"En minä ansaitse, en minä ole niin onnellinen", sanoi rouva
Snitchey, ylpeästi nauraen. "Minä tunnen asentoni. Mutta katso
valittuasi, herra Snitchey, kaikkeasi kaikessa, salaisuuksiesi tietäjää,
miestä, johon luotat ja joka, sanalla sanoen, on toinen itsesi."
Herra Snitchey käänsi silmänsä vaimonsa osottamaan suuntaan ja
teki sen, niinkuin tavallisesti "itsensä sekä Craggsin puolesta".
"Jos tänä iltana voit katsoa sen miehen silmiin", jatkoi rouva
Snitchey, "tuntematta itseäsi peijatuksi ja kavalletuksi, hänen
juoniensa uhriksi ja hänen tahtonsa leikkikaluksi, joksi käsittämätön
lumousvoima on sinut tehnyt, vaikkei sitä voimaa voi kukaan ihminen
selittää eikä sen suhteen mitkään minun varoitukseni ole kuin turhat
ja mitättömät, niin en virka mitään enempätä, vaan surkuttelen
ainoastaan sinua!"
Samalla kertaa antoi rouva Craggs miehellensä salamielisiä
viittauksia aivan vastakkaiseen suuntaan.
"Onko mahdollista", sanoi hän, "että Craggs voi antaa Snitcheynsä
niin soentaa itseänsä, ettei näe todellista tilaansa? Tohtiiko hän
väittää, ettei hän selvästi huomannut Snitcheyssänsä, kun ne tulivat
tähän huoneesen, salamielisyyttä, kavaluutta ja petosta? Voiko hän
kieltää, ettei hänen verrattomat Snitcheynsä jo sellaisella
käytöksellään, kun ne pyyhkivät otsaansa ja vilkuilivat ympärillensä,
osottaneet itsellänsä olevan jotain, joka painoi heidän
omaatuntoansa (jos heillä omaatuntoa on), ja joka ei kärsinyt valoa?
Olisiko kukaan muu, kuin hänen Snitcheynsä, voinut tulla tällaiseen
juhlallisuuteen varkaan tavalla? Eikö jo sekin seikka, että he tulivat
ovesta sisään kenenkään huomaamatta, osottanut selvästi, mikä
mies he ovat? Tohtiko hän päälle päätteeksi päivän valossa (nyt oli
piammiten sydänyön aika) vakuuttaa minulle, että hänen