Turan ei vastannut mitään, vaan alkoi valita muita miehiään. Val
Dorista, heliumilaisesta, ja Floranista, gatholilaisesta tarjokkaasta, oli
hänelle suurta apua, sillä yhdessä he tunsivat useimmat orjat, joiden
keskuudesta hänen oli tehtävä valintansa. Saatuaan kaikki miehet
valituiksi Turan vei heidät ottelukentän vierelle, missä heidän oli
odotettava vuoroaan, ja siellä hän lähetti kiertämään sanan, että
heidän oli taisteltava enemmästäkin kuin siitä määrästä, minkä hän
tarjosi prinsessasta, jos he voittaisivat. He hyväksyivät hänen
tarjouksensa, joten Turan oli varma Taran omistamisesta, jos hänen
puolensa selviytyisi voittajana, mutta hän tiesi, että hänen miehensä
taistelivat vieläkin uljaammin ritarillisuuden kuin rahan
kannustamina, eikä ollut vaikeaa innostaa gatholilaisiakin
palvelemaan prinsessaa. Ja nyt hän esitti heille, että oli mahdollista
saavuttaa vieläkin suurempi palkkio.
"En voi luvata sitä teille", hän puhui, "mutta saattanen ilmoittaa
kuulleeni, että jos voitamme tämän ottelun, voimme myöskin
hankkia teille vapauden!"
Orjat hypähtivät pystyyn ja tungeksivat hänen ympärilleen, tehden
lukuisia kysymyksiä.
"Siitä ei saa hiiskua ääneen", selitti Turan, "mutta Floran ja Val Dor
tietävät, ja he ovat vakuuttaneet minulle, että olette kaikki
luotettavia. Kuunnelkaa! Se, mitä nyt ilmaisen teille, saattaa henkeni
teidän valtaanne, mutta teidän on tiedettävä ja joka miehen on
käsitettävä, että tänään ottelette elämänne suurimman kamppailun
— Barsoomin ihailtavimman prinsessan kunnian ja vapauden samalla
kuin omankin vapautenne puolesta — mahdollisuudesta palata kukin
omaan maahansa ja sen naisen luokse, joka häntä siellä odottaa.