Minä jo ennenkin kirjoitin teille, rakas pastori, niistä eriseuroista ja
villityksistä, jotka täällä pohjan perällä pauhaavat. Se on ihmeellinen,
että jokainen lahkokunta pyytää vahvistaa oppinsa Jumalan sanalla;
ja kaiketi on tämä se villitys, josta Vapahtaja ennustaa Mark. 13: 21,
22. Yksi lahkokunta opettaa rukoilemaan, toinen paastoomaan,
kolmas itsensä kieltämään, neljäs uskomaan. Ne, jotka rukousta
opettavat, ei pidä lukua itsensä kieltämisestä, eikä uskosta; ne taas
jotka itsensä kieltävät, ei pidä lukua rukouksesta, eikä uskosta, ja
jotka opettavat uskomaan, ne eivät pidä huolta rukouksesta, eikä
itsensä kieltämisestä. Mutta kaikkien näiden harjoitusten alla heidän
keskellänsä hallitsee kauhia oma-rakkaus, että pitää itsensä suurena,
josta sitte seuraa kaikkein niiden tuomitseminen, jotka ei niin tee,
kuin he tekevät, ja vielä monet muutki synnit, niinkuin ahneus, viha,
koston pyyntö, käräjän käymiset, ja vielä niinki, että ne hengellisesti
ylpiät kehuivat nöyryydestänsäki. Ja näin on riita heränneitten välillä
niistä asioista, jotka kuuluvat kristillisyyden harjoitukseen, jota myös
totisesti on Christuksen oppi. Ja olisi hyvä, jos ne ulosvuotaisivat
uskosta. Kaikki, kuin ei ole uskosta, se on synti sanoo apostoli. Ja
eihän se olekkaan ihme, kuin nämät ei tahdokkaan mitään tietoa
pää-asiasta, nimittäin, kuinka langennut syntinen ja kasteensa liiton
rikkoja jäälleen pääsisi Jumalan armolapseksi, että taivaallinen Isä
anteeksi antaisi hänen syntinsä ja tykö-lukisi syntiselle Poikansa
kalliin ansion ja makson vanhurskaudeksi, niinkuin hän Pojallensa
tykö-luki meidän syntimme 2 Kor. 5: 21. Ja kuin syntinen on tältä
tavalla uskosta vanhurskaaksi tullut Rom. 5: 1 ja Jesuksen kautta
sovinnon saanut Rom. 5: 11, niin silloin ei hänelle tarvitse sanoa,
kiellä itses j.n.e., mutta silloin rakkaus Jesusta kohtaan sen hyvän
tähden, minkä hän nyt saanut on, vaatii hänen Maarian kanssa
kastelemaan kyyneleittä Jesuksen jalkoja sen syyn tähden että
hänelle on paljon anteeksi annettu, ja Paavalin kanssa ei hän