaammaksi ja sen ohessa lisääntyi valtion
hervottomuus. Ulkoa uhkasivat Germanilaiset, Götit ja muut raa'at
kansakunnat, jotka hävittivät ja ryöstivät kaukaisempia alusmaita,
jopa aikojen kuluessa tunkeusivat Italiaankin. Valtakunnan sisustassa
taas pitivät soturit useimmiten hallitusta. V. 395 jälkeen Kristuksen
jaettiin valtakunta kahteen osaan: länsiroomalainen ja
itäroomalainen keisarikunta. V. 476 jälkeen Kristuksen, viimeisen
roomalaiskeisarin Augustulon hallitessa, sai länsiroomalainen
keisarikunta loppunsa. Itäroomalainen elikkä Kreikkalainen
keisarikunta pysyi aina vuoteen 1453, jona Turkkilaiset valloittivat
Konstantinopolin pääkaupungin.
Näin loppui roomalainen valtakunta. — Roomalaisten yksivakainen
ja kova luonne, heidän kolkka ja vakaamielinen
jumalanpalveluksensa ynnä sotahalunsa eivät tehneet mieltänsä
ihannetaiteisin ja tieteisin taipuvaksi. Jo vanhimmissa aioissakin oli
jonkunmoisia virsiä jumalanpalveluksen viettämisessä ja lauluja
kesti-atrioilla tavallisia. Mutta vasta sitten kuin Kreikka muuttui
Rooman alusmaaksi ja sen olot siis tulivat Roomalaisille tutuiksi,
rupesi vireämpi halu ihannetaiteisin ja tieteisin heräämään. Verisiä
taistelusleikkiä ynnä petojentappeluja tulivat Kreikan hauskojen
kilvoitus-leikkien siaan. Taistelijat hakkasivat toinen toistansa
kaikenmoisilla surma-aseilla. Sittemmin, kun Roomalaiset olivat

jonkunmoiseen sivistykseen päässeet, rupesi puheliaisuuden taide
kukoistamaan. Olikin usein julkisilla puhelijoilla yhtä paljon voimaa,
kuin sotapäälliköillä sotajoukkoinensa. Jälkeen Auguston rupesivat
taiteet ja tieteet vähitellen riutumaan.
Roomalaisten alinomaset sodat ja valloittamiset kartutti heille
sodansaaliista paljon rikkautta. Mutta tämä oli niin kovin
epätasaisesti jaettuna, että suurin rikkaus ja viheliäisin köyhyys
seisoivat rinnatusten. Rikkaita oli semmoisia, joille meidän aikaiset
pohatat tuskin voivat vertoja vetää. Krassolla esimerkiksi sanotaan
olleen maantiluksiakin noin puolen-kolmatta miljonan ruplan arvosta.
Mutta tämmöinen ääretön rikkaus synnytti ylellisyyden ja komeuden,
jota tuskin voimme arvatakkaan, ja sen ohessa myöskin semmoisen
tapain turmeluksen, joka on meille ihan outo. Useammissa huoneissa
nähtiin kulta- ja hopea-astiat. Kalliit kivet, kuvapatsaat, kultaa,
hopeata ynnä muuta kallis-arvoista, jota Roomalaiset sodansaaliina
olivat kaiken maailman osista kiskoneet, oli kaikki Roomassa
ko'ottuna. Eipä siis ihmettäkään että ylellisyys meni rajattomiin.
Erään Skauron näytelmähuoneesta sanotaan olleen 80,000
istunpaikkaa, jotka nojaantuivat 360:teen marmorapatsaisin; vieläpä
sanotaan sen olleen koristettu 3,000:nnella kreikkalaisilla
kuvapatsailla ja kauniimmilla kuvauksilla. Hehkuvaisuus ei enään
tiennyt määrääkään. Sadan peninkulman kaukaisista paikoista tuotiin
summattomalla kustannuksella kaloja ja muita herkullisia ruoka-
aineita. Pidettiin useinkin kesti-atrioita, jotka maksoivat yli 10,000
hopearuplaa. Erään Hirrion merikalat ja kalalammikot sanotaan
maksaneen hänelle vuosittain noin 300,000 hopea ruplaa.
Näin vajosivat Roomalaiset yhä syvemmin hehkuvaisuuteen ja siitä
syntyvään tapain turmelukseen. Ei mikään maallinen voima enään
olisi voinut estää ihmiskuntaa täydelliseen häviöön joutumasta, ellei

Kristin-usko olisi tullut maailman pelastukseksi. Tämä synnytti
ihmisissä uudet voimat ja vehkeet ja oli siis uuden aian oikea
päivänkoitto. Erittäinkin on Kristinuskosta mainittava, että se jaloilla
opillansa vähitellen vaikutti orjuuden poistamisen.
Toinen Osake.
Kristuksen jälkiset kansakunnat.
Entisen osakkeen lopussa jätimme sivistyneen maailman surkeaan
tilaan. Kaikki hengellinen voima oli siltä kadonnut. Kristinusko kyllä,
niinkuin jo ennen olemme maininneet teki tehtävänsä, mutta koko se
sukukunta, joka ihmiskunnan asioita ajeli, oli semmoiseen
turmelukseen vaipunut, ett'ei siitä enää ollut paljon toivomistakaan.
Uusi suku, uudet kansat tarvittiin, joihin saisi Kristuksen jalo oppi
kylvää sivistyksen siemenet. Nämät kansat vielä elivät suuressa
raakuudessa, mutta heissä oli tuo luonnon kasvattama voima ja
kelpo, joka teki heidät korkeampaan sivistykseen mahdollisiksi.
Aasiasta olivat nämät kansat, jotka olivat germanilaista sukuperää ja
kutsuttiinkin yhdellä nimellä Germanilaisiksi vähin erin Eurooppaan
tunkeuneet, niin että jo Kristuksen syntymä-aikana germanilaisia
kansoja asui Maas-virrasta aina Donau-virran suulle ja Itämerestä
aina Karpativuorille. Roomalaiset eivät näistä paljon tienneet, ehkä
saivatkin heidän voimaansa ja urhoollisuuttansa tuntea. Sillä nämät
raa'at kansat olivat ottaneet tavaksensa tunkeuda Rooman alus-
maihin ja kun tuo hehkuvaisuuteen uupunut Rooman kansa ei enään
voinut paljon vastarintaa tehdä, rupesivat sitä yhä kiivaammin

ahdistamaan, kantaen veroa milloin missäkin. Rooman keisarit ottivat
heitä sotapalvelukseen, kun oli omista alamaisistaan kaikki sotakunto
kadonnut. Mutta nämät vieraat eivät suotta menneet Rooman edestä
miekan mittelohon, useinkin omia heimolaisiansa vastaan, vaan
ottivat tästä vaivastansa runsaan palkinnon. V. 476 j.Kr., jona
viimeinen jäännös länsiroomalaisesta valtakunnasta hävisi, oli kaikki
muut Rooman alusmaat paitsi Italiaa näitten raakalais-kansain
käsissä. Nyt näytti koko itäinen Eurooppa kovin surkealta. Sillä kun
joutuu hengellinen voima rappiolle, ei voi myöskään maallinen
kukoistua. Ja niinpä nytkin oli. Nuot alinomaiset sodat olivat
hirvittäväisen häviön vaikuttaneet. Monet suuret kaupungit olivat
vallan ihmisistä tyhjät tahi kokonaan hävitetyt. Erittäinkin oli Italian
tila surkuteltava. Niinpä juttelee eräs roomalainen pispa, kuinka
Tuskian nimisessä maakunnassa Italian maata ei löytynyt melkein
yhtä ainoata henkeä. Ehkä tässä lauseessa lieneekin paljon
liioiteltua, näyttää se kumminkin, mimmoiseen kurjuuteen tämä
maakunta oli joutunut. Pohjoisessa Italiassa olivat asiat samalla
kannalla. Jolla oli voimia, rupesi rosvoksi, sillä tämä oli nykyisinä
aikoina paras elatuskeino. Pellot olivat viljelemättömät, niityt
muuttuneet nevoiksi ja monet maanpaikat, jotka ennen olivat
hyvissä varoissa ja voimissa olleet, makasivat nyt autiomaina. —
Ihmeellistä on nähdä, kuinka asiat tästä surkeudesta pääsivät
paremmalle kannalle. Niinkuin jo olemme maininneet, olivat Kristin-
usko ja uusi suku, joka nyt oli astunut historian näkyville, ne keinot,
joittenka kautta maailma, niin sanoakseni, uudesta syntyi. Ennenkuin
lähdemme näitten kansain eri luonnetta ja vaiheita tutkimaan, täytyy
meidän lyhykäisesti kertoella, kuinka he, jotka olivat kauan Rooman
valtaa häirinneet ja sen hävittäneetkin, vaelsivat hakien itsellensä
asuma-siaa ja viimeinkin tulivat vakinaisille asuntopaikoille. Nämät

tapaukset, jotka ovat täynnänsä hämmennystä ja sekasortoa,
kutsutaan historiassa nimellä: kansain-vaellukset.
Kansain-vaellukset alkavat Hunnilaisten tulolla Eurooppaan v. 375
j.Kr. Tämä kansa tuli Aasian aromailta. Mikä syy lienee pakoittanut
heitä tähän vaellukseensa on tietämättömissä. Mutta näkyy ainakin
olleen kansoissa joku salainen taipumus, joka on pakoittanut heidät
idästä länteen vaeltamaan. Sillä se seikka käy maailman historiasta
selväksi, että maan asuttaminen on tapahtunut idästä länteen. No,
mikä lienee ollutkin, on se vaan selvänä totena, että Hunnilaiset
Eurooppaan tultuaan panivat kaikki kansat, jotka tiellänsä olivat,
liikkeelle.
Ennenkuin rupeemme heidän retkeänsä Euroopassa ja sen
seurauksia katsastelemaan, täytyy meidän heidän tavoistansa
muutamia sanoja lausua, koska ovat kansain-vaellusten oikea syy. —
He mainitaan olleen ulkomuodoltansa hirmuisen julmat, jotta
enemmin olivat kaksijalkaisten eläinten näköiset kuin ihmisten. He
eivät nauttineet muuta ruoka-aineita, kuin lihaa, jota söivät vallan
raa'altansa, ja metsissä kasvavia yrtinjuuria. Sanotaan heillä olleen
tapana panna lihakappaleet satulaksi hevosenselkään, sillä tavalla
kantaen evään mukaansa. Leipää pitivät he aivan ventona ruokana.
Maanviljelys oli heille vallan outo. Vakinaisia asuntopaikkoja eivät
kärsineet. Lapsuudesta saakka olivat oppineet kuljeskella yli ympärin
metsissä ja majoitella milloin missäkin, useinkin sinertävän taivaan
alla. Tavallisesti oli heillä kuitenkin telttiä, jotka veivät mukaansa
matkoilla. Vaatteitansa, joita oli heillä palttinasta ja myöskin
metsänhiirien nahasta, eivät riisuneet ruumiistansa, ennenkuin
nämät hajosivat ryysyiksi. Hevosiinsa olivat ikään kuin kiinnitetyt.
Hevosen selässä söivät, nukkuivat ja toimittelivat kaikkia

askareitansa. Tappeluksissa sanotaan heidän olleen erinomaisen
sukkelia, niinkuin tavoistansa muutoinkin on arvattava.
Tämmöinen oli nyt se kansa, joka pani kaikki entiset asiat
sekasortoon. Ensin tapasivat Alanit, joista osa yhdistyi heidän
laumoihinsa ja toinen lähti heitä pakoon. Sitten kohtasivat Götiläiset,
jotka asuskelivat Don-virrasta aina Theiss-virtaan saakka. Nämät
jakaantuivat kahteen pää-osaan: Itägötiläiset ja Länsigötiläiset.
Edelliset lannistuivat Hunnilaisten alle, mutta Länsigötiläiset
pakenivat Kreikkalaiseen keisarikuntaan, jossa saivat asuntopaikkoja.
Mutta tänne asettuansa sekaantuivat pian riitaan Kreikkalaisten
kanssa. Jonkun aian perästä ilmaantuivat he Italiassa, hävittäen
Rooman kaupunkia. Tästä lähtivät Espaniaan, jossa perustivat
väkevän valtakunnan. — Hunnilaiset taas riensivät yhä länteenpäin,
pakoittaen kaikki Germanilaiset ja Slavilaiset kansakunnat, jotka
asuivat Don, Weichsel ja Donau virtojen välillä, joko pakoon
lähtemään tahi valtansa alle lannistumaan. Niinpä lähti eräs
Radagaiso niminen kuningas ynnä suuret sotajoukot Sveviä, Alania ja
vandalia Hunnilaisia pakoon ja tuli hävittäen ja kaikenlaista julmuutta
harjoittaen Italiaan, jossa tuho hänen saavutti. Iso osa sotilaitansa
sai täällä surmansa ja muut pötkivät joutuisasti pakoon, lähtien
isommalta osalta Galliaan, jossa rupesivat kaikellaisiin tuhotöihin.
Muutamia vuosia jälkeenpäin tulivat samat kansat Espaniaan, jonka
asuttivat. Tämä tapahtui vuonna 409 j.Kr. Jo v. 429 lähtivät vandalit
Gibraltarin salmen yli Ahrikkaan jonka pohjoispuolen ottivat
valtoihinsa. Täällä valtansa pysyi nuon vuosisadan aikaa. —
Hunnilaiset taas näyttävät nyt jonkun aian pysyneen alallansa. Mutta
tämä lepo pian loppui, kun tuo mainio Attila tuli heidän
kuninkaaksensa. Tätä miestä pelkäsi ja kamoksui koko senaikainen
maailma. Hänen julmuudestansa oli semmoinen pelko syntynyt, että
oli hoku semmoinen että mihin hevosensa kavio oli astunut, siinä ei

enään ruohoa kasvanut. Tämän miehen johdon alla tulivat
Hunnilaiset Galliaan, johon aikojen kuluessa erityisiä kansoja oli
asettunut. Etevimmät olivat Frankilaiset, jotka sittemmin ottivat koko
Gallian valtoihinsa, ja Burgundilaiset jotka asuivat itäisessä osassa
maata. Länsi-götiläiset taas pitivät Espaniaan koskevan osan maata
hallussansa. Kaikki nämät kansat ynnä Roomalaiset liittyivät yhteen,
vastustaaksensa Hunnilaisia ja tekivätkin heille niin kovaa
vastarintaa, että heidän täytyi suurella häviöllä peräytyä. Mutta jo
tulevana vuonna 452 j.Kr. tunkeusi Attila hävittäen ja polttaen
Italiaan. Täältä sanotaan roomalainen pispa Leo hyvillä sanoilla
saaneen hänen palaamaan. Jo seuraavana vuonna kuoli Attila ja
Hunnilaisten nimi ja valta katosi historiasta.
Niinkuin jo ennen olemme maininneet, hävisi Rooman valtakunta
Italiasta kokonaan v. 476 j.Kr. Italian haltiaksi tuli nyt Herulien
ruhtinas Odoacer. Mutta jo v. 493 täytyi Herulien lannistua
Itägötiläisten alle, jotka nyt pääsivät Italian hallitsijoiksi. Heidän
valtansa pysyi vuoteen 553, jolloin Kreikkalainen keisari Justiniano
kukisti Italian valtansa alle. Mutta eipä aikaakaan, niin kadottivat
Kreikkalaiset keisarit koko pohjoisen puolen Italiata Longobardille,
jotka tulivat tähän maahan nykyisestä Unkarista Donaun tienoilta.
Heidän valtansa leveni yhä eteläänpäin, kunnes Frankilaisten keisari
Kaarlo Suuri hävitti heidän valtakuntansa v. 776 j.Kr.
Vielä on Anglosaksien muutanto Britanniaan mainittava. Tämä
maa oli jo aikoja sitten tullut Roomalaisten valtaan, mutta kun
Rooman valta oli ruvennut yhä enemmin kitumaan ja rappiolle
joutumaan, niin oli Roomalaisten täytynyt jättää koko tämä saarimaa
oman onnensa nojaan, suojellaksensa muita alusmaitansa. Kun vielä
lisäksi turmelevaisia sotia rupesi raivoomaan maan asukasten välillä
ja ei tahtonut voitto kummallekkaan puolelle oikein kallistua, niin

olivat riidat vierasten avulla ratkaistavat. Oli, näet, sota syttynyt
Brittiläisten ja pohjoisemmin asuvaisten Piktien ja Skottilaisten välillä
ja kun eivät voineet Brittiläiset torjua päältänsä vihollistensa
päällekarkauksia, kutsuivat he avuksensa Anglosaksit, jotka asuivat
pohjoisessa Saksanmaassa Pohjoismeren rannoilla. Nämät tulivatkin,
mutta ottivat palkaksi avustansa maan haltuunsa.
Germanilaiset (Saksalaiset).
Melkein kaikki ne kansat, joita olemme maininneet, kansain
vaelluksista puhuessamme, olivat Germanilaista sukuperää.
Vanhojen Germanilaisten tavoista täytyy meidän siis vähän
laveammin jutella, erittäinkin kun meidän aikainen sivistys
suurimmasta osasta ensin on heidän seassansa juurtunut ja
kukoistanut. Germanilaisten oikea pesäpaikka oli Germania eli
nykyinen Saksanmaa. Mutta Germanilaisia kansoja otti myöskin
muita maita paitsi nykyistä Saksanmaata haltuunsa. Niinpä asettuivat
Frankilaiset Galliaan eli nykyiseen Ranskanmaahan ja Anglosaksit
Britanniaan. Näissä maissa on Germanilainen kansallisuus
hämmentynyt niihin kansallisuuksiin, joitten hallussa maat ennaltaan
olivat ja näistä kansain-sekaannuksista ovat sittemmin nykyiset
Ranskan ja Englannin kansat syntyneet. Tästä näemme, kuinka
sivistyksensä puolesta etevimmät kansat Euroopassa monessa
kohden nojaavat germanilaisuuteen. Puhuessamme tässä luvussa
Germanilaisista, tarkastelemme parhaittain niitä, jotka asuskelivat
nykyisessä Saksanmaassa ja joittenka jälkeiset nykyiset Saksalaiset
ovat.

Germanilaiset olivat vahvaa ja rotevaa sukua, pitkät ja soreat kuin
tammet maansa metsissä. Terävät silmänsä olivat siniset ja
hiuksensa kullankeltaiset. Tämä ulkomuoto oli Germanilaisilla
vuosisatoja läpitsensä. Tukka oli Germanilaisilla suuresta arvosta,
jonka tähden pitivät siitä suurta huolta. Myöskin Roomalaisten
tykönä pidettiin kullankarvaiset hiukset suuressa arvossa, niin että
roomalaiset naiset kantoivat Germanilaisilta ostetuita hiuksia taikka
antoivat omalle tukallensa voiteella, johon kultahietaa oli
sekoitettuna, kullankarvaisen värin. — Germanilaisten puku oli
semmoinen ett'ei siitä ollut ruumiin vapaalle liikunnolle ja voimien
käyttämiselle mitään estettä.
Ruumiinmukainen nuttu eli takki hihoitta oli heidän alkuperäinen
pukunsa. Eläinten taljat kannettiin usein päällys-verhona, mutta
tämä oli enemmin koristukseksi, kuin peitteeksi. — Myöskin
Germanilaisten viholliset kiittivät ja ylistivät suuresti heidän hyvät
avut. Heissä oli muka suuri oman arvonsa tunto ja sekä itsenäiseen
että valtiolliseen vapauteen taipuva mieli. Germanilaisten
mielenlaatuun kuului myöskin syvämielisyys ja tunnollisuus. Miehuus
ja urhoollisuus elähyttivät kaikkia. Mies pidettiin arvossa sen
mukaan, kuin hän oli urhoollinen ja sotaisa. Se oli suuri juhlallisuus,
kun miehistyneelle nuorukaiselle ensin annettiin sota-aseet. Kaikkiin
toimituksiin veivät miehet sota-aseet mukaansa. Sota-päälliköitä
valitessansa, pitivät enemmin lukua miehen urhoollisuudesta kuin
i'ästä. Vaimot ja lapset otettiin mukaan tappeluksiin, että muka niistä
olisi sotivaisille suurempi kehoitus urhoollisuuteen. — Usein tapahtui,
että joku arvossa pidetty sotilas kutsui miehiä johonkuhun sota-
yritykseen; silloin kokoontuivat useat hänen ympärillensä sekä sota-
innosta että luottamuksesta kutsujan sotakuntoon. Kaikki
kokoontuneet vannoivat uskollisuuden valaa hänelle, niin että hänen
oli oikeus tappaa se, joka osoitti tottelemattomuutta ja

uppiniskaisuutta. Jälkeen tappeluksen antoi hän palkinnoksi
seuraajillensa jonkun osan sotasaaliista, niinkuin sota-aseita,
hevoisia ja vaatteita. Germanilaisten sotahimo pakoittivat heitä usein
lähtemään muille maille sotapalvelukseen. Niin oli Augusto keisarilla
Roomassa germanilainen vartiajoukko.
Tappelukseen rynnätessä nostivat Germanilaiset kamottavaisen
sotahuudon. Jos soturin voimat lannistuivat, niin riensivät usein
naiset avuksi. Tästä näemme, kuinka naiset ottivat osan miesten
toimissa. Olikin ominaisuus Germanilaisissa, että pitivät naiset
suuressa kunniassa. Tässäpä oli alku, jonka vasta Kristin-usko saatti
kukoistukseen, siihen ritariseen mieleen, joka keski-aikana oli yleinen
Germanilaisissa kansoissa. — Vanhoilla Germanilaisilla kyllä oli
pakanallisia menoja, mutta nämät olivat vallan erilaiset Itämaalaisten
jumalanpalveluksesta. Synkeissä metsissä, ikivanhain puitten juurilla
rukoilivat isäinsä jumalia. Täällä oli heillä pyhiä paikkoja jumalain
kunniaksi.
Kun Germanilaiset vielä paimentolaisina elivät isän-valtaisuudessa,
oli kunkin perheenisäntä sen korkein herra. Ainoastaan sodassa
valittiin erityinen päällysmies. Näitten päälliköitten, ruhtinasten ja
kuningasten valta oli hyvin rajoitettu ja määrätty. Jo aikasin oli
Germanilaisilla eroitus vapaitten ja orjain välillä. Ainoastaan edelliset
otettiin kansan lukuun ja ainoastaan heillä oli kansain- kokouksissa
jotakin sanomista. Kuninkaat, jotka pian alinomaisten sotain tähden
tulivat tavallisiksi, eivät saaneet muuta eläkettä kuin vapa-ehtoisia
lahjoja ja suurempaa osaa sotasaaliista. Tähän tuli vielä joku osa
sakoista. — Kun joku maa oli valloitettu, jaettiin se kuninkaan ja
etevimpien sotilasten välillä. Tämä jako tapahtui arvalla. Kuningas
taas antoi usein omasta maan osastaan jonkun maatilkun
läänityksenä seuraajillensa, kun ei muulla voinut heidän apuansa

palkita. Samalla tavalla tekivät myös etevimmät sotilaat (Athalingit),
jotka eivät yksin lähteneet sotaan, vaan toivat mukaansa seuran,
joka heiltä sai palkkansa. Tämän palkan antoivat Athalingit siitä
maan-osasta, joka jaolla oli langennut heidän osallensa. Myöskin oli
semmoisia (Frilingit), jotka tulivat sotaan ilman seuratta. He saivat
vähemmän maanosan kuin Athalingit, kun ei heillä ollut mitään
seuraa palkittavana. Kukin läänityksen ottaja eli vasalli oli
läänissänsä itsevaltainen. Hänellä oli ainoastaan lääniherransa
kohtaan muutamia velvollisuuksia. Näistä etevin oli velvollisuus
lähteä sotaan kun tuli lääniherrasta käsky. Aikaa voittaen muuttuivat
läänitykset perittäviksi ja silloin tulivat vasallit melkein itsenäisiksi
ruhtinaiksi.
Sivistyksen siemenet saivat Germanilaiset kansat Roomalaisilta.
Nuot entiset raa'at elatuskeinot, metsästäminen ja karjanhoito,
jättivät vähitellen siaa maanviljelykselle, keinollisuudelle ja kaupan-
liikkeelle. Kristinusko vaikutti mahdottoman paljon Germanilaisten
sivistyttämiseen. Tämä tuli ensin Länsigötiläisille tutuksi; pispa
Ulphilas käänsi neljät Evankeliumit heidän kieleksi. — Kaupan-liike
sydänsaksassa ei ensinnä ollut muuta, kuin luonnon-tuotteitten
vaihettaminen. Frankilaisten keisari Kaarlo Suuren aikana määrättiin
muutamia paikkoja, joissa olisi kauppatavarain vaihetus tapahtuva.
Eläinten-taljoja, suolaa, viljaa, viiniä, kudotuita kankaita ja orjia oli
tavalliset kauppatavarat. Muutoin on kaupasta merkittävä, että se jo
aikasin tuli Juutalaisten käsiin, sillä meidän on muistaminen, ett'ei
entisinä aikoina löytynyt mitään porvari-säätyä. Tämä syntyi vasta
13:nnella vuosisadalla.
Germanilaisten vanhat la'it ja oikeudet ovat mitä merkillisimpiä.
Ensi-aikoina ratkaistiin kaikki tärkeimmät riidat yhteisissä kansan-
kokouksissa, mutta vähemmät riita-asiat heitettiin kyläkunnan

esimiesten ratkaistaviksi, sitten kuin jonkunmoinen lautakunta ensin
oli sanonut ajatuksensa. Tuomiot langettivat nämät riitain ratkaisijat
enemmin vanhan tavan mukaan kuin minkään varsinaisen lain
ohjeesta, sillä vasta myöhemmin tulivat kirjoitetut la'it tavallisiksi.
Tuli, näet, tarpeelliseksi kirjallisesti säilyttää ne säännöt, jotka elivät
kansan huulilla. Nämät la'it tarkoittivat parhaasta päästä
pahanilkisyyden rankaisemista. Kovin rangaistus oli kuolema, jota
kuitenkin harvoin ja ainoastaan jumalain lepyttämiseksi käytettiin.
Ainoastaan papit saivat kuoleman tuomion julistaa. Muita ruumiillisia
rangaistuksia kuin kuolemaa ei tarvinnut vapaan miehen kärsiä.
Ainoastaan orjat olivat kurituksen alaiset. Sakot olivat tavallisimmat
rankaisemisen keinot. Asetukset vahingon korvauksesta ovat erittäin
merkittävät. Jos esim. kellään putoovasta puun-oksasta tuli joku
vanhinko, sai hän vahinkonsa korvaukseksi sen puun omaksensa,
josta oksa oli pudonnut. Samalla tavalla jos jonkun elikko vahingoitti
ketään, täytyi omistajan antaa elikko vahingoitetulle korvaukseksi.
Sen mukaan, miten ja millä tavalla rikos oli tehty, määrättiin
rangaistuksen kovuus. Jos oli joku kavaluudella tapettu, niin kävi
rangaistus tappajalle kovemmaksi. Ensinnä suoritettiin sakot elikoilla,
mutta sittemmin rahoilla, kun olivat Roomalaisilta oppineet näitä
käyttämään. — Kavaluudella tapahtuneesta murhasta maksettiin
nuon 600 ruplaa sakkoa; mutta riidan vimmassa tapahtuneesta
maksettiin ainoastaan 200 ruplaa sakkorahaa. Kunkin jäsenen
tärvelemisestä oli eri sakko-makso. Myöskin oli eroitus sakoissa, jos
oli veri vuotanut taikka ei. Säätykunnian loukkaamisesta oli
rangaistus semmoinen, että rangaistuksen alaiselta leikattiin hiukset
ja parta pois. Väkivoimalla murtautua toisen huoneesen pidettiin
erinomaisen suurena rikoksena ja rangaistiin kovasti. Kun jonkun
omaisuutta joko ostolla tahi lahjalla toiselle omistettiin, oli joku
kuvauksellinen toimitus tapahtuva, jolla osoitetiin entisen omistajan

oikeuden menevän toiselle. Tämä tapahtui kaupan tahi lahjan
vakuutukseksi ja lupauksen ynnä erittäinkin valan vahvistukseksi.
Kun esm. joku maantila myytiin, antoi myyjä kappaleen turvetta eli
muuta semmoista ostajalle, ja huonet-rakennuksen myytäessä sai
ostaja lastusen. Käden-lyöntö oli tavallinen lupauksen vahvistus.
Kukin vapaa mies oli ainoastaan vertaistensa tuomion alainen.
Valan vannomista seurasi tavallisesti kaikenlaisia juhlamenoja.
Pakanaisuuden aikana koski mies valaa vannoessa sota-aseisiinsa,
vaimo taas hiuksiinsa ja tuomari sauvaansa. Myöskin asetettiin niin
kutsutuita valan-auttajia, joittenka oli tarkoitus, ta'ata vannojan
totuullisuus sillä että he hänen kanssansa käsi kädessä tekivät valaa.
Näitten luku oli sen mukaan, kuinka tärkeä asia oli ja mistä säädystä
vannoja. Kun Kristin-usko oli päässyt juurtumaan ja siinä ohessa
myös katolilainen epä-usko ja taika-uskoisuus, niin tulivat pyhä-
tuomiot suureen kunniaan. Näistä ovat merkittävät tulikoetus ja
vesikoetus. Oli, näet, kanteen alaisen täytymys paljain jaloin astua
tulikuumain saarain päälle, tuoda sormus eli kivi kiehuvasta vedestä,
pitää polttava rauta kädessä j.n.e. Jos tämä tapahtui hänen
vahingoitsematta, niin arvattiin tuosta hänen rikokseen syyttömäksi.
Suuri muutos tapahtui kaikissa Saksalaisten oloissa, kun kolmas
sääty eli porvari-sääty syntyi. Toiset valtio-säädyt olivat aatelisto ja
papisto. Aatelisto ei harjoittanut muuta, kuin sotaa ja ryöstöä ja eli
rauhan aikoina linnoissansa laiskuudessa ja hekumallisuudessa.
Tapansa olivat raa'at, kun taas kaupungissa vapaitten porvarien
keskellä leveni siveys ja sivistys ynnä porvarillinen yhteishenki. —
Vähitellen hajosi koko kansa erityisiin virka- eli ammatti-säätyihin,
niinkuin aatelisto, porvaristo, vapaat ja orjuudessa elävät talonpoiat,
la'in-oppineet, käsityöläisten ammattikunnat ja hiljan syntyneitten
Yli-opistojen opettajat. Tämmöinen ammattisuus kaikissa oli keski-

aialle omituinen ja koski kaikkiin oloihin, vaikuttaen kilvoituksen
keinollisuudessa, kaupassa, taiteissa ja tieteissä. Se poisti tavoista
tuon entisen raakuuden ja sivisti yhteiselämän muodot.
Olemme kansain-vaelluksista puhuessamme näyttäneet kuinka
germanilaiset kansat tulivat vakinaisille asuntopaikoille, Germania eli
meikäläisellä nimellä Saksanmaa jäi suurimmaksi osaksi
Germanilaisten haltuun, jotka täällä muuttuivat yhdeksi ainoaksi
kansaksi: Saksalaiset. Mutta koko itäinen puoli Saksanmaata aina
Elbe-virtaan saakka oli Slavilaisten vallassa, jotka kansain-vaellusten
aikoina olivat tänne siirtyneet, kun Germanilaiset tunkeusivat
länteenpäin, ottaen haltuunsa Roomalaiset alusmaat. Näissä on
Germanilaisuus hämmentynyt muihin kansallisuuksiin, mutta on sen
siaan aikojen kuluessa Slavilaisilta voittanut semmoisen alan, että
Slavilaisuus jo on melkein kokonaan Saksanmaasta hävinnyt. —
8:nnella vuosisadalla kukisti Frankilaisten keisari Kaarlo Suuri
suurimman osan Saksanmaata valtansa alle. Mutta hänen
valtakuntansa jaettiin, poikansa Lutvikki hurskaan hallitessa,
kolmeen osaan. Näin syntyi Kaarlon äärettömästä keisarikunnasta
kolme erityistä valtiota: Ranskan eli Frankilaisten, Saksan ja Italian
valtiot. Saksanmaa oli ensinnä vaali-valtio, s.o. erityiset ruhtinaat
valitsivat kuninkaan. Sittemmin saivat ainoastaan muutamat
ruhtinaat, niin kutsutut vaali-ruhtinaat (Churfürsten) kuninkaan-
vaaliin ryhtyä. Viimein tuli kruunu Habsburgin suvulle perittäväksi.
Ehkä Saksanmaa oli yksi valtakunta, jonka ylimäinen oli keisari, oli se
jakaantunut useampiin herttuakuntiin j.n.e., joittenka hallitsijat eivät
keisarista paljon lukua pitäneet, vaan olivat ja eleskelivät oman
mielensä mukaan. Ymmärrettävä on, kuinka höllä tämmöinen side
oli. Niinpä olikin valtakunta kauan kitunut, ennenkuin se vihdoin
viimeinkin (v. 1806) hajosi useampiin toisistansa erinäisiin valtioihin.
Saksan keisari otti nyt nimeksensä: Itävallan keisari. Karkoitettuansa

Ranskan keisari Napoleonin Saksanmaasta, tekivät kaikki
Saksanmaan valtiot keskinäisen liiton, joka nyt on ainoana siteenä
heidän välillänsä.
Frankilaisten valta.
Frankilaisten tavoista ei tarvitse meidän tässä erityisesti puhua,
koska jo edellisessä luvussa olemme tarkastelleet Germanilaisia
yleensä, joihin myöskin Frankilaiset kuuluivat. Frankilaisten
asettumista Galliaan eli nykyiseen Ranskanmaahan olemme jo
maininneet. Täällä perustivat väkevän valtion, jonka alle koko Gallia
tuli kuulumaan. Sen perustajana oli Chlodvig. Sen oikea kukoistus-
aika tapahtui, kun Kaarlo Suuri pääsi hallitsijaksensa. Tämä laski
valtansa alle kaikki muut germanilaiset kansat, niin että tällä aikaa
Frankilaiset olivat Germanilaisten pääkansa. Mutta tämä ei kauan
kestänyt. Niinkuin jo ennen olemme sanoneet, hajosi Frankilaisten
suuri valta Lutvikki Hurskaan hallitessa. Tämä kuningas, näet, jakoi
valtakuntansa poikainsa välillä, jotka suostuivat tähän jakoon v. 843.
Nyt tuli Frankilaisten valta sisältämään suurimman osan nykyistä
Ranskanmaata. — Frankilaisten kansallisuus oli näinä aikoina vielä
suuressa voimassa. Mutta vähitellen rupesi se riutumaan. Sillä
gallilainen kansallisuus, joka, sittenkuin Frankilaiset olivat maahan
tunkeuneet, oli joutunut sorrettuun tilaan, heräsi taas uuteen
voimaan. Kun Kaarlo Suuren suku oli kuollut sukupuuttoon (v. 987)
ja Kapetingein suku kohonnut Ranskan kuninkaan-istuimelle,
rupesivat Frankilaiset vähitellen hämmentymään gallilaiseen
kansallisuuteen, jonka hallussa maa ennen Frankilaisten tuloa oli
ollut. — On historiassa usein havaittu, kuinka semmoisissa maissa,

jotka ovat joutuneet vieras-kansain haltuun, alkuperäisen
kansallisuuden ensin on täytynyt lannistua vieraan alle, mutta sitten
uusilla voimilla hakenut ja voittanut sorretuita oikeuksiansa takasin.
Niinpä nyt Ranskanmaallakin asiat muodostuivat. Molemmat kansat
hämmentyivät toisiinsa yhdeksi kansaksi: Ranskalaiset. Ehkä tämä
uusi kansa ja myöskin maa on saanut nimensä Frankilaisista, nojaa
se kuitenkin verrattoman suurimmalta osalta gallilaisuuteen. Myöskin
näemme nykyisen Ranskan kielestä, että se sisältää paljon
Roomalaisia alku-aineita. Tämä on aivan helposti ymmärrettävä asia,
kun tiedämme, Gallian jo monta vuosisataa ennen Frankilaisten tuloa
olleen Roomalaisten vallassa, jonka alle Caesar oli sen laskenut. —
Kun ei tila salli meidän lyhykäisestikään kertoa Ranskalaisten
historialliset vaiheet, niin tahdomme vaan muistuttaa että he
ihmiskunnan edistymisessä aina ovat etupäässä astuneet.
Britannian saarten asukkaat.
Kuinka Anglo-saksit asettuivat Britanniaan, josta isomman saaren
etelä-osa sai nimen Englanti, olemme jo ennen maininneet. Jo
aikasin saivat Anglo-saksit vihollista vainoa ja rynnäkköä kärsiä
Tanskalaisilta, jotka ryöstö-retkillänsä nousivat maalle Englantiin.
Viimein onnistui kuningas Alfred Suuren voittaa Tanskalaiset (871-
901). Mutta sittemmin rupesivat heidän päälle-karkauksensa
uudestansa raivoomaan ja Tanskan kuningas Knuutti Suuri nousi
(1016) Englannin kuninkaan-istuimelle. Tämä ymmärsi Anglo-saksia
lepyttää ja kiinnitti heidät etuihinsa. — Anglosaksit, jotka jo 6:nessa
vuosisadassa taipuivat Kristin-uskoon, olivat uljasta, ja oivallista

kansaa. Ainoastaan yhdessä kohdassa, joka on tämän aian oloista
ymmärrettävä, ovat he moitteen alaiset: he kävivät vilkasta orjan-
kauppaa. Mutta pian syntyi heille uusia, pahempiakin vihollisia, kuin
Tanskalaiset olivat olleet. Nämät olivat Normandialaiset, joista
tahdomme tulevassa luvussa jutella. He tulivat herttuansa Wilhelm
Valloittajan johdon alla Normandian maakunnasta Ranskanmaalla
Englantiin, jossa voittivat Anglo-saksit Hastings'in tappelussa v.
1060. Nyt jaettiin koko Englanti valloittajain välillä. Anglo-saksein
kansallisuus masennettiin ja sorrettiin hirvittäväisellä tavalla. Ankara
vihollisuus syntyi valloittajain, jotka viljelivät ranskalaista kieltä ja
ranskalaisia tapoja, ja vanhain asukasten välillä, jotta näytti
ikäänkuin olisi Anglo-saksein kansallisuus astunut viimeisiä
askeleitansa historian tantereella. Mutta aikaa voittaen rupesivat
asiat heille selkenemään. Vähitellen pääsi Anglo-saksein kieli ja
kansallisuus voitolle ja eipä aikaakaan, niin hämmentyivät molemmat
kansat yhteen. Ja nyt vasta syntyi Englannin jalo kansa.
Vielä on meidän puhuminen muistakin kansoista, jotka asuskelevat
Britannian saarilla.
Walesit olivat jäännös Brittiläisten kansasta, joka Anglo-saksein
maahan tunkeudessa pakeni Britannian läntisiin maakuntiin,
Wales'iin ja Cornwales'iin. Täällä suojelivat kauan vapauttansa,
kunnes he 13:nnellä vuosisadalla laskettiin Englantilaisten vallan alle.
— Kansan yhteisissä asioissa piti vanhin perää, niin kauan kuin
hänessä oli kuntoa ja kykyä. Hänen avuksensa hallitusasioissa oli
jommoinenkin neuvoskunta, jonka piti oleman viisaudesta, lain-
taidosta ja kunnosta mainittava. Kullakin vapaalla miehellä olivat
täydet kansalais-oikeudet, jos hallussansa oli viisi auran-alaa maata.
Tämä maan-ala oli jokaiselle maan-omistajalle tavallinen. Mutta
paitsi tätä kansalaisille jaettua maata, oli yhteinen maan-ala, jonka

tuotteet käytettiin yhteisten tarvetten ostoksi. Aivan merkillinen on
se seikka, että myöskin naisilla oli oikeus kansankokouksissa antaa
huutonsa. Joka oli autiomaan viljamaaksi tehnyt, sai tästä hyvästä
muutamia etu-oikeuksia nauttiaksensa. Aatelisvalta oli enemmin
perustettu viisauteen ja tietoon kuin sotaisuuteen; aatelistoon kuului
myös tuomarikunta.
Iriläiset eli Irlannin asukkaat ovat niitä kansoja, jotka ennen Anglo-
saksein tuloa, asuttivat Britannian saaria. Epätiedossa on, ovatko
Irlannin ensimäiset asukkaat tulleet Britanniasta tahi Espaniasta.
Vanhat roomalaiset historioitsijat kertovat Iriläisten olleen sangen
raakaa kansaa, jotka muka huviksensa söivät lähimmäisensä.
Iriläisten historia tuli paljoa selkeämmäksi, kun he 4:nellä
vuosisadalla taipuivat Kristin-uskoon. Irlanti rupesi nyt Kristin-uskon
oikeaksi pesäpaikaksi, sai hengellisiä laitoksia, luostaria ja kouluja,
joissa hurskaus ja tiede elostuivat, ja lähetti hurskaita, innokkaita ja
oppineita miehiä pakanain kääntämiseksi Euroopan mannermaalle.
Täydellä oikeudella nimitettiin Irlanti siihen aikaan "Pyhäin saareksi".
Irlantilaiset olivat iloista ja vilpasta kansaa, joka rakasti laulua ja
tanssia. Ensimäinen valtiollinen laitos oli semmoinen, että kullakin
heimokunnalla oli päällikkönsä, kunnes jommoinenkin kaikille
heimokunnille yhteinen ylipäällikkö valittiin. Tämä yhteinen päällikkö
eli kuningas sai veroksensa karjaa ja oli kansan johdattaja sodassa;
vaalilla pääsi hän kuninkaan-istuimelle mutta hänen täytyi ensin
valalla vahvistaa erinäisten maakuntien la'it. Perintö-oikeutta ei
löytynyt ollenkaan; ansion mukaan ja muutoinkin sen mukaan,
kuinka hyväksi katsottiin, valittiin ruhtinas-suvusta kuninkaalle,
hänen vielä eläessänsä, jälkeisensä. Irlannin oppilaitokset olivat jo
aikasin suuressa maineessa, jotta niihin ulkomailta kokoontui paljon
oppia harrastavia. V. 1172 joutui Irlanti Englannissa hallitsevain
Normandialaisten valtaan, jotka täällä kauvan valtaa pitivät; melkein

kolme vuosisataa kesti molempain kansain keskinäinen taistelus. —
Mutta vielä pahempaan pulaan oli tämä onneton kansa joutuva.
16:nnellä ja 17:nnellä vuosisadalla tunkeusi tänne Englannista
siirtolaisia, jotka monien vaihetten perästä anastivat suurimman osan
maata valtoihinsa, syösten alkuperäiset asukkaat kurjuuteen ja
viheliäisyyteen. Iriläiset ovat kaikin voimin koettaneet ponnistella
vieraita vastaan, mutta riutuvaiset voimansa ei näy enään tätä
taistelusta kestävän, sillä kansallisuutensa häviää jo päivä päivältä
isäinsä maalta.
Roomalaiset tunsivat pohjoisessa Britanniassa ainoastaan
Caledoniain kansaa, mutta 3:nen vuosisadan loppupuolella astuivat
näitten siaan Piktit ja Skottilaiset historian näkyville. Piktit asuivat
lakeudella ja Skottilaiset vuorimaassa. Jälkimäiset sanotaan olevan
sukuisin Iriläisistä siirtolaisista, jotka 5:nestä vuosisadasta alkaen
olivat muka muuttaaneet Irlannista Skottlantiin. 9:nellä vuosisadalla
saamme Skottilaisista varmempia historiallisia tietoja, kun tästä
aiasta jutellaan normannilaisten merisissien rosvo-retkistä
Skottlantiin.
Kuningas Kenneth II, voitettuansa (v. 842) Piktien kuninkaan,
yhdisti hänen maansa Skottilaisten maan-alaan ja tuli Skottlannin
vallan varsinaiseksi perustajaksi. Maan laitokset ja asetukset olivat
hyvin Irlannin mukaiset. Skottilaisten tykönä oli ruhtinaallinen
perintö-oikeus voimassa. Ainoana elämän huvituksena näyttävät
vanhat runot olleen. Laulun säveleitä seurasi tavallisesti rakkopillin ja
huilun ääni. — V. 1603 sai Skottlanti saman hallitsijan kuin
Englantikin ja v. 1707 tapahtui täydellinen yhdistys näitten maitten
välillä.

Näin olemme nähneet kuinka Britannian saarilla asuvaiset kansat
aikain kuluessa ovat lannistuneet, mitkä pakolla mitkä suosiolla,
Englantilaisten vallan yhdistykseen. Tästä yhdistyksestä on syntynyt
Suuri Britannian väkevä valta. Muistutettava on, että Englannin kieli,
kansallisuus ja sivistys on levinnyt leviämistänsä yli koko saarimaan
ja muut kansallisuudet saaneet jättää sille yhä enemmän alaa. Mutta
myöskin tätä saarimaata ulommaksi, jopa yli koko maanpiriäkin, on
Englannin valta ynnä kieli ja sivistys levinnyt. Sen melkoinen
merivalta, keinollisuus ja valtiollinen vapaus ovat mitä merkillisimpiä
ihmiskunnan historiassa.
Normannilaiset eli Skandinavilaiset.
Tällä nimellä nimitettiin ennen muinoin Skandinavian eli Ruotsin,
Tanskan ja Norjan asukkaat. Heidän uskontonsa, josta tahdomme
muutamia sanoja lausua, ja tapansa osoittivat sitä hillitöntä ja
sotaista luonnetta, josta he ennen mainioina pidettiin. Etevimmät
jumalansa olivat: Odin, joka oli kaikkien jumalien päällikkö, Thor,
ukkosen jumala ja jalomielinen Balder. Jumalat muka asuivat
Asgard'in linnassa, joka oli keskellä maailmaa. Siellä oli myöskin
Vallhallan hovi, jonne kaikki urostöissä kaatuneet kokoontuivat.
Täällä muka jatkavat urohot jumalien seurassa sotaiset vehkeensä,
taistelevat keskenänsä ja viljelevät muita sotaisia askareita. Mutta
kun atrian aika tulee, heräävät näissä sotamelskeissä kaatuneet
uuteen elämään ja syövät juovat iloisessa sovussa jumalien kanssa.
Brage, jumalien runoniekka, laulaa heille muinaisista urostöistä.

Sota, metsästäminen ja sodan-harjoitukset olivat vanhain
Skandinavilaisten tavalliset toimitukset. Kukin vapaa mies jätti
maanviljelyksen ja karjanhoidon orjillensa toimitettaviksi. Hänen itse
muka ei sopinut semmoisiin töihin ryhtyä. Hän ei mielistynytkään
muihin kuin sotaisiin toimiin, juominkihuvituksiin ja runollisiin
kertomuksiin isäin urostöistä. Tämmöinen puoliraaka elämä mielutti
kokonaan hänen sydäntänsä. Tautiin kuoleminen pidettiin miehille
häpeällisenä, jotta useimmat omalla kädellä tappoivat itsensä,
välttääksensä taudillisen kuoleman häväistystä. Kuoleman tuskat
hymysuin kärsiä, oli miehen suurin kunnia. Useinkin karkasi sotilas
ilman mitäkään suojelus-asetta, jopa vaateittakin tappelus-kihinään.
Tämmöiseltä raa'alta ja hurjamieliseltä kansalta ei voinut keskinäisiä
riitoja heimokuntien välillä ja rosvoretkiä kaukaisille maille olla
mitään outoa; ja kun se, niinkuin raaka ja sotanen kansa ainakin, piti
verenkoston pyhänä velvollisuutena, niin eipä voinut syitä verisiin
taisteluksiin siltä puuttua. Rosvoretket elikkä merisissien (vikingar)
sotakäynnit saivat alkunsa ruhtinaallisista miehistä, jotka kokoilivat
ympärillensä joukon vapa-ehtoisia. Väen lisäytyminen ja yhä yltyvä
raakuus teki aikain kuluessa tämmöiset retket yhä tavallisemmiksi.
Vielä oli toinen seikka, joka paljon vaikutti rosvoretkien
enenemiseksi; oli, näet, Skandinavilaisilla tapa semmoinen, että
ainoastaan yksi poika peri isänsä tavarat ja muut saivat hakea
eläkkeensä, mistä heille paraitten sopi. Luonnollisinta oli siis, että
ryhtyivät semmoiseen elatuskeinoon, jotka muutoinkin vallan sopi
kansan ja aikakauden luonteesen. Vieläpä oli usko semmoinen heissä
juurtunut, ett'ei ollut hyvää kenenkään köyhänä tulla Odin'in tykö
Vallhallaan vaan mitä enemmän tavaraa kuollut toi mukaansa, sitä
suurempaa nautintoa piti hänellä oleman Vallhallassa. Näinpä
tulivatkin nämät rosvoretket yhteiseksi tavaksi ja varsinaiseksi
elatuskeinoksi. Ensin he eivät ulottuneet kauemmaksi kuin

naapurimaihin ja tapahtuivat milloin maitse milloin meritse. Mutta
pian ruvettiin pitkiä merimatkoja kulkemaan kaukaisille maille, jopa
Keskimeren rannoillekkin. Näitten rosvoin eli merisissien haahdet
olivat hyvin pienet ja hukkuivatkin usein mereen, mutta tämmöinen
hukkumus pidettiin yhtä kunniallisena kuin kuolema
tappelustantereella. Alukset olivat tavallisesti purjeetta, vaan pantiin
airoilla liikkeelle. Tuo kolmentoista kyynärän pituinen peräsin koetti
vahvankin miehen voimia; joka ei voinut tällä perää pitää, sen täytyi
jäädä kotiin. Merisissit eivät ainoastaan ryöstäneet ja hävittäneet
rantamaita, vaan läksivät aluksillansa virtoja ylöspäin maan sisuun;
jos heiltä paluumatka suljettiin, läksivät maamatkaa johonkuun
toiseen virtaan, kantaen hartioillansa alukset ja voitetun saaliin, ja
pääsivät tällä tavalla aukealle merelle. 9:nellä vuosisadalla oli into
tämmöisiin retkiin korkeimmillaan. Myöskin maamatkoja samottiin.
Niinpä kulkivat läpi Venäjänmaata aina Mustalle Merelle, jopa ottivat
sotapalveluksenkin Kreikkalaisen keisarin hovissa. Samatenkuin
Skandinavilaiset pitivät oman henkensä halpana, eivät muittenkaan
paljon säästäneet. He olivat julmat ja säälimättömät vihollisillensa,
joita sota-aseilla voittivat taikka joittenka maata ryöstivät, tuoden
välillä jumalillensa ihmisuhriakin. Tämmöisiin uhriin määrättiin ei
ainoastaan vangituita, orjia ja pahantekijöitä, vaan kun joku
erinomainen onnettomuus kohtasi, uhrasi joskus isä poikansa ja
maakunta kuninkaansakin jumalille lepyttäjäisiksi. Useimmiten täytyi
vangituitten maksaa hyvät lunnaat, päästäksensä vapaaksi, ja se
paikkakunta, jota merisissien tulo kohtasi, sai tavallisesti maksaa
aika pakkoveron. Eipä siis ole ihmeteltävää, että pelko ja vapistus
seurasi heitä, missä vaan kulkivat, erittäinkin kun osoittivat munkeille
ja luostareille erinomaista vihollisuutta. — Tämmöiset merisissit
voittivat v. 911 Frankilaisten kuninkaalta Neustrian maakunnan, joka
heiltä sai nimen: Normandia. Siinä taipuivat Kristinuskoon ja

ranskalaiseen kieleen. Täältä valloittivat Englannin, josta edellisessä
luvussa olemme puhuneet. Myöskin lähti täältä siirtokunta eteläiseen
Italiaan, jossa niin muodoin syntyi normandialainen valtio. — Nämät
meriretket taukosivat itsestään, kun ruvettiin näissä pohjoisissa
maissa Kristin-uskoa julistamaan. Tämä saikin täydellisen voiton
monien taistelusten ja vaihetten perästä noin v. 1150.
Slavilaiset.
Slavilaisten kansalahko on Germanilaisten jälkeen suurin; siihen
kuuluu yli 60 miljonaa henkeä, jotka ovat levinneet yli koko itäistä
Eurooppaa aina Saksasta Aasian aroihin saakka, Itämerestä aina
Hadrian merelle. Slavilaisten kieli ja kansallisuus vallitsee Pyömissä,
Puolassa, Venäjässä, Moldaussa, Vallakiassa, Bulgariassa, Serbiassa,
Bosniassa, Kroatiassa, Slavoniassa ja Dalmatiassa; paljon Slavilaisia
asuu myöskin Unkarissa, Kärnthen'issä, Krain'issa ja Lausitz'issa.
Slavilaisten alkuperäinen koto on luultavasti Keski-aasia; sittemmin
ilmaantuivat Puolassa ja Venäjässä. He olivat sukuperän,
ulkomuodon, laitoksien, uskonnon, kielen ja tapain puolesta
Germanilaisista vallan erilaiset, kun he Itä-euroopasta tunkeusivat
aina Elbe-virtaan ja Adrian merelle saakka. Niinkuin
Germanilaisetkin, olivat Slavilaiset jakauneet moniin erinäisiin
kansoihin, joista lännessä asuvaiset ovat Saksalaisten historialle
merkilliset, kun olivat, näet, asuttaneet suuren osan Saksanmaata.
Itäisemmät taas perustivat väkeviä valtioita: Venäjä, Puola, Lithauen
ja Schlesia. — Näistä on Venäjä väkevimmäksi kohonnut. Tämän
valtion perustajana oli (v. 862) eräs varägilainen ruhtinas nimeltä

Rurik. Jo aikasin rupesivat venäläiset Kreikan keisarikuntaan
rosvoretkiä tekemään. Nämät taukosivat kokonaan, kun ruhtinas
Vladimir Suuri taipui Kristinuskoon ja pakoitti myöskin alamaisensa
siihen. Mutta valtakunnan voimat lannistuivat sisällisistä riidoista,
jotta Mongolilaiset, jotka olivat lähteneet Keski-aasiasta ja levittäneet
pelkoa ja kauhistusta yli koko Aasiaa, laskivat sen valtansa alle.
Tästä orjuudesta pelasti Suuriruhtinas Ivana Venäjänmaan. Sitten on
venäjän valta yhä levinnyt leviämistään. Sen suuruuden oikea
perustaja on Pietari Suuri, joka antoi sille sivistyneen valtion
ulkomuotoa ja laajensi sen alaa aina Suomenlahteen saakka. Mutta
orjuus ja törkeä tietämättömyys on pysynyt ja pysyy vieläkin meidän
aikana kansan seassa. Hallitusmuoto on kokonaan itsevaltainen. —
Toinen mahtava slavilainen valtio on ollut Puola. Tämä ulottui
mahtavaisuutensa aikana Unkarin rajasta aina Itämerelle ja
Sakanmaasta aina sydän-venäjään asti. Mutta sisälliset kapinat ja
valtiollisten lahkokuntain eripuraisuus syöksi valtion onnettomuuteen
ja kurjuuteen. Aatelistolla oli kaikki valta käsissä, rahvas eli
orjuudessa ja kuninkaalle, joka vaalilla pääsi arvoonsa, suotiin hyvin
rajoitettua valtaa. Näin asiain ollessa, sen tuho viimeinkin saavutti.
Venäjän, Preussin ja Itävallan hallitsijat jakoivat menneen
vuosisadan lopulla koko valtakunnan keskenänsä. Venäjä sai paraan
ja oikean pää-osan, muut ottivat ne osat, jotka asemansa puolesta
sopivat heille. Puolalaiset ovat turhaan koettaneet onnettoman
isänmaansa vapauttaa. Heidän voimansa ovat lannistuneet vieraan
väkivallan alle. — —
Slavilaisilla on vahva luu- ja jänne-rakenus; heidän ihonsa ei ole
niin valkoinen, kuin Germanilaisten, vaan on vähän
ruosteenkarvaiselle vivahtava. Merkittävämpi on kasvojen muoto,
jossa kaikki kasvojen-viivat ovat kaarevammat ja vienommat, kuin
Germanilaisilla. Slavilaiset ovat suopeat ja mieluiset tunnustamaan

hengellistä etevämmyyttä. Merkillinen on heidän halunsa ja
osaavaisuutensa, vieraita taitoja omistamaan, niinpä ei ole mikään
kansa niin kerkeä oppimaan vieraita kieliä. — Kansan-juhlallisuuksia
oli Slavilaisilla paljon ja niissä oli aina helisevä iloisuus. Ei mikään
kansa Euroopassa ole niin huvituslauluihin ja tanssiin mieltynyt kuin
he, ja ei kellään ole tanssi niin hurja ja vallaton kuin heillä; rakkopilli
ja huuliharppu tekevät vieläkin slavilaisessa talonpoiassa melkein
lumoisen vaikutuksen. Kansanlauluja sanotaan löytyvän paljon.
Vieno, niinkuin ominainen luonteensakin, on Slavilaisten kielet; kaikki
ovat lauluun hyvin mukavat. Paitsi neljä pääkieltä: Venäjän, Puolan,
Pyömin ja Serbian kielet, löytyy vielä monta kielenmurretta. Jo
muinoin oli Slavilaisten likaisuus suuressa huudossa ja maineessa, he
eivät muka tulleet pestyiksi muuta kuin kolme kertaa elämässänsä,
ensin kuin syntyivät maailmaan, sitten kun häitä pitivät ja viimeksi
kun muuttivat Manalan majoihin. Puku oli tavallisesti huono; talvella
olivat pukeuneet taljoihin ja kesällä pellavasta tehtyihin vaatteisin.
Asumuksensa olivat viheliäiset multamajat, raketut keskelle nevoja
tahi hieta-vuorille; muutamissa maakunnissa oli myöskin kaupunkia.
Slavilaiset, kun olivat hyvin keinolliset, tekivät savesta ja metalleista
kaikenlaisia astioita. Maanviljelykseen ja vuorityöhön olivat hyvin
taipuneet. Elantonsa oli tavallisesti tattaraa, hirssiä ja muita
kedonkasvuksia, mesi oli kansallinen juoma. Niinkuin aasialaisetkin
kansat ylenkatsoivat he vaimopuolta; äidille oli sallittu tappaa äsken
synnyttämä lapsensa.
— Jumalanpalvelus oli Slavilaisilla monenmoinen. Jumalien luku oli
suuri erittäinkin Puolassa. Jumalankuvissa ei ollut ulkomuodolla
mitään kunnianarvoista eli kaunista; erään Perun nimisen
epäjumalankuvalla oli puinen vartalo, rautaiset jalat, hopea pää ja
kultainen parta. Toisella Svantevit nimisellä epäjumalalla oli neljä
päätä, kaikki kaunisti harjatetulla parralla, ja kaksinkertainen rinta;

Czerneboh jumala oli kuvattu jalopeuran muotoiseksi. Papisto oli
muutamissa slavilaisissa kansoissa varsin suuressa kunniassa.
Rügen'in saarelle rakennetussa templissä oli kolme sataa pappia;
täällä oli ylimäinen pappi suuremmassa arvossa kuin itse kuningas.
Paitsi templiä oli myöskin muutamat ahot epäjumalille pyhitetyt;
kivistä laitettiin jonkunmoinen aitaus kivimöhkäleen ympärillä, joka
siellä seisoi alttarina. Ihmisuhrit olivat tavalliset, mutta näihin ei
otettu muita kuin sotavankia.
Muutamissa maissa, niinkuin Venäjässä pääsi Kristin-usko pian
voitolle, mutta toisissa taas, erittäinkin Elben, Oderin ja Weikselin
tienoilla ruvettiin sille kovaa vastahankaa vetää, kun oli, näet,
seurauksensa maallinen orjuus levittäjäinsä alla. Paljon pakanallista
verta vuodatettiin, ennenkuin Slavilaiset ottivat ristiä kumarraksensa,
ja kristityitten täytyi puolestansa tuhansittain jättää henkensä
alttiiksi, kun Slavilaiset koettivat vieraan ikeen päältänsä torjua.
Tämä itsestään rauhallinen kansa muuttui silloin tiikerikissan
luontoiseksi.
Slavilaisten yhteiselämän seikoista entisinä aikoina emme paljon
tiedä. Heidän luonteessansa oli taipumus, mieluisesti jokaista
etevämmyttä kunnioittamaan. Heidän kielensä ovat erinomaisen
rikkaat herran nimityksistä, niin ett'ei heillä suinkaan niistä
milloinkaan puutetta ole ollut.
Suomalaiset.
Tietämätöntä on, mihinkä aikaan se kansanlahko, jonka uuden-
aikaiset kielentutkijat kutsuvat Ural-altailaiseksi, ensin lähti Siperian

eteläisistä paikkakunnista Eurooppaan. Luultavasti tämä siirtymys
tapahtui vähitellen siihen aukkoon, jonka Germanilaiset ja Slavilaiset
länteen päin lähtiessänsä jättivät jälkeensä, ja niin tulivat
Madjarilaiset eli Unkarilaiset ja Suomalaiset Urali-tunturien yli niille
seuduille, missä kumpikin nyt asuntonsa pitää. Kuitenkin olivat jo
monta aikaa ennen Lappalaiset kansoittaneet kaikki pohjan perät ja
hävisivät ainoastaan vähitellen muitten voimallisempain kansain
päälle tunkiessa. Suomalaiset Eurooppaan tultuansa asuivat ensinnä
nykyisen Venäjän pohjoisosassa, jossa kaupastaan ja rikkaudestaan
mainio Permalais-valta ulottui Vienan mereltä pitkin Vienan-jokea
Urali-tunturille saakka.
Nämä Permalaiset olivat nähtävästi Karjalaisia, heidän
sivistyksensä ei ollut suinkaan alhainen, ja ihanat runot
Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Lemminkäisestä näyttävät niitten
seassa syntyneen. Etelä-puolella heitä asuivat Hämäläiset Äänisen
(Oniegan) järven paikoilla, ja kolmas heimokunta, Kainulaiset eli
Kaihnulaiset oli jo 9:nnellä vuosisadalla siirtynyt Pohjanlahden
rannoille, joka heistä kutsuttiin Kainun-mereksi. Vähitellen siirtyivät
Hämäläisetkin länteen päin, mutta jakaantuivat samassa kahteen
osaan kahden puolen Suomen-lahtea, jotta virolaiset (muuk. Estit)
tulivat Viroon ja Hämäläiset (muuk. Tav-estit, Tavastit) Suomeen.
Heidän jälkiinsä seurasi Karjalaisiakin Suomeen, olletikkin kun
vanhan Perman valta ja kukoistus lannistui Venäläisten yhä leviävän
vallan alle.
Suomalaisten muinaisista oloista ja sivistyksen seikoista on kyllä
tieto vähissä. Ett'eivät olleet suinkaan matalalla sivistyksen kannalla,
näkyy siitä kun heidän kielissään on omituiset sanat kaikille
maanviljelyksen aseille. Ohrat, nisut eli vehnät, pellavat, pavut ja
herneet (ristat) y.m. olivat heille tuttuja, mutta rukiit, kaurat ja

Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!
ebookmass.com

Nuclear engineering : a conceptual introduction to nuclear power Joyce

About This Presentation

Slide Content

Tags

Categories

Download

Quick Actions

Statistics

Related Slideshows

Nuclear engineering : a conceptual introduction to nuclear power Joyce

About This Presentation

Slide Content

Slide 1

Slide 2

Slide 3

Slide 5

Slide 6

Slide 7

Slide 8

Slide 9

Slide 10

Slide 11

Slide 12

Slide 13

Slide 14

Slide 15

Slide 16

Slide 17

Slide 18

Slide 19

Slide 20

Slide 21

Slide 22

Slide 23

Slide 24

Slide 25

Slide 26

Slide 27

Slide 28

Slide 29

Slide 30

Slide 31

Slide 32

Slide 33

Slide 34

Slide 35

Slide 36

Slide 37

Slide 38

Slide 39

Slide 40

Slide 41

Slide 42

Slide 43

Slide 44

Slide 45

Slide 46

Slide 47

Slide 48

Slide 49

Slide 50

Slide 51

Slide 52

Slide 53

Slide 54

Slide 55

Slide 56

Slide 57

Tags

Categories

Download

Quick Actions

Statistics

Related Slideshows

TLE-9-Prepare-Salad-and-Dressing.pptxkkk

LESSON 1 ABOUT MEDIA AND INFORMATION.pptx

GRADE-8-AQUACULTURE-WEEKQ1.pdfdfawgwyrsewru

Feelings PP Game FOR CHILDREN IN ELEMENTARY SCHOOL.pptx

Jeopardy_Figures_of_Speech_Template.pptx [Autosaved].pptx

Jeopardy_Figures_of_Speech.pptxvdsvdsvsdvsd