kauniit, kuormien kantaja, väkevä ja tulinen kuin erämaa, jossa se
oli syntynyt ja kasvanut.
Ratsastaja sopi yhtä hyvin hevoselle kuin satulallekin. Hän oli vielä
nuori mies, kookas, harteikas, pitkäkäsivartinen ja pitkäjalkainen.
Hänen laihtuneet kasvonsa, missä ne eivät olleet punaiset, rakoilla
tai hilseillä, olivat kuparinväriset. Hänen tummissa silmissään oli
haukan katse; vaaniva ja terävä. Hänen leukapielensä olivat
ulkonevat ja jäykät kuin verikoiralla ja huulet olivat taipumattomat.
Nuoruus lempeyksineen, joka ei ollut vielä kokonaan palanut pois
eikä kovettunut, vaikutti kumminkin sen, etteivät hänen kasvonsa
näyttäneet julmilta.
Tämä nuori mies oli Dick Gale, mutta ei enää tuo sama haluton
matkustaja ja maleksiva tyhjäntoimittaja, joka pari kuukautta sitten
oli sattumalta saapunut Casitaan. Ystävyys, ritarillisuus, syvä rakkaus
ja kuvaamattomat mielenliikutukset, jotka oli herätetty eloon
kaikkine vastustamattomine voimineen, olivat muuttaneet hänen
elämänsä suunnan. Melkein samalla kun hän oli todennut ne, oli
erämaa vaatinut Galen omakseen ja vetänyt hänet
sulatusmuottiinsa. Se oli muuttanut viikot vuosiksi. Hän tunsi kaikki
kuumuuden, janon, nälän, yksinäisyyden vaivat, vaarat, julmuuden
ja tuskat. Hän oli kokenut niitä kaikkia — valkoisen auringon
polttavaa, hiillyttävää ja synkkää tulta; kuivuneiden, rokahtuneiden
huulien ja ajettuneen kielen tuottamia tuskia, sydänalan kiihtyviä
kipuja; sietämätöntä hiljaisuutta, autioita välimatkoja, äärimmäistä
tyhjyyttä ja kaiken elämän puutetta, rasittavia matkoja, pitkiä
kiipeämisiä, hiekassa kahlaamista ja alituisen veden etsinnän
aiheuttamaa jännitystä; yksinäisiä unettomia öitä, vahtimista ja
odottamista, päällekarkauksen pelkoa ja nopeita pakoja; villien ja
nopeiden miesten takaa-ajoa, halua tappaa nopeasti ja armotta,